

Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin alaikäisen tytön joukkoraiskausta huhtikuussa 2019. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Belgiassa halutaan laskea rikosvastuullisuuden ikärajaa raiskauksissa – maa järkyttyi joukkoraiskatun 14-vuotiaan tytön itsemurhasta
Viime päivien aikana Belgiassa on virinyt keskustelu rikosoikeudellisen vastuun ikärajasta Suomen tapaan. Belgiassa Flaamin oikeusministeri haluaa ainakin raiskauksien yhteydessä poistaa ikärajan. Maa järkyttyi pahoin, kun 14-vuotias tyttö surmasi itsensä tultuaan viiden teinipojan joukkoraiskaamaksi. Pojat olivat ladanneet raiskauskuvat sosiaaliseen mediaan. Aiheesta uutisoi VRT.
Joukkoraiskausepäily tuli poliisin tutkintaan tytön itsemurhan yhteydessä. Kaksi viikkoa ennen kuolemaansa tytön oli määrä tavata kaverinsa hautausmaalla. Kaveri saapui neljän muun teinipojan kanssa hautausmaalle ja järkyttävä teko sai alkunsa.
Viiden pojan ikähaitari on 14-19 ikävuotta. Kaksi täysi-ikäistä epäiltyä ei päässyt vapaaksi ennen oikeuskäsittelyä. Myös alaikäiset pojat ovat nuorisolaitoksissa.
Kuvat nettiin
Teon julmuutta lisäsi se, että pojat olivat taltioineet joukkoraiskauksen ja ladanneet teon sosiaaliseen mediaan. Pojat olivat myös huolehtineet siitä, että uhri näki kuvat.
Kuvien lataaminen nettiin on tutkinnallisessa mielessä varsin raskauttava todiste epäillystä teosta. Tutkittavaa riittää: tasa-arvoinstituutin apulaisjohtaja Liesbet Stevens huomauttaa, että Belgiassa tehdään arviolta 200 joukkoraiskausta vuodessa. Hän arvelee, etteivät kaikki teot tule poliisin tietoon.
Kuvat nähtyään 14-vuotias riisti itseltään hengen muutaman päivän päästä. Oikeuslaitos pohtii myös sitä, linkittyykö joukkoraiskaus, kuvien julkaisu ja itsemurha toisiinsa.
Oikeusministeri: Vastuuikäraja pois
Belgiassa halutaan liittovaltiotasolla pidentää raiskausten vankeustuomioita. Flaamin oikeusministeri Zuhal Demir haluaa myös pidempien tuomioiden lisäksi poistaa rikosvastuun suojaikärajan raiskauksissa.
– Me aiomme mahdollistaa vankeustuomiot alaikäisille, Demir sanoi viitaten raiskauksiin.
VRT:n mukaan laki ikärajan poistosta astuu voimaan perjantaina. Alaikäinen raiskaaja voitaisiin tuomita enintään seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Zuhal Demir itsemurha alaikäisten rikostuomiot alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö joukkoraiskaus Belgia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuore tutkimus Ruotsissa: Puolet raiskauksista tuomituista ulkomailla syntyneitä – maahanmuuttajatausta vielä useammalla

Raiskausten määrä noussut huomattavasti, epäiltynä yhä useammin ulkomaalainen tekijä – Halla-aho: Merkittävä osa jäisi tapahtumatta ilman tällaista maahanmuuttoa

Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Ulkomaalaistaustaiset aikuiset miehet veivät 12- ja 15-vuotiaat tytöt yöksi asuntoon: Lääppimistä, suukottelua ja huumeita – käräjäoikeus hylkäsi raskaat syytteet

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Seksuaalirikosten minimirangaistuksiin saatava tuntuva korotus

Taas uusi julkisen rahan kankkulan kaivo: Tampereella luodaan kuntoutuspolkuja ulkomaalaistaustaisille seksuaalirikollisille oikeusministeriön piikkiin

Saksaa järkyttäneen joukkoraiskauksen oikeudenkäynti alkoi Hampurissa
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.















