

PS ARKISTO
Juuso: Metsähallituksen pääkonttori Kemiin tukemaan kaupungin rakennemuutosta
Torniolainen kansanedustaja Kaisa Juuso on tehnyt kirjallisen kysymyksen ministerille Metsähallituksen pääkonttorin tai sen osan siirtämisestä Kemiin tukemaan kaupungin rakennemuutosta.
Stora Enson päätös lakkauttaa Veitsiluodon paperitehdas aiheuttaa 550 työpaikan suoran menetyksen ja välillisten vaikutusten seurauksena se aiheuttaa suuria vaikeuksia Kemin ja ympäristön ihmisille, yrityksille ja kunnille ja aluetaloudelle.
Poliittiset päättäjät pääministerin ja työministerin johdolla ovat luvanneet tukea Kemin aluetta kriisissä. Valtion työpaikkojen tuominen kaupunkiin olisi konkreettinen tuen osoitus hallitukselta.
– Valtioneuvosto on aivan vasta uudistanut valtion toimintojen alueellistamisen eli hajasijoittamisen strategiaa. Nämä tavoitteet on viety myös kesäkuussa hyväksyttyyn uuteen lakiin, jossa säädetään valtion palvelujen saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista. Lain mukaan valtionhallinnon toimintojen sijoittamisella tuetaan alueiden elinvoimaisuutta ja yhdenvertaisuutta, ja valtion toimintojen sijoittaminen Kemiin olisi juuri sitä, Kaisa Juuso korostaa.
Pääkonttori kaukana metsistä
Metsähallituksen pääkonttori sijaitsee pääkaupunkiseudulla Vantaan Tikkurilassa. Metsähallituksen vuosikertomuksen mukaan pääkonttori työllistää pääkaupunkiseudulla 156 henkilöä.
Metsähallituksen hallinnassa on noin 12,5 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita, joista suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa eli kaukana pääkonttorista. Metsähallituksen vastuulla on näiden alueiden hoitaminen ja käyttäminen niin, että ne hyödyttäisivät mahdollisimman paljon suomalaista yhteiskuntaa.
– Metsähallituksen toiminta liittyy sen omistamiin metsiin, jotka sijaitsevat suurimmaksi osaksi Suomen itä- ja pohjoisosissa. Metsähallitus on merkittävä toimija ja vallankäyttäjä Lapissa ja Kainuussa ja muualla Pohjois-Suomessa. Kemistä on huomattavasti lyhyemmät etäisyydet Metsähallituksen hallinnoimiin alueisiin kuin Vantaalta. Sen suhteen onkin vaikea löytää todellista perustetta sille, että Metsähallituksen pääkonttori sijaitsee Vantaalla, Juuso toteaa.
Työntekijöille tarjolla edullisia asuntoja
Stora Ensolta on vapautumassa Veitsiluodossa tehdasalueen ulkopuolella keskuskonttorirakennuksessa noin kuusituhatta neliömetriä nykyaikaista ja hyväkuntoista toimistotilaa. Juuson mukaan alueen infra ja tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa, ja työntekijöille on tarjolla edullisia asuntoja.
– Eteläisen Kemin alueella on merellinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet, rautatieasema ja Kemi-Tornion lentoasema sijaitsevat lähettyvillä lyhyen etäisyyden päässä ja Oulu lentoasemineen vain reilun tunnin ajomatkan päässä.
– Valtionhallinnolla olisi nyt hyvä mahdollisuus aloittaa konkreettisen tuen osoittaminen Kemin alueen ihmisille ja kunnille päättämällä Metsähallituksen pääkonttorin tai sen osan siirtämisestä Kemissä vapautuviin toimistotiloihin. Päätös edistäisi valtioneuvoston asettamien alueellistamisen strategisten tavoitteiden toteutumista. Toivon että ministeri paneutuu tähän asiaan ja suhtautuu siihen myönteisesti, Juuso sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alueellistaminen valtion toiminnot Metsähallitus rakennemuutos Stora Enso työpaikat Kaisa Juuso Kemi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Palkansaajien verotusta on laskettava, palkkojen sivukuluja leikattava ja asumisen sekä liikkumisen hintaa on saatava alas

Halla-aho Veitsiluodon tehtaan sulkemispäätöksestä: Taivastelu ja sympatiat eivät pelasta suomalaista vientiteollisuutta – ilmastopolitiikassa tarvitaan täyskäännös

Juuso: Kemi tarvitsee hallitukselta kaiken mahdollisen rakennetuen

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Vihreä siirtymä kylvää tuhoa teollisuuden parissa

Reijonen huolissaan EU:n aluekehitysrahojen jakautumisesta: Miten käy Itä- ja Pohjois-Suomen?

Antikainen: Aluekehitysrahat kohdistettava niille alueille, jotka kärsivät hallituksen vihreästä siirtymästä eniten
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













