

PS ARKISTO
Laakso ammattidieselin puuhamiehenä – moni veronalennuksen vastustaja kääntänyt takkinsa irtopisteiden toivossa
Ammattidiesel eli raskaan liikenteen polttoaineiden veronalennus on pitkään liikennekeskustelussa ollut toimenpide. Kuljetusalan etujärjestön SKALin kannatuksesta huolimatta sen suosio on poliitikkojen keskuudessa kuitenkin viime kuukausiin asti ollut heikkoa perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laaksoa lukuun ottamatta, joka on tehnyt sitkeää taustatyötä ammattidieselin puolesta vaalikauden alusta lähtien.
Asiaan on nyt tullut muutos. Ammattidieselin kannatuksen lisääntymisen myötä monesta eduskuntapuolueesta onkin noussut esiin poliitikkoja, jotka ovat valmiita esiintymään kuljetusalan veronalennuksen puolestapuhujina helppoja poliittisia irtopisteitä kerätäkseen. Todellisuudessa lakimuutoksen kannattajat ovat eduskunnan käytävillä olleet harvassa.
Perussuomalaisten Sheikki Laakson ammattidieselin puolesta tekemä taustavaikutustyö on kuitenkin kiistämätöntä, ja työ on tuottanut tulosta. Jo vaalikauden alusta ammattidieseliä kannattanut Laakso on lisäksi yhdessä kollegansa kanssa tehnyt ammattidieselin käyttöönotosta esityksen perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa kululaskelmineen päivineen.
Vaikka hallitus onkin näennäisesti ollut ammattidieselin takana jo aiemmin – onhan se sisällytetty hallitusohjelmaan jo vuonna 2019 – on hallituksen sisäistä vastustusta riittänyt koko vaalikauden ajan.
Vastustajista tuli äkkiä puolustajia
Polttoaineiden hintojen noustessa ja perussuomalaisten poliittisen painostuksen alla hallituksen rivit ovat kuitenkin rakoilemassa jo siinä määrin, että lakimuutoksen edistäminen on viimein otettu esille. Laakso on kehityskulkuun tyytyväinen.
– Ammattidieselin käyttöönotto on tärkeä toimenpide kotimaisen kuljetusalan kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja yritysten kustannusten laskemiseksi, kansanedustaja Laakso toteaa.
– Olen kyllä pannut merkille, kuinka nopeasti ammattidieselin vastustajista onkin tullut sen puolustajia, kun mielipidettä vaihtamalla on saatu kerättyä poliittisia pisteitä. Oman edun tavoittelun sijaan ensisijaista on kuitenkin helpottaa kuljetusliikkeiden ahdinkoa polttoaineen hinnannousun ja ulkomaisen kilpailun puristuksessa. Välillisesti tämän pitäisi näkyä myös hintojen laskuna kaupan hyllyillä.
Suomalainen maksaa aina
Laakso nimeää myös toisen suomalaisen kuljetusalan kilpailukykyyn keskeisesti vaikuttavan lakihankkeen – vinjetin.
– Vinjetit eli raskaan liikenteen tienkäyttömaksut ovat monessa Euroopan maassa osoittautuneet toimivaksi käytännöksi kattaa tienhoidon kustannuksia. Vinjetin käyttöönoton avulla ulkomaiset kuljetusyritykset maksaisivat Suomen teillä liikkumisesta sen mukaan kuin ne niitä käyttävät ja kuluttavat, hän kuvailee käytäntöä.
– Nykyinen kilpailutilanne on se, että kun ulkomainen rekka ajaa Suomessa, suomalainen maksaa laskun. Ja kun suomalainen rekka ajaa Keski-Euroopassa, suomalainen maksaa laskun. Vinjetin käyttöönotolla voimme tasoittaa tämän epätasapainoisen kilpailutilanteen.
– Ei kai hallituspuolueiden tavoitteena voi olla se, että tapahtui mitä tapahtui, lasku lähetetään aina suomalaiselle? Laakso pohtii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomainen kilpailu kuljetusliikkeet polttoaineiden veronalennus tienkäyttömaksu SKAL ammattidiesel polttoaineiden hinnakorotukset lakimuutokset raskas liikenne polttoaineiden verotus Sheikki Laakso kuljetusala ulkomainen raskas liikenne Vaihtoehtobudjetti Vinjettimaksut Hallitusohjelma Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Autoilijat ja maaseudun ihmiset ongelmissa hallituksen politiikan seurauksena – ”Pieni- ja keskituloiset suurimpia kärsijöitä”

Perussuomalaiset: Ulkomaisille rekoille tienkäyttömaksu viipymättä

Juuso vaatii ammattidieselin käyttöönottoa

Ammattidiesel otettava käyttöön Suomessa – bensakuskiakin paleltaa

Koposelta ehdotuksia autoilijoiden ja ammattiliikenteen ahdinkoa helpottamaan: Jakeluvelvoite poistettava, ammattidiesel pikaisesti käyttöön

Ari Koponen moittii hallituksen kykenemättömyyttä helpottaa yrittäjien ahdinkoa: ”Korkeat polttoainehinnat rapauttavat investoinnit ja heikentävät ostovoimaa”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















