

LEHTIKUVA
Trump johtaa selvästi presidentinvaalien kannatuskyselyssä – yliopistomellakat heikentäneet Bidenin suosiota entisestään
Yhdysvaltain presidentinvaalien tuoreessa kannatuskyselyssä Donald Trump johtaa selkeästi. Jo pari viikkoa jatkuneet yliopistomellakat ovat heikentäneet istuvan presidentin Joe Bidenin suosiota entisestään. Vaikuttaa siltä, että yliopistoilla mellakoivat Hamasin kannattajat ja heitä vastustavat Israelin kannattajat ovat samaa mieltä vain yhdestä asiasta: molemmat vihaavat presidentti Bidenia.
Uutiskanava CNN julkaisi vapun alla kannatuskyselyn, jossa Donald Trump on selvästi Joe Bidenin edellä. Lähes puolet (49 %) rekisteröityneistä äänestäjistä sanoi, että näistä kahdesta ehdokkaasta he äänestäisivät mieluummin Trumpia. Bidenin kannalla oli 43 prosenttia vastanneista.
Tammikuussa tehtyyn kyselyyn verrattuna Trumpin kannatus on pysynyt samana oikeusjutuista huolimatta, mutta Bidenin kannatus on lievässä laskussa. Trumpin kannatus on erityisen korkea nuorten, alle 35-vuotiaiden äänestäjien parissa.
Enemmistö (55 %) amerikkalaisista on nyt sitä mieltä, että jälkeen päin katsoen Trumpin presidenttikausi olikin ihan hyvää aikaa. Ihmisten suhtautuminen Donald Trumpin valtakauteen on parantunut ajan myötä. Fox-kanavan juontaja puhuu ”Trump-nostalgiasta”.
Presidentti ”piileskelee kellarissa”
Äänestäjien näkemys Bidenin onnistumisesta presidenttinä (”approval rating”) on pysynyt suunnilleen samana viimeiset pari vuotta: vajaa 60 prosenttia äänestäjistä on sitä mieltä, että Biden on epäonnistunut presidenttinä. CNN:n kannatuskyselyssä vain 39 prosenttia vastanneista piti Bidenin suoriutumista presidenttinä onnistumisena ja 61 prosenttia epäonnistumisena.
Kaikkein kovin kritiikki kohdistui siihen, miten Biden on suoriutunut Israelin ja Hamasin välisen sodan aikana. Peräti 71 prosenttia äänestäjistä piti Bidenin toimintaa epäonnistumisena.
Jo pari viikkoa jatkuneet yliopistomellakat heikentävät Bidenin suosiota entisestään. Trumpin puolella olevan Fox-kanavan juontajat irvailevat, että Joe Biden on viimeinkin onnistunut yhdistämään kansan, kun Alabaman yliopistolla sekä Israelia puolustavat ja Palestiinaa puolustavat mielenosoittajat mielenosoittajat huutavat yhteen ääneen ”Fuck Joe Biden”.
Monet republikaanipoliitikot kritisoivat presidentti Bidenia siitä, että hän ei yhdeksän päivän aikana ottanut julkisesti kantaa koko ajan paheneviin yliopistomellakoihin. Bidenia on arvosteltu ”kellarissa piileskelystä” aiemminkin.
Talous ja maahanmuutto äänestäjille tärkeitä
Talous ja inflaatio ovat nousseet entistä tärkeämmiksi asioiksi amerikkalaisten mielissä, ja tämä nostaa Trumpin kannatusta. Kaksi kolmasosaa amerikkalaisista on sitä mieltä, että maan talous on huonolla tolalla.
Muita äänestäjille tärkeitä asioita ovat maahanmuutto, rikollisuus, aselait, terveydenhuolto ja aborttioikeus. Noin puolet kaikista äänestäjistä pitää maahanmuuttoa erittäin tärkeänä asiana, mutta republikaanien kannattajista peräti 71 prosenttia on sitä mieltä. Demokraattien kannattajat puolestaan painottavat ”demokratian suojelemista”.
Kennedy vie ääniä molemmilta
Presidentinvaalit tulevat olemaan kahden suuren puolueen välinen kisa, vaikka tarjolla on muutamia itsenäisiäkin ehdokkaita. Kannatuskyselyn mukaan Robert F. Kennedy Jr. tulee viemään ääniä tasaisesti sekä Trumpilta että Bidenilta, mutta hänen ehdokkuutensa ei muuta kokonaiskuvaa, jossa Trump on vahvassa johdossa.
Merkille pantavaa on, että enemmistö amerikkalaisista toivoo, että tarjolla olisi parempia ehdokkaita. Peräti 17 prosenttia äänestäjistä pitää molempia pääehdokkaita huonoina.
Kansakunnan jakaantumista kuvaa se, että Trumpin kannattajat pitävät Bidenia huonona ehdokkaana – ja päinvastoin. Ja kummankaan kannattajat eivät voi ymmärtää, miten joku voi äänestää vastaehdokasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Robert F. Kennedy Jr Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 Israelin ja Hamasin sota Gaza Joe Biden Palestiina Hamas Presidentinvaalit Donald Trump Israel Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansakunnan tila: Biden sekoitti surmatun opiskelijatytön nimen jalkapallovalmentajaan

Toimittajan väite: Bidenia kohdeltiin silkkihansikkain haastattelussa – kanavan pomot hyväksyivät joka kysymyksen etukäteen

Useat USA:n uutiskanavat: Trumpin puheita ei enää näytetä suorana – maahanmuutto on liian arka aihe

Ei sopua etelärajasta: Bidenin haluama lakipaketti kaatui senaatissa – ei olisi pysäyttänyt laittomien siirtolaisten vyöryä

Kohu Bidenin kunnosta jatkuu – Kamala Harris valmis ottamaan ohjat

Politico: Palestiinalaisia tukevia mielenosoittajia rahoittavat Bidenin suurimmat avunantajat

Julkisia esiintymisiä välttelevä Biden suostui vihdoin vaaliväittelyyn Trumpin kanssa – tiukoin ehdoin

Trump julistettiin syylliseksi – mutta toteutuiko oikeus?

Israel otti haltuunsa Hamasin salakuljetustunnelit Egyptistä Gazaan
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













