Tagi: valtiontalous

Hallitus pyrkii vahvistamaan julkista taloutta samanaikaisesti säästöillä ja parantamalla työn kannustimia eri keinoilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että hyvinvointivaltio on paisunut liikaa ja että järjestelmän ongelmien taustalla on maksajien ja saajien välinen krooninen epäsuhta. Hyvinvoinnin säilyttäminen edellyttääkin väistämättä uudistuksia.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Hallitus pyrkii eri keinoilla poistamaan työnteon kannustinongelmia, eli tekemään jatkossa työn teosta Suomessa entistä kannattavampaa. Työn ja yrittäjyyden lisäämisen kautta tarkoituksena on saada enemmän ihmisiä työelämään, jotta yhä useampi saisi toimeentulonsa omista palkkatuloista ja että myös osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön siirtyminen olisi houkuttelevampi vaihtoehto.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus alkaa supistamaan julkisen talouden alijäämää haastavassa tilanteessa. Valtiovarainministeriön päivittyneen ennusteen mukaan verotuotot ovat jäämässä ensi vuonna 1,4 miljardia euroa pienemmäksi kuin ministeriö ennakoi budjettiesityksessään elokuussa. Lisäksi ensi vuonna pelkkiin valtionvelan korkoihin menee yli kolme miljardia euroa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra kuvaa valtiontalouden tilanteen edellyttävän lähivuosina tiukkaa budjettikuria, jossa säästöjä tehdään monelle sektorille. Samaan aikaan hallituksen toteuttama työlinja pyrkii poistamaan työnteon kannustinongelmia. Purran mukaan julkisen velan kasvu on mahdollista taittaa vielä tällä hallituskaudella, mikäli hallitus saa istua ja pääsee tavoitteisiinsa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Hallituksella on vaikea urakka edessä, eikä tilannetta helpota yhtään se, että Rinteen ja Marinin hallitukset kieltäytyivät kategorisesti sopeuttamasta valtiontaloutta, vaikka heillä siihen olisi ollut mahdollisuus. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sivaltaa vasemmisto-oppositiota, jonka jättämiä jälkiä uusi hallitus joutuu nyt korjaamaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtiontalouden vaikea tilanne on antanut erityispiirteensä valtiovarainministeriön tuoreeseen budjettiehdotukseen. Valtiovarainministeri Riikka Purra esitteli tänään pääkohtia valtiovarainministeriön ehdotuksesta, jossa alijäämä vielä pysyy, mutta talouden ryhtiliike alkaa heti.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Hallitusohjelman kirjattuna tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta, jonka osana ovat kuuden miljardin euron sopeutustoimet vaalikauden aikana. Valtiovarainministeri Riikka Purra ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kuitenkin muistuttavat kansalle haasteen valtavista mittasuhteista: edes kuuden miljardin sopeutus ei vielä saa velkaantumista täysin pysähtymään. – Epätäydellisessä maailmassa jostain on kuitenkin aloitettava, Mäkelä sanoo.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että julkisen talouden ja valtiontalouden tasapainotus olisi pitänyt aloittaa jo aikaa sitten. – Mutta ainakin se aloitetaan nyt. Säästöjä tehdään heti. Vastuullinen taloudenhoito on ollut liian kauan kadoksissa, ja niinpä meillä on entistä työläämpi tehtävä. Emme aio jatkaa edellisten hallitusten vastuuttomalla talouslinjalla ylivelkaantumalla tulevien sukupolvien kustannuksella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio piti linjapuheensa suurlähettiläspäivillä eduskunnan Pikkuparlamentissa maanantaina. Tavio nosti puheessaan esiin muun muassa Nato-jäsenyyden ja geopolitiikan linkit ulkomaankauppaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nobelisti Bengt Holmström kiittelee Kauppalehden haastattelussa uutta hallitusohjelmaa, joka vastaa siihen huutoon, että työntekoon tulee kannustaa eikä tukia saa vastikkeetta. Holmström myös katsoo, että yksilöiden liiallinen riippuvuus valtiosta on omiaan lisäämään ahdistusta tai yksinäisyyden kokemusta.  Lue lisää >