

Valtiovarainministeri Annika Saarikko kehottaa suomalaisia tinkimään elintasostaan. / LEHTIKUVA
Ministeri Saarikko selittelee ja levittelee käsiään – Antikainen: Onko suomalaisten tingittävä elintasostaan, jotta vihreät pysyvät hallituksessa?
Suomalaisten kotitalouksien lisäksi etenkin kuljetusala on kärsinyt polttoaineiden rajusta hinnannoususta. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) johtama varautumisen ministeriryhmä on pohtinut kuljetusalan tilannetta, mutta sopua ei tähän mennessä ole syntynyt. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, pitävätkö vihreät hallitusta panttivankeinaan.
– Itsepintainen jakeluvelvoitteeseen tarrautuminen ajaa maamme kilpailukyvyn mahdottomaan tilanteeseen, kun maantiekuljetuksiin ei joko ole varaa tai ne eivät enää ole kannattavia. Suomi on globaalin logistiikan näkökulmasta pussinperä, eikä kuljetuskustannusten nousu auta maamme kilpailukykyä tippaakaan. Suomalainen teollisuus tarvitsee tehokasta logistiikkaa, mutta hallituksen toimet lähinnä vaikeuttavat sitä, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
Suomi vihreiden panttivankina
Torstain kyselytunnilla perussuomalaiset kysyivät, mihin toimiin hallitus on ryhtymässä auttaakseen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevia suomalaisia. Energian ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet rajusti ja ajaneet useita kotitalouksia sekä kuljetusalan yrityksiä ahtaalle.
– Kysymykseni ministeri Annika Saarikolle koski sekä suomalaisten tukemista että polttoaineveron laskua ja dieselin käyttövoimaveron poistoa, mutta vastaukseksi tarjottiin lähinnä selittelyjä valtiontalouden heikosta tilasta eikä polttoaineiden hintoja käsitelty sanallakaan. Samaan aikaan, kun rahaa riittää jaettavaksi erilaisiin ilmastotekoihin ulkomaita myöten, oman maamme kilpailukyky unohdetaan.
– Herää kysymys, pitävätkö vihreät tässä panttivankina hallitusta ja samalla koko kansaa? Kuljetusalan ahdinko heijastuu koko yhteiskuntaamme, sillä valtaosa maamme kuljetuksista kulkee dieselin voimalla maanteillä, Antikainen analysoi.
Hallitus ajaa surutta suomalaiset kurjuuteen
Hallituksen vastaukset olivat kautta linjan ympäripyöreitä. Monet muut Euroopan maat tarjoavat apua polttoaineidenLE ja energian hintojen kanssa kamppaileville kansalaisilleen, mutta täällä hallitus tarjoaa elintasosta tinkimistä ja sossun luukkua. Pienipalkkaisille duunareille ja eläkeläisille ei ole helpotusta luvassa.
Polttoaineiden hinnat ovat ennätysmäisen korkeita, mutta jakeluvelvoitteen nostosta pidetään edelleen itsepintaisesti kiinni.
– Hallitus ajaa surutta suomalaiset kurjuuteen, kunhan hallituksen itse EU:n edellyttämiä selvästi korkeammiksi asettamat ympäristötavoitteet saavutetaan, Antikainen lataa.
Suomalaiset saavat pärjätä omillaan
Useat Euroopan maat antavat kansalaisilleen lisätukea energian ja polttoaineiden kovan hinnannousun johdosta. Muun muassa Ruotsi tukee kotitalouksia sekä sähkön että polttoaineiden osalta.
– Kehitysapuun ja ilmastotoimiin riittää rahaa, mutta samalla sanotaan, että valtion talous on kuralla eikä suomalaisten auttamiseen ole varaa. Kaiken huipuksi valtiovarainministeri toteaa, että suomalaisten tulee varautua tinkimään elintasostaan, mutta ulkomaille rahaa syydetään entiseen tahtiin.
– Hallitus tekee kyllä kaikkensa muiden maiden auttamiseksi, mutta suomalaiset saavat pärjätä omillaan. Tasan eivät käy onnen lahjat maailman onnellisimmaksi väitetyssä maassa, Antikainen toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sossun luukku maantiekuljetukset varautumisen ministeriryhmä elintasosta tinkiminen jakeluvelvoite polttoaineiden hinnankorotukset ilmastotoimet Kuljetusyritykset logistiikka valtiontalous käyttövoimavero kuljetuskustannukset kuljetusala sähkön hinta polttoaineiden hinta ympäristötavoitteet pienituloiset Energian hinta Euroopan unioni polttoainevero kotitaloudet kyselytunti Annika Saarikko Eurooppa Sanna Antikainen Ruotsi Eläkeläiset vihreät kehitysapu Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Saksa, Ruotsi ja Italia keventävät polttoaineveroa tuntuvasti – Suomessa hallitus kohdentaa ilmastokehitysapuun

Purra: Vanhoille puolueille ei käy perussuomalaisten tärkeysjärjestys – ”Voi suomalaista poloa omassa maassaan”

Ranne: Punavihreässä utopiassa mikään ei liiku – tuuli vain suhisee

Wihonen toivoo hallitukselta toimia kuljetusalan kustannuskriisin helpottamiseksi: ”Ajatusmaailma ei voi olla, että autoilijoiden nahoista voidaan repiä loputtomasti lisää”

Suomalainen päätöksenteko likimain halvaantunut – riiteleekö hallitus?

Tavio ihmettelee hallituksen toimia polttoainehintojen suhteen: Miksi polttoaineveroa ei lasketa ja diesel-käyttövoimaveroa poisteta?

Purra: Teollisuuden pysyminen Suomessa on myös turvallisuusteko

Perussuomalaiset ihmettelevät hallituksen uutta ilmastolakiesitystä – ”Näyttäytyy strategiselta ohjelmapaperilta”

Reijonen kysyi hallitukselta dieselveron poistamisesta – Saarikon vastaus: Dieselveroa ei poisteta
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















