

MATTI MATIKAINEN
Toimitus suosittelee
Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku
Perussuomalaiset haluaa maltillistaa Suomen hallituksen maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa ja samalla helpottaa eläkeläisten, pieni- ja keskituloisten palkansaajien ja ennen kaikkea lapsiperheiden jokapäiväistä arkea.
Perussuomalaiset haluaa vahvistaa suomalaisten kotitalouksien ostovoimaa alentamalla sähkön ja polttoaineiden veroja 25 prosentilla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi esityksestä tänään Tuumaustunnilla.
– Veronalennuksilla helpotettaisiin merkittävästi eläkeläisten, niin pieni- kuin keskituloisten palkansaajien ja ennen kaikkea lapsiperheiden jokapäiväistä arkea, Purra sanoo.
Perussuomalaisille kyse on arvovalinnasta, jossa tavallinen suomalainen asetetaan etusijalle maailmanparantamisen ja ilmastoposeerauksen sijaan.
Energian hinnannousu leikkaa ostovoimaa
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm sanoi tänään Tuumaustunnilla, että energian hinnat ovat nousseet voimakkaasti tänä vuonna, ja hinnat jäävät korkealle tasolle myös tulevina vuosina.
– Koronan jälkeinen maailmanlaajuinen talouskasvu, energiavarastojen alhainen taso ja CO2-päästöoikeuksien voimakas hinnannousu aiheuttavat merkittävää nousupainetta energian hintoihin.
Varovaistenkin arvioiden mukaan polttoaineiden ja sähkön hinnat ovat nousussa.
– Arvioiden mukaan liikennepolttoaineiden hinta olisi ensi vuonna jopa 20-35 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2021. Sähkön hinta noussee myös 20-30 prosenttia. Helenin asiakkaat Helsingissä ovat jo huomanneet, että Helen on nostanut hintojaan.
Holm sanoo, että laskennallisesti keskimäärin energian nousevat kustannukset leikkaavat kotitalouksien ostovoimaa noin 1,6 miljardilla eurolla.
Holm nostaa esimerkiksi sähkölämmitteisessä pientalossa asuvan perheen, jonka molemmat vanhemmat Tyyne ja Tauno käyvät autolla töissä, ja vuodessa kertyy yhteensä 25 000 ajokilometriä.
– Esimerkkiperheen liikennepolttoainekulut ja sähkölasku kasvavat 5 150 eurosta 63 80 euroon vuodessa, eli kustannukset kasvavat 1 230 euroa. Ostovoiman leikkaus on siten 2,6 prosenttia käytettävissä olevista nettotuloista.
Sähkö- ja bensaveroista 25 prosenttia pois
Perussuomalaisten esittämässä vaihtoehdossa sekä kotitaloussähkön veroa että liikennepolttoaineiden veroa siis lasketaan 25 prosenttia. Veronalennuksella on huomattava ostovoimaa vahvistava vaikutus Tyynen ja Taunon esimerkkiperheessä.
– Vuodessa perheen ostovoima kasvaisi 475 euroa.
Perussuomalainen vaihtoehto siis lisäisi perheen käytettävissä olevia varoja vajaat 500 euroa, kun taas Sanna Marinin hallituksen vaihtoehto tarkoittaa yli 1 200 euron lisälaskua.
Holm huomauttaa, että laskelmasta on konkreettisesti nähtävissä, miten hallituksen toteuttamalla politiikalla on merkittävä vaikutus kotitalouksien käytettävissä oleviin nettotuloihin ja ostovoimaan.
– Laskentaoletukset ovat myös erittäin maltillisia, joten todennäköisesti vaikutukset olisivat vieläkin suurempia.
Veronalennuksia järkevällä ilmastopolitiikalla
Pääministeri Marinin johtama hallitus on valinnut maailman kunnianhimoisimman ilmastokurjistamispolitiikan tien, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailman ensimmäinen hiilineutraali valtio vuonna 2035. Ilmastolle hallituksen toimista ei ole mitään hyötyä, mutta toimet nostavat energian hinnat, erityisesti sähkön ja fossiilisten polttoaineiden hinnat, korkeammalle kuin kansalaisten ja teollisuuden maksukyky sallivat.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Purra kuitenkin katsoo, että siirtämällä hiilineutraalisuustavoite uuteen tavoitevuoteen 2050, eli samaan vuoteen kuin EU:lla, saadaan samalla liian nopeaan siirtymään suunniteltuja miljardeja ohjattua sähkö- ja polttoaineveron alentamiseen.
– Suomen maailman kunnianhimoisin hiilineutraaliustavoite vaikuttaa paitsi kansalaisten arjen kustannuksiin, myös esimerkiksi teollisuuden toimintaedellytyksiin ja monenlaisiin tuotteiden hintoihin esimerkiksi kuljetuskustannusten nousun kautta.
Oman kansan hyvinvointi etusijalle
Perussuomalaisten mielestä ylimitoitettu ilmastokunnianhimo on hölmöä tilanteessa, jossa julkinen talous on jo valmiiksi rapakunnossa.
Purra muistuttaa, että Suomi on pieni kansantalous, maassa on yleensä kylmä, välimatkat ovat pitkiä ja auto monelle välttämätön kulkuväline.
– Meidän pitäisi ilmastotoimissa tavoitella paremminkin keskitasoa, samalla huolehtien siitä, että maassa on ilmasto-osaamista ja voimme mahdollistaa viennin myös niihin maihin, joissa hiilidioksiditonnien vähentäminen on tehokkaampaa ja edullisempaa. Samalla on kuitenkin huolehdittava myös oman maamme kansalaisten hyvästä elämästä, johon ilmastokurjistamisen toimet eivät puutu liikaa.
– Perussuomalaiset ei kyseenalaista kaikkia ilmastotoimia, vaan korostaa kokonaisuuden järkevyyttä eli sitä, että Suomi olisi synkronisessa toiminnassa muiden maiden kanssa, eikä kunnianhimollaan ylittäisi toimia, jolloin kustannukset kohdistuvat erityisesti tänne.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energian hinnannousu hiilineutraalisuustavoite ilmastokurjistaminen veronalennukset asuminen ja liikkuminen energiaköyhyys ostovoima hyvinvointi elinkustannukset kotitaloudet Riikka Purra Taloustutkimus Sanna Marin Tutkimus Suomi Pasi Holm perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus vastaa perussuomalaisten välikysymykseen keskiviikkona – Purra: ”Toivottavasti Suomi ei enää koskaan tämän kauden jälkeen saa vihreää sisäministeriä”

