

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?
Ilta-Sanomat uutisoi tänään tapauksesta, jossa kertaalleen rokotetulle ja koronataudin sairastaneelle ei Helsingissä suostuttu antamaan tehosterokotusta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta, jos hallituksen esittämä koronapassi otetaan käyttöön.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kertoo, että mikäli hallituksen esittämä koronapassi otetaan käyttöön, taudin kertaalleen sairastaneesta henkilöstä ja kertaalleen rokotetusta tulee väliinputoaja, joka suljetaan käytännössä monien yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle, koska hän ei saa tehosterokotusta, vaikka sitä itse haluaisi.
– Tällöin henkilö joutuu sen jälkeen, kun taudin sairastamisesta on kulunut puoli vuotta, käymään 72 tunnin välein koronatestissä omaan laskuunsa ja matkustamisesta ulkomaille tulee kallista ja vaikeaa, Antikainen kuvailee tilannetta.
Ongelma johtuu epäselvistä THL:n suosituksista
Ongelmallinen tilanne johtuu epämääräisesti muotoillusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suosituksesta. THL korostaa tavallisille kansalaisille tarkoitetuilla nettisivuillaan, että toinen rokoteannos on tärkeä, jotta rokotteen suojateho vahvistuu sekä koronaviruksen kantamuotoa että virusmuunnoksia vastaan. THL:n mukaan toinen annos myös varmistaa, että suoja kestää mahdollisimman pitkään ja kaikki Suomessa tällä hetkellä käytettävät koronarokotteet annetaan kahtena annoksena.
– Terveydenhoidon ammattilaisille tarkoitetulla koronarokotteita käsittelevällä sivullaan THL kuitenkin toteaa, että PCR-testillä varmistetun koronataudin sairastaneille voidaan antaa kahden sijasta vain yksi koronarokoteannos. Jos yhden rokoteannoksen saanut henkilö sairastuu rokotteen saamisen jälkeen koronavirustautiin, ei ole enää tarvetta antaa toista rokoteannosta. Miksi THL antaa tavallisille kansalaisille ja terveydenhoidon ammattilaisille ristiriitaista tietoa? Antikainen ihmettelee.
Yhdenvertaisuus lain edessä ei toteudu
Yhdenvertaisuus lain edessä ei toteudu, jos THL:n epäselvää ohjetta sovelletaan eri tavalla eri kunnissa. Osa kunnista on antanut tehosterokotteen myös taudin sairastaneille, mikä on perusoikeusmyönteinen tulkinta. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä heitä ilman hyväksyttävää perustetta saa laittaa eri asemaan.
– Jos yksittäisessä kaupungissa tartuntatautilakia sovelletaan muusta maasta poikkeavalla tavalla, yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu. Tilanne edellyttää paitsi laillisuusvalvojien myös hallituksen ja vastuullisten ministerien huomiota. Olipa tehosterokote lääketieteellisesti tarpeellinen tai ei, kansalaiselle pitää antaa hänen halutessaan tehosterokote, mikäli hänen oikeutensa yhteiskunnassa ja toisiin EU-jäsenvaltioihin matkustaessaan riippuvat merkittävästi tehosterokotteen saamisesta, Antikainen painottaa.
Edustaja Antikainen on jättänyt tänään eduskunnassa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisesta koronataudin jo sairastaneiden tehosterokotuksissa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tehosterokote koronatauti koronapassi koronarokotukset yhdenvertaisuusperiaate koronapandemia koronatestit koronavirus oikeusturva Ilta-Sanomat THL tartuntatautilaki Sanna Antikainen Yhdenvertaisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyseenalaistavat koronapassin tarpeellisuuden: ”Laittaa jopa lapset eriarvoiseen asemaan”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole koronapassin takana – Ranne: ”Eriarvoistava järjestelmä, joka ei ratkaise mitään”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Uhrasiko keskusta Lapin matkailuyrityksiltä toisenkin joulusesongin?

Nokka ei kauaa tuhissut: Belgiassa koronapasseissa tietomurto jo ennen niiden käyttöönottoa

Perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta – hallitus tyrmäsi epäkohtien korjaamisen

Koronatilanteessa synkkä käänne, uusia rajoituksia tulossa – Juvonen: Jokaisen toiminnalla on nyt merkitystä – ”Voi edelleen pohtia maskin käyttöä, käsihygieniaa ja etäisyyttä muihin”

Koronapassin saatavuudessa lukuisia ongelmia ja epäkohtia – Mäkelä: Digitaalisten palvelujen ulkopuolella olevat kansalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan

Reijonen: Apteekkien rokotuskoulutukset aloitettava pikaisesti

Rokotuksiin pääsyssä suuria eroja paikkakunnasta riippuen
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














