

Turvapaikanhakijoille tarkoitettu asumispalveluyksikkö, Kempele. / Markku Ruottinen Lehtikuva
Syrjäseutu-VOK:it vaarantavat jopa poliisien työturvallisuuden – ”partio on joutunut taistelemaan tiensä ulos”
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) Yrjö Suhonen kirjoittaa blogissaan poliisin työturvallisuuden nopeasta heikkenemisestä turvapaikkakriisin ja syrjäseuduille perustettujen vastaanottokeskusten myötä.
Suomeen on turvapaikkakriisin vuoksi perustettu lukuisia uusia vastaanottokeskuksia. Suhosen mukaan poliisin päivittäisrutiinit ovat menneet vastaanottokeskusten takia monella paikkakunnalla uusiksi.
– Alueelle sijoitetut vastaanottokeskukset työllistävät. Sinne kohdennettu resurssi on poissa poliisin niin sanottujen normaalien tehtävien hoitamisesta.
Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä resursoinnista.
– Tietoon on tullut tilanne, jossa ainoana paikalla ollut poliisipartio on joutunut taistelemaan tiensä ulos, kymmenien vihamielisten nuorten miesten piirittäessä sen. Vie aikansa, ennen kuin kotouttaminen on niin pitkällä, että maahanmuuttaja tajuaa suomalaisen virkamiehen koskemattomuuden, Suhonen kirjoittaa.
Lännen Media uutisoi viime viikolla, että turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset halutaan vastedes poliisilaitosten läheisyyteen. Poliisiylitarkastaja Esko Kesti kertoi Lännen Medialle, että pienille paikkakunnille ja kauas poliisilaitoksista sijoitetut keskukset aiheuttavat virkavallalle päänvaivaa, koska näillä alueilla on muutenkin vähän poliiseja.
Kestin lausunto oli häveliäs. Hän ei tuolloin nostanut esille sitä näkökulmaa, että poliisien oma turvallisuus vaarantuu, kun he työtehtäviensä takia joutuvat setvimään Suomesta turvaa hakeneiden riitoja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-ryhmä pakolaiskriisistä: Suomen kantokyky on ylitetty

Savolaiskylä torjuu turvapaikkaturistit: ”Itku pääsee, jos pakotetaan ottamaan pakolaisia”

Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät”

Nuoria tyttöjä ahdisteltu – turvapaikanhakijoiden käytös pelottaa Saarijärvellä

Eerola turvapaikanhakijoista: Pois Suomesta, jos rikot lakia

Lehto: Ongelmatapausten kierrättämiset vastaanottokeskuksissa lopetettava
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













