

PS ARKISTO
Vihervasemmisto haluaa edistää ruuhkamaksuja, kilometriverotusta ja vielä nykyistäkin kalliimpaa polttoainetta – Tavio: Suomeen saatava automyönteinen hallitus
Auto- ja liikennealan vaalipaneelissa suurimpien puolueiden kansanedustajat esittivät linjauksia päästövähennyksistä ja liikenteen verotuksesta tulevaisuudessa. Vihreät, vasemmistoliitto ja demarit luettelivat lähinnä erilaisia politiikkatoimia, joilla autoilu pysyy kalliina myös tulevaisuudessa – siitäkin huolimatta että liikenteen päästöt jatkossa vähenevät. Perussuomalaisten Ville Tavio toppuutteli vihervasemmiston intoa kiusata autoilijoita ja huomautti, että tilastollisesti Suomessa on jo nyt EU:n kolmanneksi korkein kokonaisliikenteen verotus.
Kun liikenteen päästöt tulevaisuudessa vähenevät, samalla laskevat valtion verotulot. Valtiovarainministeriön asettaman työryhmän arvion mukaan nykyisillä verotasoilla liikenteen verotulot olisivat vuonna 2030 noin 1,1 miljardia euroa alempana kuin vuonna 2019, mikä tarkoittaisi reaalisesti noin 1,7 miljardin euron vähenemää.
Autoilijat valtion lypsylehminä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Ville Tavio katsoo, että verokertymän voi hyvin antaa vähitellen sulaa. Tavio korosti, että autoilijoita ei tulisi enää nähdä valtion lypsylehmänä, etenkin kun tulevaisuudessa liikenne on puhtaampaa.
Polttomoottoriautoja Suomen teillä kulkee Suomessa silti jatkossakin. Tavio painottaa, että polttomoottoriautoilijoita ei saa jatkossa kurittaa lisää.
– En kannata polttoaineveron indeksikorotusta. Polttomoottoriautoilun kustannuksia on päinvastoin laskettava, koska myös polttomoottoriautojen suhteellinen osuus tulevaisuudessa laskee. Verotus ei voi olla epätasa-arvoista, Tavio sanoi autoalan vaalipaneelissa tänään.
Vihreitä kiusaa jo autojen olemassaolo
Sen sijaan vihreät ovat valmiita jatkamaan autoilijoiden kurittamista lisää. Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne tosin myönsi, että liikenteen verotuksen vähentyminen on ymmärrettävää liikenteen sähköistyessä sekä muiden vähäpäästöisten liikennemuotojen yleistyessä.
Vihreitä kuitenkin pistelee se, että autoja ylipäätään edelleen on, sillä Harjanne näkee autoilun joka tapauksessa aiheuttavan ulkoishaittoja muun muassa liikenteen vaatiman tilan tarpeen vuoksi.
Vihreillä ei liene ymmärrystä sille, että auto on monelle suomalaiselle tuiki välttämätön muun muassa päivittäisten työmatkojen vuoksi.
– Liikenteen verotulojen vähentymistä voidaan kompensoida ruuhkamaksuilla, Harjanne esitti.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Pia Lohikoski puolestaan mainitsi tavoitteena ”liikenteen kokonaisverotuksen uudistamisen”, mikä suomeksi sanottuna tarkoittaisi autoilun kallistumista entisestään.
Vihervasemmisto haluaa veroa veron päälle
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) taasen antoi varovaisen hyväksyntänsä autoilun kilometriverolle tulevaisuudessa
– Se voisi olla perälautana, Harakka muotoili.
Vasemmistopuolueilla on siis edelleen vahvaa halua estää suomalaisia liikkumasta tekemällä liikkumisesta eri tavoilla yhä kalliimpaa. Myös vihreiden Harjanne sanoi suhtautuvansa myönteisesti kilometriveroon, eräänä tapana kompensoida liikenteen kokonaisverokertymän pienenemistä.
Kilometriveroon suhtautui myönteisesti myös vasemmiston Lohikoski, joka tosin olisi valmis korottamaan myös polttoaineveroa jatkossa lisää – siitäkin huolimatta, että polttoaineen hinta on edelleen Suomessa ennätyskorkealla tasolla.
– Polttoaineveron korotus olisi yksi elementti kokonaisuudessa kannustimena kohti vähäpäästöisyyttä, Lohikoski sanoi.
Tavio tyrmäsi kollegoidensa puheet paneelissa toteamalla, ettei uudelle verolle ole edes esitetty yhtäkään toteuttamiskelpoista mallia.
Taviksella ei ole varaa sähköautoon
Tavio toppuutteli kollegoidensa intoa kiusata autoilijoita lisää ja huomautti, että tilastollisesti Suomessa on nyt EU:n kolmanneksi korkein kokonaisliikenteen verotus.
Tavio yleisesti puolustaa autoilijoiden asemaa Suomessa ja haluaisi autoilun kustannuksia alaspäin. Hän ei kannata ruuhkamaksuja eikä tietulleja ja katsoo, että autoilu on ihmisen perusoikeus.
– Bensa on nyt liian kallista ja sen päälle on vielä autovero. Polttomoottoriautoilun kustannuksia olisikin tulevaisuudessa laskettava, koska myös polttomoottoriautojen suhteellinen osuus tulevaisuudessa laskee, Tavio sanoi.
Liikenteen odotetaan tulevaisuudessa sähköistyvän asteittain. Tavio kuitenkin huomautti, että vielä pitkään sähköautojen korkea hinta on monelle palkansaajalle este siirtyä liikkumaan sähköisesti.
– Sähköautoja ostavat yleisimmin hyvätuloiset. Siksi meidän ei pitäisi keskustella enää enempää polttomoottoriautoiluun kohdistuvista veronkorotuksista vaan päin vastoin pitäisi keskustella siitä, miten autoilun verotusta kevennetään.
EU:n ilmastotoimille stoppi
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tavio edellytti paneelissa, että Suomen seuraava hallitus on autoilumyönteinen. Tavion mielestä seuraavan hallituksen ei missään nimessä pidä edistää EU:n ilmastotoimia, vaan autoilun kustannuksia pitää pienentää.
– Monet työssäkäyvät tarvitsevat autoa, joten autoilun verotus on usein työn piiloverotusta, Tavio huomautti.
Tavio muistutti paneelissa siitä, että Ruotsissa on ruotsidemokraattien myötävaikutuksella päätetty laskea polttoaineen jakeluvelvoite EU:n minimitasolle vuonna 2024. Suomessa taas Marinin hallituksen linjalla jakeluvelvoitetta kasvatettaisiin niin roimasti, että autoala varoittaa vuoden 2024 alussa polttoainehintojen nousevan jopa 55 senttiä/litra.
Stop autoilijoiden kuritukselle -kansanliike kysyi puolueilta taannoin vastauksia autoiluun liittyvissä kysymyksissä. Perussuomalaiset ilmoitti kannattavansa biojakeluvelvoitteen poistamista. Kokoomus ja keskusta ilmoittivat kannattavansa sen alentamista. Eduskuntapuolueista SDP ja vihreät jättivät kokonaan vastaamatta autoilijoiden vaalikyselyyn.
Tavio katsoo, että seuraavassa hallituksessa tarvitaan perussuomalaisia varmistamaan se, että jakeluvelvoitteeseen saadaan järkeä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pia Lohikoski jakeluvelvoite kilometrivero ilmastotoimet Atte Harjanne työmatkaliikenne polttomoottoriautot polttoaineiden hinta autoilijat liikennepolitiikka vihervasemmisto kustannukset ruuhkamaksut Timo HArakka Sanna Marin Ville Tavio sähköauto Ruotsi perussuomalaiset hallitus verotus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muut EU-maat alentavat veroja auttaakseen kansalaisiaan polttoainekriisissä – Suomen hallitusta ei omien kansalaisten ahdinko kiinnosta

Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: ”Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”

Vaikea yhtälö edessä EU:ssa: Polttomoottoriautojen myynti loppuu, mutta sähköautojen valmistaminen saattaa olla liian kallista

Halla-aho: Suomalaiset maksavat bensiinistä toiseksi eniten ja dieselistä eniten koko Euroopassa – vaikka suomalaisten käteen jäävät ansiot ovat itäeurooppalaisella tasolla

Perussuomalaiset: Autoilun kustannukset alas – polttoaineveroa laskettava vaiheittain

Juvonen: Käyttövoimavero on aikansa elänyt

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän uusi puheenjohtajisto on valittu

Ruotsalaisille autoilijoille tiedossa helpotusta: Dieselin ja bensiinin hinta laskee reilusti ensi vuoden alussa

Ruotsidemokraatit piti vaalilupauksensa halvemmasta autoilusta: Jakeluvelvoite EU:n minimitasolle vuodenvaihteessa
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Purra: Suomalaisten pitää olla etuoikeutettuja omassa maassaan
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra linjaa, että Suomi on suomalaisten maa, jonka tulisi käyttää rajalliset resurssinsa oikein eli omiinsa. - Tämä päivänselvä asia on perussuomalaisuuden ytimessä, Purra sanoo.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Keskisarja julisti sodan pakkoenglannille – Purra varoittaa puolueita lupailemasta rahaa sote-alueille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja julisti tänään perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksen tiedotustilaisuudessa sodan kielenvaihtoa vastaan. Puheenjohtaja Riikka Purra varoitti puolueita lupailemasta vaalienkaan alla merkittävästi lisärahoitusta hyvinvointialueille. Pieniä valopilkkuja taloudessa näkyy jo ensi vuonna kuluttajien ostovoiman selvästi vahvistuessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














