

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomalaistyövoima vaihtuu maahanmuuttajiin väestön vanhetessa – turvapaikan saaneiden työllisyysaste 39 prosenttia
Suomessa on parhaillaan menossa työikäisten väestönvaihto. Kantaväestö vanhenee ja tilalle muuttaa väkeä muualta. Työn saannissa on ongelmia osalla tulijoista ja erityisen hankala tilanne on Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneilla turvapaikanhakijoilla.
Suomalaistaustaisten työikäisten määrä on vähentynyt 232 000 henkilöllä vuodesta 1990. Syynä se, että suuret sodanjälkeiset ikäluokat ovat poistuneet työmarkkinoilta. Ulkomaalaistaustaisten työikäisten määrä on kasvanut samaan aikaan 291 000 henkilöllä. Työikäisten määrä vähenee kuitenkin vielä 10 000 henkilöllä vuodessa seuraavat kaksi vuosikymmentä.
Suomessa on töissä 45 000 EU:n kansalaista ja Virosta täällä käy töissä 15 000 henkilöä. EU:n ulkopuolisia työskentelee maassamme 90 000. Työperäisesti maahan muuttaneiden työttömyysaste on hieman alle 20 prosenttia, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton ”Tilastoja maahanmuuttajien työllisyydestä”.
Maahanmuuttajamiesten työllisyysaste on kaiken kaikkiaan noin 60 prosenttia, riippumatta asuinvuosien määrästä. Naisilla se nousee 10 vuodessa 30 prosentista 60 prosenttiin.
Turvapaikan saaneiden työllistyminen surkeaa
Humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen tulleiden työllisyys on kehnolla tasolla. Täällä on 40 000 turvapaikan saanutta ja heidän työllisyysasteensa on vain 39 prosenttia. Pakolaisena maahan tulleiden työllisyysaste vaihtelee EK:n mukaan selvästi lähtöalueen, sukupuolen ja maassa vietetyn ajan mukaan.
Somaliaa ja arabiaa puhuvien vieraskielisten työllisyysaste on kokonaisuudessaan heikoin, noin 44 prosenttia. Thainkielisistä työssäkäyviä on jo kaksi kolmesta. Vironkielisten työllisyysaste on asuinvuosista riippumatta lähellä kotimaisia kieliä puhuvien työllisyysastetta.
Vieraskielisten huono työllistyminen näkyy selvästi naisten ja erityisesti pienten lasten äitien osalta. Kotimaisia kieliä puhuvien äitien työllisyysaste oli 69 prosenttia vuonna 2019 ja vieraskielisten 31 prosenttia. Yhtenä syynä tähän on ”passivoiva kodinhoitotuki”.
Työttömyyden kokonaiskuva riippuu tulkitsijasta
Työttömyysaste eli työttömien osuus koko maan työvoimasta, oli Tilastokeskuksen mukaan elokuussa 6,5 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,8 prosenttia. Työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli vuoden 2021 elokuussa 1 355 000, mikä oli 85 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömyyttä tilastoidaan myös ”laajan työttömyyden” näkökulmasta. Laajan työttömyyden taso saadaan, kun työnhakijoiden määrään lisätään erilaisissa työvoimapoliittisissa palveluissa olevat. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan laaja työttömyys oli kesäkuussa noin 420 000 henkilöä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vieraskielinen väestön vanheneminen suuret ikäluokat työikäiset työperäinen maaahanmuutto arabia Elinkeinoelämän keskusliitto pakolainen maahanmuuttaja Tilastokeskus työ- ja elinkeinoministeriö väestönvaihto työttömyysaste Pohjois-Afrikka Työllisyysaste humanitaarinen maahanmuutto Lähi-itä EK Turvapaikanhakija Somalia työllisyys työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttajien vyöry Ruotsiin jatkuu – väestönvaihdosta ei pysäytä mikään

Yrittäjät huolissaan maahanmuuttajien muuta väestöä matalammasta työllisyysasteesta

Teemu Keskisarjan kolumni: Väestönvaihto ei ole teoria vaan käytäntö
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














