

PS ARKISTO
Teemu Keskisarjan kolumni: Siksi Halla-aho
KOLUMNI | Mielistely ei sisälly tyylivalikoimaani. Olen vaihtanut Jussi Halla-ahon kanssa kaikkiaan satakunta sanaa, kuten ”arvoisa puhemies” ja ”edustaja Keskisarja”. Olemme eri puista veistettyjä, eri kirveillä hakattuja ja hommailemme eri foorumeilla.
En ole ”puolueen soturi” siten kuin taistolaiset lauloivat 1970-luvulla. Jos persuissa jokin on perseestä, jätän väliin.
Mutta tähän vaalikampanjaan lähden mukaan koko vakaumuksellani.
Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
Ensinnäkin vaihtoehdot ovat lohduttomia. Muut pääehdokkaat edustavat EU:n komissaarien neuvostovaltaa. Heidän otteissaan maailmansyleily tarkoittaa Suomen kuoliaaksi halaamista. Stubb, Rehn, Urpilainen ja Haavisto eivät unissaankaan mumise, että oma maa ensin.
Monikulttuuripiirissä pyörii sanonta: ”Ei saa antaa pelolle valtaa”. Väärin. Nimenomaan pelkurit välttävät pelottavien asioiden pelkäämistä ja ylläpitävät pelottomuuden itsepetosta.
Ullatus, ullatus, islamia oli syytäkin pelätä. Kappas, verorahoitteinen kotoutusteollisuus todella ansaitsi Scriptan nuivan tuomion. Halla-aho aloitti myös Venäjä-pelon ajoissa. Silloin kun normipoliitikot oikealla, vasemmalla ja keskustassa kaasuttelivat melko rajatonta ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa.
Viime vuosien kiroja ei arvannut ainutkaan tauti-, talous- ja sotaviisas. Seuraava presidenttikausi 2024–2030 leikkautuu läpitunkemattomaan kaaokseen. Ehkei väliä ole valtionpäämiehen arvoilla vaan älyllä, vaistolla, etiäisillä ja hermoilla. Parahin lukija, tutki ehdokkaiden entisyys mielikuvia syvemmältä. Kuuntele kutakin lause lauseelta, sana sanalta. Huomaat, että ”kovin epätasaisesti lankeevat täällä hengenlahjat päämme päälle”. Suomella ei ole varaa lörpöttelijään, kikattelijaan tai sopottajaan, kun kohtalonkello lyö.
Epävarman tulevaisuuden varmimpia asioita ovat väestöräjähdys ja kansainvaellukset. Niitä eivät estä edes ihmerauhan taikaisku Ukrainassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa taikka siunauksellisimmat lämpötilat ja sademäärät. Apokalypsi tulee – oletko valmis sen hidastamiseen ja vaimentamiseen?
Kun rajoille rynnii satojatuhansia ulkolaisia, Suomen presidentti älköön sanoko: ”Jees, en tiedä, apua!” tai ”olkoon menneeksi”. Presidentin täytyy sanoa: Ei.
Siksi Halla-aho.
Teemu Keskisarja
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Presidentinvaalit 2024 Keski-Aasia kotouttamisen ongelmat Teemu Keskisarja Vaalikampanja Lähi-itä laittomat maahantulijat Euroopan unioni Afrikka Pekka Haavisto Monikulttuurisuus Alexander Stubb Ukraina Islam Olli Rehn Jutta Urpilainen Venäjä Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jussi Halla-ahon vaalikampanjan avaus perjantaina 18.30 alkaen suorana lähetyksenä

Keskisarja: Vaalitaistellaan Jussi Halla-aho itsenäisen Suomen viimeiseksi presidentiksi

Teemu Keskisarjan kolumni: Pisa-tulokset pelastaa Klassillinen Epänormaalilyseo

Teemu Keskisarjan kolumni: Kansallisoopperan ja populaarimusiikin toteutumattomat historiat

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: ”On vain ajan kysymys, milloin Venäjällä päätetään, että Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset kaipaavat Venäjän suojelua”

Halla-aho selvästi suosituin presidenttiehdokas Aurinkorannikon suomalaisten keskuudessa

Jussi Halla-aho: Venäjä ei missään olosuhteissa ota riskiä konfliktiin joutumisesta Naton kanssa

Rostila: Onko Stubb ottanut etäisyyttä aiempiin maahanmuuttokantoihinsa?

Halla-aho ja Stubb lähes tasoissa Nuorten vaaleissa – aikuisten osalta mennään gallupien puuttuessa huppu silmillä
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













