

Sisäministeriö kaavailee nettipoliisin puuttumista ilmaisuihin, joita ei ole laissa kielletty – sumentaa laillisen ja laittoman toiminnan rajoja
Sisäministeriö julkaisi keskiviikkona poliisille suunnatun oppaan, joka esittelee Suomesta ja Euroopasta poimittuja käytäntöjä ”vihatekojen tunnistamiseksi” ja ”ennaltaehkäisemiseksi.” Uuskielisen vihapuhe-termin lisäksi nyt on lanseerattu ensimmäistä kertaa toinen ”vihateon” käsite, joka sumentaa laillisen ja laittoman toiminnan rajoja. Uuskielellä ja ”ennalta estävän” toiminnan nimissä poliisin halutaan puuttuvan hanakammin myös sellaisiin ilmaisuihin, jotka eivät ole laissa kiellettyjä. Raportissa väläytellään mm. kansalaisia huomauttelevia, pelotevaikutuksen luovia poliisin verkkopartioita, asennekeskusteluja ja omaa teemapäivää vihapuheelle. Sen sijaan raportissa ei käsitelty sanallakaan sitä, millainen haaste lainvalvonnan ulkopuolelle hivuttautuva poliisi on mm. sananvapauden ja vallan kolmijako-opin kannalta. Tämä juttu ei valitettavasti ole aprillia.
Viime päivinä on käynyt selväksi, että vihapuhe on hallituksen kärkiteemoja heti koronakriisin ja ilmastonmuutoksen jälkeen. Sisäministeriö julkaisi keskiviikkona poliisille ja sidosryhmille tarkoitetun oppaan, joka esittelee käytäntöjä ”vihatekojen tunnistamiseksi” ja ”ennaltaehkäisemiseksi”. Merkittävää oppaassa on se, että poliisin halutaan lisäävän aktiivisuuttaan kansalaiskeskustelun valvojana, joka puuttuisi myös laillisiin ilmaisun muotoihin.
33-sivuisen oppaan on koonnut sisäministeriön poliisiosaston asiantuntija Emilia Hämäläinen. Julkaisu esittelee Suomesta ja muualta Euroopasta kerättyjä ”hyviä käytäntöjä.” Raporttiin kerättiin tietoa ”ennalta estävää työtä” tekeviltä poliiseilta sekä poliisin kanssa toimivilta järjestöiltä.
Poliisin toimenkuvaa laajennetaan epävirallisella käsitekikkailulla
Raportissa käytetään kolmea eri termiä: vihapuhe, viharikos ja vihateko.
Käsitteet on määritelty yleistasolla hyvin lyhyesti vain muutamilla lauseilla. Ainoastaan viharikos on yksiselitteisesti laitonta toimintaa. Sen sijaan vihapuhe on määritelty laveasti ”loukkaavaksi tai uhkaavaksi viestinnäksi, jonka motiivina on suvaitsemattomuus tai vihamielisyys.” Annetun määritelmän mukaan vihapuhe ”voi olla” rikoslain mukainen rikos, mutta ei aina. Jo pelkkä vihapuheen käsite niputtaa yhteen laillista ja laitonta toimintaa, mikä tekee siitä kyseenalaisen käsitteen lainvalvojille.
Sisäministeriö vie hämmentävän käsitekikkailun uudelle tasolle. Termistössä esitelty uuskielinen ”vihateko” on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun tätä epävirallista ja lain ulkopuolista sanaa käytetään virallisessa valtiollisessa julkaisussa. Raportissa myönnetään, että termi ”laventaa” vihapuheen käsitettä entisestään. Kuvauksessa korostuu, että vihateko viittaa vihan ilmaisuun, joka ei usein ole laissa kiellettyä:
”Vihateko on yläkäsite, joka pitää sisällään vihapuheen ja viharikokset sekä vihan motivoimat teot, jotka eivät itsessään täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Vihateko on terminä viharikoksen ja vihapuheen lavennus. On paljon tekoja, joita motivoi viha, mutta ne eivät täytä suoranaisesti minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Vihateko on tiettyyn suojelua vaativaan ryhmään tai ominaisuuteen kohdistettu ennakkoluulojen tai vihamielisyyden motivoima teko, joka ei kuitenkaan itsessään täytä välttämättä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.”
Lakikirjaa tuntevalle lukijalle jää hämärän peittoon, mitä lisäarvoa vihapuheen saati vihateon käsite tuo lainvalvontaan. Käsitteitä käytetään laajentamaan poliisin toimintaa lainvalvonnan ulkopuolelle. Raportti peräänkuuluttaa poliisilta toimintaa, jossa ennakoinnin nimissä lisätään kansalaiskeskustelujen valvontaa, aktiivista osallistumista ja puuttumista myös sellaisiin ilmaisuihin, jotka eivät ole laissa kiellettyjä.
Vaikka rikoslakiin nähden tuntemattomat ”vihateot” kuulostavat Suomessa erikoiselta ajatukselta poliisitoiminnassa, idea ei ole maailmassa ainutlaatuinen. Siitä on varoittavia esimerkkejä maailmalta. Mm. Isossa-Britanniassa poliisi pitää kirjaa ihmisten vihatwiiteistä, vaikka niissä ei rikottaisikaan lakia. Tällaisista ”epärikoksista” tehdyt rekisterimerkinnät voivat kuitenkin mm. vaikeuttaa työnsaantia.
