Tagi: Taakanjako

LEHTIKUVA

Euroopan komissio julkisti keskiviikkona hiomansa maahanmuuttopaketin eli ehdotuksensa unionin uudeksi maahanmuuttopolitiikaksi. Komission esityksen mukaan myös palautuksia näennäisesti tehostettaisiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kuitenkin ihmettelee, miksi EU ei esitä konkreettisia keinoja palautusten tehostamiseen.  Lue lisää >

Jäsenvaltioiden kansallisen päätösvallan rajat ovat jatkuva kiistanaihe Euroopan unionissa. Äskettäin Euroopan unionin tuomioistuin katsoi, että Puola, Unkari ja Tšekki rikkoivat EU:n lainsäädäntöä kieltäytyessään ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita. AfD vaatii kansallisen päätösvallan vahvistamista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallitus päätti perjantaina 175 alaikäisen ja yksinhuoltajaperheen jäsenen kuljettamisesta Suomeen EU:n sisäisenä siirtona Kreikan leireiltä ja muualta Välimereltä. Asia nousi julkisuuteen viime viikolla sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ulostulossa, joka ainakin julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan yllätti hallituskumppani keskustan.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Euroopan parlamentin jäsen Teuvo Hakkarainen arvelee, että kansallismielisten puolueiden ID-ryhmä saattaa jopa kasvaa seuraavan viisivuotiskauden aikana. Ryhmä on jo nyt parlamentin viidenneksi suurin. – Ryhmämme vastustaa haitallista maahanmuuttoa ja jäsenvaltioiden vastuiden lisäämistä. Näille teemoille on kasvavaa kannatusta myös oman ryhmämme ulkopuolella, Hakkarainen sanoo.  Lue lisää >