

Peltokangas pitää vasemmisto-opposition maahanmuuttolinjaa vastuuttomana: ”Heidän linjansa on Suomelle yksiselitteisesti haitallinen”
Torstaina eduskunnan täysistunnossa oli lähetekeskustelussa useampi maahanmuuttopolitiikkaa kiristävä hallituksen esitys. Hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) oli salikeskustelussa puolustamassa hallituksen linjaa.
– Kiitän ministeriä näistä esityksistä. Itse olen noin viisi vuotta täällä eduskunnassa puhunut näistä asioista, koska näen itse, että Suomen sisäinen turvallisuus on erittäin tärkeä politiikan aihealue. Olenkin erittäin onnellinen tänä päivänä, että meillä on ministeri Rantasen kaltainen sisäministeri, jolle Suomen turvallisuus on ykkösprioriteetti, Mauri Peltokangas toteaa.
Vasemmisto vastustaa tiukennuksia
Peltokangas arvasi, että lakipaketti saattaisi aiheuttaa kovaakin keskustelua salissa, sillä se on ensimmäinen suuri harppaus maahanmuuttopolitiikassa tällä hallituskaudella. Hän kuitenkin hieman yllättyi siitä, että salin vasen laita ei näytä viisastuneen tuumaakaan omissa linjauksissaan.
– Jokaista hallituksen esitystä piti salissa vastustaa. Näyttää siltä, että Ruotsin tai muidenkaan maiden varoittavat esimerkit eivät riitä suomalaiselle vasemmalle laidalle kertomaan, että heidän linjansa on Suomelle yksiselitteisesti haitallinen.
Suomi ansaitsee paremman vasemmiston
Peltokangas kertoo, että suomalainen maahanmuuttopolitiikka lähenee uudistusten jälkeen yleispohjoismaista tasoa. Suomalaisen sosiaalidemokraatin on vaikea niellä sitä tosiasiaa, että muissa Pohjoismaissa sisarpuolueet ovat jo myöntäneet aiemman maahanmuuttopolitiikkansa epäonnistuneen.
– On mielenkiintoista huomata, että Tanskassa paikalliset sosiaalidemokraatit tekevät osin jopa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa kuin me perussuomalaiset täällä Suomessa, Peltokangas pohtii ja jatkaa:
– Toivon todella, että realistinen maahanmuuttopolitiikka on Suomessakin jatkossa ylivaalikautista ja että SDP ja mielellään myös muut vasemman laidan puolueet korjaavat näkemyksiään näissä kysymyksissä.
Aika korjata näkemyksiä
Peltokangas painottaa, että suomalaisella vasemmistolla on nyt pelin paikka, kun uudesta rajalaista aletaan tekemään päätöksiä. Rajalain hyväksyntä eduskunnassa vaatii ensin eduskunnan 5/6-enemmistön, koska lain hyväksyminen edellyttää perustuslain nopeutettua muuttamista. Varsinainen hyväksyntä edellyttää vielä 2/3-enemmistön.
– Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tarvitsemme laille tukea myös vasemmisto-oppositiolta, Peltokangas pohtii ja jatkaa:
– Toivotan suomalaisen vasemmiston ilomielin näihin talkoisiin suomalaisten turvallisuuden edistämiseksi. Rajalaki on suomalaiselle viranomaiselle tärkeä työkalu, jonka etenemistä ei saa vesittää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vasemmisto-oppositio perustuslain muuttaminen rajalaki Ruotsin tie sosiaalidemokraatit Pohjoismaat Mauri Peltokangas Maahanmuuttopolitiikka Sisäinen turvallisuus Mari Rantanen Vasemmisto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Rantanen maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä: ”Jos ei ole lupaa pitää poistua – tavalla tai toisella”

Peltokangas: Maahanmuuttopolitiikan suunnanmuutos ottaa valtavan harppauksen eteenpäin

Perussuomalaiset vaatii: EU-turvapaikkapolitiikassa siirryttävä Ruanda-malliin – työperäinen maahanmuutto pidettävä kansallisissa käsissä

Kansanedustaja Maria Ohisalo vaatii uusia reittejä humanitaariselle maahanmuutolle – sisäministeri Rantanen torppaa vihreät haihattelut

Vigelius Suomen tiukentuvasta maahanmuuttopolitiikasta: ’’Vasemmiston vaihtoehtona olisi Ruotsin tie, ghetot ja jengiytyminen’’

Lehtinen SDP:n vaihtoehdosta julkisen talouden tasapainottamiseksi: ”Ilmeisesti kotimaisen ruoantuotannon tukeminen ei kiinnosta demareita”
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Saksa velvoittaa turvapaikanhakijat yleishyödyllisiin töihin – kieltäytyminen leikkaa avustusta
Kunnat voivat Saksassa määrätä turvapaikanhakijat yleishyödyllisiin töihin pientä korvausta vastaan. Työstä kieltäytyvä menettää osan avustuksistaan. Useat poliitikot haluavat laajentaa saman käytännön kaikkiin työkykyisiin sosiaaliavun saajiin. Vuonna 1993 säädetty laki on palaamassa aktiiviseen käyttöön poliittisten ristiriitojen aiheuttaman tauon jälkeen.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Yhdysvalloissa 2,6 miljoonaa laitonta maassaolijaa vähemmän kuin vuosi sitten – demokraatit yrittävät estää karkotuksia kaikin keinoin
Trumpin toisen presidenttikauden ensimmäisenä vuonna maasta poistui yli 2,6 laitonta siirtolaista. Suurin osa poistui vapaaehtoisesti, mutta pakkopalautuksiakin toimeenpantiin ennätysmäärä. Demokraatit ovat yrittäneet estää karkotuksia kaikin keinoin, jopa väkivallalla. Presidentti Obaman kaudella karkotuksiin suhtauduttiin paljon myönteisemmin, vaikka Obamakin karkotti paljon.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Vigelius tyrmää empatiataulun: ”Mahdotonta hyväksyä”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius korostaa, että Tampereen kohuttua empatiataulua on mahdotonta hyväksyä jatkovalmistelun jälkeenkään, ellei etukäteen tiedetä, millaista erityiskohtelua sillä perusteltaisiin kunnan palveluissa.