Eriskummallisia toimenpidesuosituksia
Raportissa esitellään käytäntöjä, joilla poliisi voi edistää viharikoksiin puuttumisen lisäksi myös puuttumista sellaisiin ilmaisuihin ja tekoihin, jotka eivät ole laissa kiellettyjä. Suomen osalta hyvänä toimintona pidettiin mm. olemassa olevia ennalta estävän toiminnan yksiköitä, jalkautumista tapahtumiin sekä poliisin verkkokoulutuksia. Myös poliisin toiminta sosiaalisessa mediassa, Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Snap Chatissa ja Tik Tokissa sai kehuja. Raportissa ei millään tavalla huomioitu viime vuosina kiisteltyyn nettipoliisitoimintaan liittyviä haasteita ja mahdollisia ongelmia.
Merkillepantavaa on, että muut Euroopasta poimitut esimerkit ovat pitkälti maista, joissa poliisin toiminnan on viime vuosina nähty rajoittavan sananvapautta. Norjasta nostettiin esille mm. anonyymi vihapuheen vinkkilinja sekä pelotevaikutusta luova, tarvittaessa kansalaisia huomautteleva poliisin verkkopartio. Saksasta nostettiin esille vihapuheen vastainen teemapäivä. Raportissa väläytellään myös Isossa-Britanniassa käytössä olevaa viharikosten sovittelua, jossa osapuolet laitetaan käymään asennekeskusteluja. Kroatiassa poliisi kouluttaa henkilöstölleen intensiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevia asioita.
Raportissa kerrotaan, että hankkeen takana on Marinin hallituksen hallitusohjelma sekä tuore ennalta estävän toiminnan strategia ”ENSKA”, joka on laadittu vuosille 2019-2023. Poliisin hivuttautuminen lainvalvonnan ulkopuolelle ennalta ehkäisevän toiminnan nimissä alkoi hiljattain vuonna 2017. Kyseinen aluevaltaus on aiheuttanut poliisille ongelmia, sillä sen näkyvänä kärkihahmona toimineen ylikomisario Jari Taposen toimintatavat ovat nostattaneet useita julkisuuskohuja ja kiistoja poliisin politisoitumisesta.
Vasemmistohallituksen ideologinen hanke?
Poliisin resursseista on pulaa perinteisten lainvalvonnan tehtävien suorittamisessa. Sisäministeriön raportti antaisi ymmärtää, että joko resursseja on yllin kyllin jopa lainvalvonnan ulkopuoliseen puuhasteluun, tai sitten kansalaiskeskustelujen valvonta ja vähemmistötiedostavuus kiilaavat prioriteettilistan kärkeen. Vallan kolmijako-opin ja sananvapauden näkökulmasta on erittäin kyseenalaista, jos lakia valvova poliisi hivuttautuu estoitta osaksi yhteiskunnallisia keskusteluja. Raportissa ei sivuttu näitä haasteita millään tavalla.
Jälleen kerran hallitus sai mitä tilasi – asiantuntijaraportiksi puetun yksipuolisen pamfletin, joka tähtää hallituksen ideologian mukaiseen valvontayhteiskunnan luomiseen. Käytännössä lainvalvonnan rajamailla ja sen tuolla puolen työskenteleviltä poliiseilta kerättiin ideoita, miten heidät voisi pitää työllistettyinä muutenkin kuin perinteisillä lainvalvonnan tehtävillä. Käsitekikkailulla, uudella uuskielisellä vihateon käsitteellä sumennetaan tosiasiallisen lainvalvonnan rajoja. Sillä ulotetaan poliisin toimenkuvaa sekä toimintavaltuuksia sinne, minne se ei aikaisemmin ole kuulunut.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Eliitti sananvapautta vaarantamassa – ”Vihapuheraportti on vaarallinen”

Myös Suomi mukana rahoittamassa Naton vihapuheraporttia – työtä koordinoitu pääministerin kanslian kanssa

Lakivaliokunnan perussuomalaiset huolissaan EU-linjauksista: ”Termien tulkinnanvaraisuus ja EU:n laajeneva toimivalta avaavat vaarallisia kehityskulkuja”

Lakivaliokunnan perussuomalaisilta ja kristillisdemokraateilta täystyrmäys mietintöön: Hallitus pyrkii tuomaan maalittamisen rikoslakiin takaoven kautta

Rantanen valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta: ”Marinin hallitus nostaa kehitysapua ja leikkaa poliisilta”

Halla-aho ei olisi myöntänyt kultaista Helsinki-mitalia Jari Taposelle – teki vastaesityksen kaupunginhallituksessa: ”Palkitseminen osoittaisi huonoa harkintakykyä”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













