Tagi: Eva Biaudet

LEHTIKUVA

Tänä kesänä Suomessa on keskusteltu runsaasti siitä, millä sanalla pitäisi kutsua mustaa, lepattavaa kaapua, joka peittää kokonaan naisen vartalon ja jossa toisinaan on mukana kasvomaski, joka peittää myös silmät? Islamilaiseen perinteeseen kiinteästi liittyvä pukeutumiskoodi on Euroopassa jo laajasti ymmärretty naisen alistamisen välineeksi, minkä islamilaisesta kunniakulttuurista vapautuneet, länsimaihin siirtyneet naisetkin tunnustavat.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rajavartiolain uudistuksesta käytiin tiukkaa keskustelua eduskunnan maanantain täysistunnossa. Vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olisivat halunneet palauttaa uudistuksen perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Ehdotus hävisi kuitenkin äänestyksen sekä puhemiesneuvostossa että täysistunnossa, joten rajavartiolain muutos tulee etenemään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan välikysymyskeskustelussa tänään keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä esitti puolueensa ryhmäpuheenvuoron, joka oli sangen erikoinen keitos väärinymmärtämistä, perättömiä väitteitä ja Kärnälle tyypillistä provosointia. Puheesta kävi kuitenkin ilmi, että keskusta ei tue sisäministeri Ohisalon esittämää pakolaiskiintiön paisuttamista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset ja Liike Nyt jättivät tänään hallitukselle välikysymyksen maahanmuuttopolitiikasta ja taloudesta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio korostaa, että välikysymys peilaa maahanmuuttopolitiikkaa vahvasti talouden näkökulmasta. – Marinin hallitus näyttää haluavan, että Suomi toimii koko maailman sosiaalitoimistona. Ei-työperäinen maahanmuutto kuitenkin lisää työttömyyttä Suomessa ja kasaa raskaasti painoa hyvinvointiyhteiskunnan harteille, Tavio sanoo.  Lue lisää >

Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtajan tehtäviin palannut edellisen kauden puoluesihteeri Simo Grönroos ihmettelee punavihreiden fanaatikkojen yksisilmäistä kieltäytymistä faktojen näkemisestä, joka hänestä muistuttaa ihmeen paljon 70-luvun taistolaiskommunistien tapaa ajatella ja toimia.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE AREENA

Vihreät ja RKP ovat valmiita vastaanottamaan tulijoita Suomeen lähes rajattomasti, kustannuksista välittämättä ja jopa täyttämään avoimet työpaikat turvapaikanhakijoilla. Perussuomalaisten Jani Mäkelä huomautti eilen Ylen A-talkissa kansanedustajakollegoitaan Eva Biaudetia ja Iiris Suomelaa realismin puutteesta.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/TWITTER

KOMMENTTI ”Lapsen erottaminen vanhemmistaan aiheuttaa lapselle aina stressiä. Vaikka leirillä olevat lapset siirrettäisiin hyviin oloihin, uudet hoitavat aikuiset eivät tue lasta samalla tavalla kuin oma äiti.” Kyseisestä Suomen Psykologiliiton kannanotosta ilahtui esimerkiksi Eva Biaudet (r.).  Lue lisää >

LEHTIKUVA

– Tällä hetkellä oikeuskansleri on varmaankin ensisijainen toimija, joka voi arvioida asetelmaa. Siinä sitten pyydetään pohjaksi selvityksiä. Käsittääkseni ministeri Haavisto ei ole vielä esittänyt omaa näkemystään asiassa, valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen kommentoi Pekka Haaviston tapausta Suomen Uutisille. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Haavisto on äskettäin painostanut konsulipäällikkö Pasi Tuomista ryhtymään operaatioon, jonka tarkoitus oli palauttaa konsulikyydillä Suomeen...  Lue lisää >

LEHTIKUVA, FACEBOOK

Koskaan aiemmin ei Suomen vaaleissa ole nähty vaalikampanjaa, jonka aikana ehdokkaita on kytätty massiivisella, systemaattisella seurannalla. Tämä muuttui kuntavaaleissa 2017. Hyvässä uskossa Ylen vaalikoneeseen some-sivustonsa merkinneiden ehdokkaiden tilit joutuivat seurantaan, ja kaikkia heidän vaalien alla kirjoittamiaan viestejä analysoitiin. Massiivisessa kyttäyshankkeessa käytettiin ilmiantajien ohella myös niin sanottua vihapuhekonetta.  Lue lisää >