Tagi: kotimainen ruoka

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Ari Koponen poimii aina mahdollisuuksien mukaan ruokakaupan hyllyltä kotimaista ruokaa ja juomaa. Erityisesti nyt on tärkeää ostaa kotimaista kaupassa asioidessa – sillä tänään perjantaina 4.9. vietetään jo toista kertaa suomalaisen ruoan päivää. Pidetään maaseutu elinvoimaisen Koponen muistuttaa, että ostamalla suomalaisten tilojen ruokaa tuetaan suomalaista maaseutua. – Raaka-aineet ja työ tulevat omasta maasta sekä tekijät...  Lue lisää >

Suomen on varmistettava, ettei päädytä tilanteeseen, jossa tuotantokustannukset Suomessa kasvavat Green Dealin seurauksena ja samaan aikaan muissa EU-maissa tuotetaan elintarvikkeita polkuhintaan säännöistä piittaamatta, sanoo tänään Turun Eurooppa-foorumin paneelikeskusteluun osallistunut Ritva ”Kike” Elomaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ensin meille kerrottiin, että maatiloille on saatava ulkomaalaista työvoimaa, koska suomalaisille ei työ kelpaa. Kun suomalaiset sitten hakevatkin kausitöitä, heitä ei haluta palkata, koska he todennäköisesti ovat vähemmän tehokkaita kuin ulkomaalaiset, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.  Lue lisää >

PS ARKISTO

KOLUMNI Koronavirus koettelee huoltovarmuutta Suomessa ja muualla maailmassa. Ruoan saannin turvaaminen on keskeinen palanen huoltovarmuutta ajatellen. Ruotsalaiset ovat jo ottaneet Suomeen päin yhteyttä, koska länsinaapurissamme on herännyt huoli ruoan riittävyydestä. Ruotsissa ruoan suhteen omavaraisuusaste on vain 50 prosenttia kun taas meillä Suomessa vastaava luku on 80.  Lue lisää >