Tagi: menoleikkaukset

PS ARKISTO

Kansanedustaja Lulu Ranne ei ole vakuuttunut pääministeri Marinin hallituksen työllisyystoimista. – Tällä hallituskaudella on työllistetty tuhansia ihmisiä julkishallintoon byrokratiapuuhasteluun. Kehitys ei ole tervettä, koska Suomeen tarvittaisiin nyt nimenomaan yksityisen sektorin työpaikkoja, jolloin työllisyys samalla vahvistaisi julkista taloutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Aluevaltuustoissa päätetään, mitä palveluja pidetään lähellä sinua. Pitääkö lähteä korvakipuisen lapsen kanssa päivystykseen viiden vai viidenkymmenen kilometrin päähän, tai ehtiikö pelastusyksikkö apuun viiden minuutin sisällä vai vasta tunnin päästä. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranteen mukaan on kyse siitä, miten suomalaisten terveydestä huolehditaan ja henkeä suojellaan.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ilta-Sanomat kertoi (25.8.) sisäministeriön 3.5.2021 päivätystä muistiosta, jossa esitetään poliisin toimintamenojen leikkaamista 3,8 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 alkaen. Myös rajavartiolaitoksen toimintaan kohdistuu muistion mukaan 1,6 miljoonan euron leikkaus. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, eikö hallitusta ja vihreää sisäministeri Maria Ohisaloa kiinnosta Suomen sisäinen turvallisuus tippaakaan.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Yleisradion äärimmäisen nuiva suhtautuminen julkiseen keskusteluun kehitysapumenojen tarpeellisuudesta kävi taas selväksi torstai-iltana Ylen kuntavaalitentissä, johon oli kutsuttu eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Ylen juontaja sai ilmeisesti korvanappiinsa käskyn lopettaa keskustelu, kun Halla-aho esitti kehitysapua menoleikkauskohteeksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puhui eilen Ylen kuntavaalitentissä erityisesti kuntiin kasautuvista taloudellisista paineista tilanteessa, jossa kuntien vastuulle on kertynyt entistä enemmän lakisääteisiä tehtäviä. Halla-ahon mukaan kuntiin tarvitaan nyt elinvoimaa, joka edellyttää erityisesti sellaista ilmasto- ja verotuspolitiikkaa, jotta yritysten kannattaa investoida.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Mielipidekyselyjen mukaan perussuomalaiset on kannatukseltaan noussut selvästi pääministeripuolue SDP:tä suositummaksi puolueeksi. Esimerkiksi uusimman HS-gallupin mukaan perussuomalaisia kannattaa 21,6 prosenttia ja demareita enää 19 prosenttia äänestäjistä. Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon arvio demarien tilanteesta on, että pääministeri Sanna Marinin henkilökohtainen suosio ja SDP:n puoluekannatus korreloivat vahvasti. – Luulen, että suurin hype alkaa laskea, Halla-aho sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sisäministeri Maria Ohisalo ajaa ilmastohankkeitaan entistä kovemmalla vimmalla. Nyt sisäministeri uskottelee suomalaisille, että tuulivoiman lisääminen kuntiin jopa nollaisi kuntaveron ja toisi valtavasti työpaikkoja. Samaan aikaan Ohisalo haluaisi nostaa asumisen kustannuksia korottamalla kiinteistöveroa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Koronan vuoksi suomalaiset ovat eläneet jo vuoden ajan epänormaalissa tilanteessa, millä on useita erilaisia vaikutuksia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho nostaa uutena näkökulmana ja huolenaiheena esille polarisaation ja yhteiskunnallisen jännitteen, jota pitkittyvä epänormaali tila synnyttää.  Lue lisää >

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra kertoi torstaina Ylen A-Talkissa perussuomalaisten vaihtoehtobudjetista, jossa kaikille suomalaisille jäisi enemmän käteen ja muista toimista joilla talous saadaan pyörimään. Aiemmin veronkevennyksiä puolustaneen valtiovarainministeri Matti Vanhasen mieli on muuttunut vasemmistohallituksessa. Vanhasen mielestä veronkevennykset eivät olisi järkevä ratkaisu.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Suomen kuntien verotulot eivät riitä kattamaan niiden käyttömenoja. Pohjois-Suomessa kuntaveroilla katetaan menoista jopa alle kolmannes. Kuntien henkilöstömenot ovat kasvaneet vuodesta toiseen silloinkin, kun väkimäärä ja tehtäväkenttä pysyvät samoina. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén patistaa kuntia menoleikkauksiin Uuden Suomen Puheenvuorossa.  Lue lisää >