Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Argumentit elvytyspaketin puolesta ovat hävinneet – ”Suomalainen veronmaksaja laitetaan korkeilla veroillaan maksamaan muiden maiden matalampaa verotusta”

11.05.2021 |16:03

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa, että eduskunnassa käsiteltävänä olevan EU-elpymispaketin hyväksyntä muuttaisi kertaheitolla koko EU:n luonteen.

Perussopimukset heitetty silppuriin

Tavio huomauttaa, että elvytyspaketissa kyse on siitä, että Suomi on ottamassa kantaakseen Italian kaltaisten maiden velkaa EU:n nimissä, vaikka EU:n omat perussopimukset kieltävät yhteisvelanoton ja maiden välisen taloudellisen yhteisvastuun.

– Perussopimukset on heitetty komissiossa paperisilppuriin – se oikeusvaltioperiaatteesta. Suomalainen veronmaksaja laitetaan nyt kirjaimellisesti maksamaan omilla korkeilla veroillaan muiden maiden matalampaa verotusta.

Hallitus siirtynyt pelotteluun

Tavio totesi, että argumentit EU-elvytyspaketin puolesta ovat hävinneet.

– Siksi te hallitus olette häpeällisesti siirtyneet pelotteluun, olette pelotelleet mainehaitalla, jos tätä pakettia ei hyväksytä ja nyt olette pelotelleet jopa sodalla. Käsittämätöntä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää