

Halla-aho vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden lopettamista: ”Johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka on haitallista valtioille”
Jussi Halla-ahon mielestä EU:n ei pidä olla suurvaltaprojekti vaan yhteistyöelin, joka keskittyy sellaisiin ongelmiin, joita on helpompaa ratkaista yhdessä kuin erikseen.
Vuonna 2015 Euroopan unioni oli valmistautumaton turvapaikanhakijakriisiin, joka johti muun muassa siihen, etteivät turvapaikanhakijat hakeneet suojelua ensimmäisestä maasta johon olivat saapuneet. Tunnetuin seurauksin.
Enemmistö kannattaa turvapaikanhakijoiden taakanjakoa
Helsingin Sanomien eurovaalitentissä tiistaina puoluejohtajilta kysyttiin, pitäisikö EU:n sopia kiintiöistä niin, että jos yhteen maahan tulee paljon turvapaikanhakijoita, muut EU-jäsenvaltiot ottaisivat osan vastaan kiintiöjärjestelmän sisällä. Rkp, vasemmistoliitto, sdp, kokoomus ja vihreät ilmoittivat, että tämä käy.
Keskustan Juha Sipilän mukaan velvoittaminen ottamaan turvapaikanhakijoita kiintiöiden sisällä ei olisi realistista. Myös kristillisdemokraattien Sari Essayahin mielestä kiintiöjärjestelmä olisi turha vetovoimatekijä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei kannata kiintiöjärjestelmää. Hän toi esiin perussuomalaisten kannan, eli että tavoitteena on lopettaa humanitaarinen maahanmuutto kokonaan.
– Taakanjako ei toimi koska osa jäsenmaista ei edes ota vastaan turvapaikanhakijoita tai kiintiöpakolaisia. Ja tulijat ovat nirsoja. He haluavat päättää, mihin maahan menevät. Jos pakolaisia sijoitetaan Baltiaan tai Puolaan, niin yleensä ihmiset haluavat lopulta mennä Alankomaihin, Saksaan tai Suomeen.
Välimeren yli pyrkivät palautettava lähtösatamiin
Halla-aho korosti, että Välimeren yli pyrkivät tulisi palauttaa lähtösatamiin. Halla-aho huomautti, että johdonmukainen palauttaminen samalla pelastaisi ihmishenkiä.
– Australialla on tiukka linja, se ei päästä satamiin laittoman maahanmuuton aluksia. Seuraus on ollut se, että laiton maahanmuutto Australiaan loppui, ja samoin kuolemat merellä. Jos Libyasta suurella todennäköisyydellä edelleen pääsee ja tulija saa myös jäädä Eurooppaan, niin salakuljettajaralli pyörii edelleen.
Halla-aho sanoi myös, että jos EU ei pysty ehkäisemään jäsenvaltioihinsa kohdistuvia ongelmia, niin silloin sen ei pidä sitoa jäsenvaltioiden käsiä ja estää niitä ratkaisemasta itse ongelmia.
– Jos EU ei pysty kontrolloimaan ulkorajojaan, silloin sen on annettava jäsenvaltioiden kontrolloida omia rajojaan.
Kokoomus hamuaa halpatyövoimaa ulkomailta
Kokoomuspomo Petteri Orpo esitti keskustelussa, että Suomi ei pärjäisi jatkossa ilman työperäistä maahanmuuttoa.
– Kuka rakentaa talot ja hoitaa vanhukset, kun meillä ei riitä ikäluokasta väkeä hoitamaan. Me emme pärjää ilman ulkomaista työvoimaa, Orpo sanoi.
Halla-aho kuitenkin sanoi, että vapaa liikkuvuus olisi lopetettava EU-alueella.
– Unionissa jäsenvaltiot ovat erilaisia taloudeltaan. Vapaa liikkuvuus johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka haitallista valtioille. Halpatyövoiman liikkuvuus oli yksi keskeinen syy Brexitin taustalla. Jokainen kyllä tietää mitä Suomessakin tapahtuu rakennusalalla: sinne tulee ulkomaista työvoimaa työskentelemään matalammalla hinnalla.
Vapaa liikkuvuus polkee palkkoja
Halla-aho myös toi esille, kuinka vapaa liikkuvuus ja työperäinen maahanmuutto usein polkee ammattialan palkkoja.
– Hoiva-alalla on esitetty vaatimuksia, että Suomeen pitäisi tuoda filippiiniläisiä hoitajia. Samaan aikaan meillä on kuitenkin kymmeniä tuhansia koulutettuja hoitajia, jotka ovat lähteneet muualle töihin tai vaihtaneet alaa kokonaan, koska palkalla ei tule toimeen. Tässä on kyse vain siitä, että korvataan työvoimaa halvemmalla työvoimalla ja painetaan palkkakustannuksia alas.
EU:n ei pidä olla suurvaltaprojekti
Jussi Halla-aho määritteli kysyttäessä perussuomalaisten EU-linjan:
– EU:n pitää olla yhteistyöelin, joka keskittyy sellaisiin ongelmiin, joita on helpompaa ratkaista yhdessä kuin erikseen. EU:n ei pidä olla suurvaltaprojekti, Halla-aho sanoi.
Eurovaalien ongelma on usein ollut alhainen äänestysprosentti. Halla-aho houkutteli nyt erityisesti nuoria äänestämään.
– Vanhemmat ikäluokat äänestävät nuoria aktiivisemmin, joten vanhempien äänet kuuluvat voimakkaammin kuin nuorten. Nyt kuitenkin tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat nuoriin vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kristillisdemokraatit puheenjohtajatentti vapaa liikkuvuus halpatyövoima Sari Essayah Helsingin Sanomat Taakanjako Petteri Orpo Turvapaikanhakijat Juha Sipilä Vasemmistoliitto vihreät perussuomalaiset RKP Eurovaalit Jussi Halla-aho Keskusta Kokoomus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Petteri Orpolle eurovaalitentissä: ”Oletko kuullut sellaisesta kokoomuspoliitikosta kuin Alexander Stubb, joka äänekkäästi vaati viisumivapautta Venäjän kanssa?”

Antikainen: Varo federalistien vaalivaikuttamista – ”Sinua yritetään huijata”

Eurovaaliehdokas Peltokangas: Se väestömassa, joka Eurooppaan on tullut, aiheuttaa valtavia ongelmia EU:n jäsenmaille ja näiden maiden kulttuureille

Eurovaaliehdokas Vallin: Jokainen terrori-isku tai raiskaus, joka johtuu vapaasta liikkuvuudesta, on liikaa

Saksan maahanmuuttopolitiikan hintalappu nousi viime vuonna railakkaasti 23 miljardiin euroon

Halla-aho: Euroopan tehtävä on suojella omia yhteiskuntiaan haitalliselta maahanmuutolta – ”Turvapaikanhakijoiden liikkuminen EU:n sisällä mieleiseensä valtioon on katkaistava”

Postin jakelutyöntekijä Suomen Uutisille: Ulkomaalaisten työntekijöiden osuudesta vaietaan – ”Tämä tuntuu ja näyttää ihan sisäiseltä kolonialismilta”

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Antikainen vaatii ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan säilyttämistä
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