Ranne: Punavihreä, maailmaa pelastava ja suomalaisia kurittava hallitus tekee selväksi, että perheen elättäminen on kallista ja lasten hankkiminen ilmastonvastainen teko

Koko hallitus on sitoutunut ilmastopolitiikkaan, joka kurjistaa kansalaista ja heikentää kilpailukykyä – ”Hallituksessa on puolueita, jotka ovat täysin sokean ilmastofanatismin kourissa”

Bensalitran hinta jo lähes kaksi euroa – Luukkanen: Punavihreä hallitus siirtää Suomea takaisin 1800-luvulle – ”Kurjistaminen näkyy joka paikassa”

Perussuomalaiset jättivät eriävän mielipiteen unionin hiilirajamekanismiesityksestä: Kyseessä uusi ympäristövero, jonka perimisoikeus annettaisiin EU:lle

IMF ja oppositio samoilla linjoilla Suomen talouden suunnasta – heräsikö keskusta vaalien alla punavihreällä saarellaan?

Hallitus ajautui taas riitaan maakuntaverosta – perussuomalaisilla selkeän kielteinen linja uuteen verotuksen tasoon: ”Verokarhu on kyltymätön”

Polttoaineiden hinnat ennätyskorkealla, hallituksesta lupailtiin rahallista hyvitystä pienituloisille autoilijoille – ”Ministeri Harakka, milloin aiotte toimittaa lupaamanne rahat ihmisten tileille?”

Perussuomalaiset vaati autoilun ja asumisen hinnanalennuksia kyselytunnilla – ei vastakaikua hallitukselta
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää









