Tagi: autoilijat

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen vertaa hallituksen ajamaa, ilmastotoimien varjolla toteutettavaa suomalaisten elämän kurjistamista kiduttamiseen ja kiusaamiseen. Luukkanen muistuttaa, että perussuomalaiset on nykyään ainoa tavallisen suomalaisen puolella oleva puolue.  Lue lisää >

”Ehdotamme ryhtymistä lainvalmisteluun, jolla turvataan polttoaineiden hinnan kohtuullisuus ja siten ihmisten liikkumisenvapaus jokaiselle itselleen parhaiten sopivalla liikkumismuodolla.” Näillä sanoilla alkaa kansalaisaloite, joka keräsi valtavalla vauhdilla kasaan vaadittavat 50 000 nimeä. Aloite siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi. Aihe on poliittisesti tulikuuma.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lämmittämisen tämänhetkiset ja tulevat hinnankorotukset tulevat vaikuttamaan sekä vuokratasoon että omistusasujien käytettävissä oleviin tuloihin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että nousevat kustannukset siirtyvät osin suoraan asumistukimenoihin. – Veronmaksaja siis maksaa tämänkin kunnianhimon moninkertaisesti. Perussuomalaisille riittäisi vähempikin kunnianhimo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Pääministeri Sanna Marinin hallitus pyrkii rankaisemaan autoilevia työmatkalaisia muun muassa polttoaineen hinnankorotuksilla, edistämällä ruuhkamaksuja ja suunnittelemalla työpysäköinnin verottamista. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että ihmiset eivät Suomessa ajele huvikseen, sen paremmin maakunnissa kuin pääkaupunkiseudullakaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan päästövähennyksissä ja laajemminkin ilmastotoimissa tulisi siirtää katse paikallisista toimista suureen kokonaiskuvaan, ettei vahingossa tulisi tehtyä paikallisia ratkaisuja, joiden kokonaisvaikutukset osoittautuvatkin kielteiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kysyi tänään suullisella kyselytunnilla hallituksen ilmastopolitiikan vaikutuksista muun muassa polttoainehintoihin. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) ja kansanedustaka Pia Viitanen (sd) kehuivat, ettei hallitus korota enää polttoaineveroja, vaikka hallitus vasta päätti nostaa polttoaineverotusta vuositasolla jopa 250 miljoonalla eurolla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Valtiovarainministeriön työryhmän tuoreessa ehdotuksessa bensiinin veroa nostettaisiin 10 senttiä litralta ja dieselin veroa 11 senttiä litralta. Työryhmä väläyttelee esityksessään myös ”paikannukseen perustuvaa kilometriverojärjestelmää”, eli käytännössä kyse olisi autoilijan teknisestä tarkkailusta satelliittipaikantimen tai muun teknisen vempaimen avulla.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Elvytyspakettiäänestyksen lisäksi tällä viikolla eduskunnassa käsitellään myös kokoomuksen välikysymys hallituksen puoliväliriihen tuloksista – tai niiden puutteesta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomautti maanantaina tuumaustunnilla, että kokoomuksen välikysymys samalla tukee hallituksen eräitä virheratkaisuja, kuten linjausta työperäisen maahanmuuton dramaattisesta lisäämisestä.  Lue lisää >