

Sisäministeri Mari Rantanen: ”Hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen”
Rap-jengien ”kilpalaulanta” on johtanut kostotarkoituksessa tehtyjen rikosten kierteeseen, jota on jatkunut jo pitkään. Nyt espoolaisjengiä edustava räppäri on epäiltynä neljästä ampuma-aseella tehdystä tapon yrityksestä. Valtamedia ei ole juurikaan kysellyt, mistä nuoret katujengiläiset ovat saaneet käsiinsä laittomia ampuma-aseita, joita he eivät epäröi käyttää. Hallitus aikoo koventaa ampuma-aserikoksista ja nöyryytyspahoinpitelyistä annettavia rangaistuksia.
Ilta-Sanomien mukaan Kerim Khalid Ahmed Muslah – räppärinimeltään Kerza – on epäiltynä neljästä tapon yrityksestä, jotka ovat tapahtuneet Espoossa maaliskuussa. Kyse on Espoon Karakalliossa sijaitsevassa parkkihallissa tapahtuneista ammuskeluista. Juttukokonaisuuteen liittyy neljä muuta epäiltyä.
Muslah eli Kerza kuuluu espoolaiseen katujengiin nimeltä L-City, jonka jäsenet ovat toistuvasti ottaneet yhteen räppäri Milan Jaffin johtaman itähelsinkiläisjengin kanssa, joka tunnetaan nimillä Kurdish Mafia tai 47.
Vankeustuomio lisää katu-uskottavuutta
Muslah on aiemmin tuomittu siitä, että hän puukotti kesäkuussa 2021 räppäri Milan Jaffin johtaman helsinkiläisjengin 18-vuotiasta jäsentä Helsingin Itäkeskuksessa Puhoksen kauppakeskuksen lähettyvillä. Puukotuksesta on olemassa valvontakameran video Ilta-Sanomien sivuilla. Tästä tapon yrityksestä Muslah sai kolme vuotta neljä kuukautta ehdotonta vankeutta, josta hän on jo vapautunut.
Vankeustuomio vain lisäsi Kerzan katu-uskottavuutta räppärinä, joten hänen on nyt helpompi tehdä kansainvälistä yhteistyötä muiden räppärien kanssa. Hän on ollut esiintymässä muun muassa Bakari Diarran vitunleija® -vaatemerkin järjestämällä räp-kiertueella. Musiikkilehti Klangin mukaan Kerzalla on kiinnitys Sony Musicin kanssa. Hän julkaisi uuden kappaleen vain viikko ennen vangituksi joutumistaan.
Yksin tullut alaikäinen turvapaikanhakija kohosi somevaikuttajaksi
Kilpailevan jengin pääräppäri Milan Jaff on Irakissa syntynyt kurdi, joka kertoo tulleensa 16-vuotiaana yksin Suomeen oleskeltuaan ensin ainakin Bulgariassa ja Tanskassa. Hän siis ilmeisesti tuli Suomeen useiden muiden turvallisten maiden kautta vuosien 2015-16 suuren turvapaikanhakijatulvan mukana ja ilmoitti olevansa yksin tullut, alaikäinen turvapaikanhakija.
Muutaman vuoden Suomessa asuttuaan Milan Jaff alkoi striimata someen älyvapaita tempauksia, joissa hän varasti kalliita merkkivaatteita suorassa lähetyksessä tai liukui pitkin metrovaunun lattiaa maidolla valeltuna. Näillä tempuillaan hän sai paljon huomiota ja someseuraajia.
Suosio vain kasvoi, kun Jaff ryhtyi tekemään gangsta rap -videoita. Nyt Milan Jaff istuu vankilassa ryhdyttyään toteuttamaan gangsta-ihanteitaan käytännössä.
Hän on saanut yhteensä yli kymmenen vuoden vankeustuomion lukuisista rikoksista, kuten pahoinpitelyistä, ampuma-aserikoksesta, törkeästä ryöstöstä, raiskauksesta, törkeästä lapsenraiskauksesta ja murhan yrityksestä. Tuomioon sisältyy paljousalennus.
PS varoitteli, Taponen vähätteli
Perussuomalaiset ovat jo pitkään sanoneet, että humanitaarinen maahanmuutto on keskeisin jengirikollisuuden syy ja esittäneet käytännön toimia ilmiön kitkemiseksi. Perussuomalaiset haluavat tehostaa karkottamista: keskeistä on, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet tulee saada ulos maasta.
