Tagi: Ville Vähämäki

LEHTIKUVA

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa ja sen verojaostossa käytiin eriskummallinen näytelmä. Valiokuntaan ja sen jaostoon saapui ensimmäinen kansalaisaloite perintö- ja lahjaverosta luopumiseksi. Monen mutkan jälkeen valiokunta päätti, ettei kansalaisaloitteen käsittelyä jatketa eli mietintöä ei anneta. Toisin sanoen koko eduskunta ei saa keskustella saati äänestää asiasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan julkisen talouden suunnitelmaa, jonka mukaan talouden tilannekuva on hyvä ja BKT- kasvuennuste 2,6 % kuluvalle vuodelle. Kehyskauden loppupuolelle ennustetaan kuitenkin vaimeampaa kasvua, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan nousukauden loppu häämöttää jo. – Jotta voidaan tehdä uskottava pidemmän aikavälin talouden katsaus, täytyy asiat laittaa oikeaan kontekstiin, huomauttaa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt Ville Vähämäki.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Euroalueen valtiovarainministerit pääsivät viime yönä sopuun Kreikan lähes 100 miljardin velkojen takaisinmaksun lykkäämisestä. EU:n rahoitusväline ERVV:n kautta myönnettyjen lainojen lyhennyksiin ja koronmaksun alkamisaikaa päätettiin lykätä 10 vuodella ja takaisinmaksuaikaa pidentää 10 vuodella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa ja Ville Vähämäki ovat huolissaan urheilijoiden ammatillisen koulutuksen tilanteesta. He ovat laatineet kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustellaan hallituksen näkemyksiä urheilulukioiden ja ammatillisten urheiluoppilaitosten yhdenvertaisuudesta niin rahoituksen kuin hakumenettelyn osalta.  Lue lisää >