

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Liikunnan merkitystä ei saa aliarvioida koronarajoituksista päätettäessä – Elomaa: Kuntosalit eivät ole koronalinkoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä kroppa tarvitsee liikuntaa, eikä siitä tutkimustulosten valossa ole haittaa mielellekään. Elomaa pitääkin koronapandemian aikana kuntosaleihin ja koko liikunta-alaan kohdistuneita rajoituksia kohtuuttoman tiukkoina, kun ajatellaan pandemiatilannetta isossa kuvassa.
Liikuntatottumuksia on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin. Usein vertaillaan kovasti eri lajeja ja kuntoilumuotoja keskenään, mutta Ritva ”Kike” Elomaan mielestä kaikki liikunta on hyvää liikuntaa. Unohtaa ei pidä myöskään arkiliikunnan merkitystä terveyden kannalta. Arjen pikku siirtymät ja askareet ovat yllättävän isossa roolissa liikkeen kokonaismäärän suhteen, uskoo Elomaa.
– Nyt koronan aikana etätöiden aikakautena monelta on pudonnut pois jalan tai pyörällä taitettavat työmatkasiirtymät. Samoin harrastustoiminta on ollut epidemian aikaan vaihtelevasti jäissä. Juuri nyt tilanne on suoraan sanottuna ankea, Elomaa pahoittelee.
– Liikunnan vaikutukset ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin ovat tutkitusti merkittäviä. Kun ajatellaan kansanterveyttä sairauksien ennaltaehkäisyn kannalta, ei liikuntaa voida sivuuttaa. Terveydenhuollon jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin ainoa kestävä ratkaisu on pyrkiä edistämään terveellistä elämäntapaa, jossa myös liikunta on väistämättä keskeisessä roolissa. Tämä olisi muistettava myös koronarajoituksia sorvattaessa, hallitus! Kansanterveys tarvitsee liikuntaa.
Kuntosaliyrittäjien tilanne on mahdoton
Vaikea koronatilanne on ollut jättihaaste suomalaiselle liikunta-alalle. Rajoitusten ennakointi ja käytännön soveltaminen ovat osoittautuneet haastaviksi. Tällä hetkellä lastenkin harrastustoiminta on jäissä, ja epidemian aikana moni on pudonnut pois urheiluharrastusten parista pysyvästi. Harrastamisen rajoittamisen vaikutukset ovat olleet kovia kaikilla mittareilla, eikä Elomaan mukaan voi kuin toivoa, ettei stoppi jatkuisi pitkään.
– Liikunta-ala työllistää suuren joukon suomalaisia, joiden leivän tienaamiseen koronarajoitukset vaikuttavat poikkeuksellisen tylysti. Otan esimerkiksi kuntosaliyrittäjät, joiden haastavasta tilanteesta on kirjoiteltukin paljon mediassa. Punttikset ovat lähellä sydäntäni, ja olen ollut aikanaan mukana perustamassa ja pyörittämässä saleja sekä vauhdittanut kuntosalibuumin rantautumista Suomeen 80-luvulla.
– Tällä hetkellä tilanne on aivan mahdoton. Vuokrat ja muut juoksevat menot rullaavat jatkuvasti, mutta myyntiä ei ole ja kassakoneen lokerot ovat tyhjillään. Tulevaisuus on hämärän peitossa, ja riski rajoitusten jatkumisesta pitkään on todellinen. Ja mikä pahinta, itse et voi asioiden kulkuun suoraan vaikuttaa. Miettikää itsenne kuntosaliyrittäjien tilanteeseen. Ei ole helppoa, Elomaa pohtii.
Terveyshaasteet ovat jo ennestään suuret
Jokainen kuntosaleilla vuotanut hikipisara valuu kansanterveyden laariin. Terveyshaasteet ovat suuret ja terveydenhuollon menojen nousupaine kova. Ennaltaehkäisyyn olisi panostettava nyt voimalla, jos asiaan halutaan muutosta tulevaisuudessa. Elomaa pitää koko liikunta-alaan ja kuntosaleihin kohdistuneita rajoituksia kohtuuttoman tiukkoina.
– Kuntosaleilla on koronaepidemian aikana jo ehditty tehdä tarvittavat toimet terveysturvallisuuden parantamiseksi, esimerkiksi hygieniasta huolehditaan viimeisen päälle ja kävijämääriä kontrolloidaan riittävien turvavälien varmistamiseksi. Kuntosalit eivät ole koronalinkoja. Hallituksen tulisi nyt katsoa peiliin ja pohtia, ovatko liikuntaan kohdistuvat rajoitukset sittenkin yliampuvia, kun ajatellaan pandemiatilannetta isossa kuvassa? Elomaa kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronalingot urheiluharrastukset harrastustoiminta kuntosaliyrittäjät terveelliset elämäntavat arkiliikunta kuntoilumuodot liikuntatottumukset pandemiatilanne kuntosalit liikunta-ala turvavälit terveysturvallisuus etätyö koronarajoitukset koronapandemia hygienia ennaltaehkäisy liikunta Kansanterveys hyvinvointi lapset Ritva ”Kike” Elomaa Terveydenhuolto Terveys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Lasten liikunta- ja harrastusolot turvattava koronarajoitusten aikana

Perussuomalaiset: Hallituksen työllisyyspolitiikka ei vastaa edes keskeisimpiin haasteisiin – ”Mikromanagerointi pahentaa tilannetta entisestään”

Perussuomalaiset: Terveyskeskuspalveluautot täydentämään sotea – ”Ratkaisu kaikkiin niihin tilanteisiin, joissa lähipalvelua ei ole saatavilla”

Wihonen: Onko yrittämisen jatkuva rajoittaminen oikeasuhtaista?

Yrittäjiä pitää tukea koronakriisissä ja työttömyysaalto torjua – Elomaa: ”Talouden alasajo ei voi jatkua loputtomiin”

Ronkainen: Miksei koronarajoituksista luovuta, kun kunnatkaan eivät enää noudata eristyskäytäntöjä?

Kansanedustaja Elomaalle liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi

Kike Elomaa vaatii hallitukselta järeitä toimia liikuntapolitiikan saralla, jotta saadaan koko kansa kuntoon

Elomaa: Suomalaiset on saatava liikkeelle hinnalla millä hyvänsä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