Osa poliiseista on myöntänyt maahanmuuttajajengeihin liittyvien ongelmien olemassaolon jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Valitettavasti julkisuudessa poliisin kasvoina on usein ollut ylikomisario Jari Taponen, joka on tullut tunnetuksi katujengiongelman vähättelijänä ja kiistäjänä.
Vielä sen jälkeenkin, kun Milan Jaff ja peräti 14 muuta Kurdish Mafia -jengin jäsentä oli tuomittu vankeuteen erilaisista, osana järjestäytynyttä rikollisryhmää tehdyistä rikoksista, Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja Jari Taponen yritti vängätä, että Suomessa ei ole katujengejä.
Ampuma-aserikosten tuomioita kovennettava
Räppärijengien ”kilpalaulantaan” on sisältänyt useita ampuma-aserikoksia. Valtamedia ei ole juurikaan kysellyt, mistä nuoret katujengiläiset ovat saaneet käsiinsä laittomia ampuma-aseita, joita he eivät epäröi käyttää.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kirjoittaa ministeriönsä sivuilla, että hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen. Sekä ampuma-aserikoksiin että nöyryytyspahoinpitelyihin liittyvää lainsäädäntöä halutaan uudistaa.
Hallituksen tavoitteena on korottaa törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistusta neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta, jotta niistä tuomittaisiin oikeudessa pääsääntöisesti ehdoton vankeusrangaistus. Lisäksi luvattoman ampuma-aseen kantaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa tulee rangaistavaksi törkeänä ampuma-aserikoksena.
Hallitusohjelman mukaan myös selvitetään mahdollisuudet lisätä nöyryytys törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkiksi tai rikoksen koventamisperusteeksi. Tällaista nöyryyttämistä olisi esimerkiksi teon kuvaaminen ja materiaalin eteenpäin levittäminen tai muu erityisen nöyryyttävä tekotapa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Puhos L-City Kerza Kerim Khalid Ahmed Muslah Milan Jaff Kurdish Mafia 47 katujengit gangsta-rap Itäkeskus Sisäministeriö Maahanmuuttajajengit Jari Taponen Hallitusohjelma Mari Rantanen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsissa ammutaan ihmisiä, koska se on huumeiden kauttakulkumaa – Suomessa tilanne on toinen

21-vuotias palkkamurhaaja Skånesta: ”Ammun kenet vaan ja mitä vaan”

Ruotsidemokraattien kansanedustaja ehdottaa: Siviileille oikeus kantaa käsiasetta itsepuolustusta varten

Jengirikollinen tuplaa tulonsa pettämällä omiaan – Kurdikettu rahastaa huumeet kahteen kertaan

Tutkijat: Suomessa on useita ulkomailta johdettuja rikollisorganisaatioita

Ruotsin poliisi epäilee: Rikollisjengi surmasi kaksi 14-vuotiasta varoitukseksi muille

Ruotsin poliisi varoittaa pukemasta lapsia merkkivaatteisiin ryöstöriskin takia

Mäkelä: Jengirikollisuudessa on rasistisia piirteitä

Italiassa kovat otteet käyttöön nuorisorikollisuuden torjunnassa: Leväperäiset vanhemmat vankilaan
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Koponen vastaa Razmyarin rasismisyytöksiin: Kun SDP:ltä puuttuu uskottava talouslinja, se näkee rasisteja jo unissa ja sängyn alla
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvioi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että perussuomalaiset tulevat tekemään vaalien alla rasistista kampanjaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää puheita hämäyksenä.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.















