Tagi: Göteborg

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Göteborgin käräjäoikeuden lautamies on hyllytetty tehtävistään, koska hän on julkaissut sharia-myönteisiä tekstejä äärivanhoillisissa muslimipiireissä. Teksteissä hän on tuonut julki hyväksyvänsä naisia kohtaan suunnatun väkivallan. Raastuvanoikeuden tuomioissa hän on tiettävästi ollut samoilla linjoilla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Veronmaksajien rahoittaman muslimikoulun entinen rehtori kirjoitti syyttäjän mukaan tekaistuja laskuja ja väärensi kirjanpidon. Rahat rehtori ohjasi osin itselleen ja kustansi niillä myös islamistipuolueen toimintaa Somaliassa. Verorahoja upposi myös laadukkaaseen matkustamiseen, kalliiseen seuraan ja hulppeisiin hotelleihin. Yhteiskunnan rahaa paloi yhteensä 13 miljoonaa kruunua, kertoo Expressen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsin Göteborgissa tapahtui eilen kerrostaloon kohdistettu pommi-isku, jota epäillään tahalliseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvioi, että Ruotsissa kohoavalle väkivallalle ja rikollisuudelle ei enää mitään ole tehtävissä. – Räjähdykset, puukotukset, ampumiset ja muu rikollisuus on vain pieni osa kokonaisvaltaisesta yhteiskunnan alasajosta, jonka laajamittainen maahanmuutto ongelmallisista lähtömaista on saanut aikaan, Purra kirjoittaa Facebookissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lastensuojelun työntekijöille tehty kyselytutkimus kertoo karua kieltään ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta. Lastensuojelulain tavoitteet jäävät toteutumatta, koska maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä vallitsevat niiden omat lait. Sosiaalityöntekijät eivät usein uskalla puuttua lapsiin kohdistuviin akuutteihin tilanteisiin, koska pelkäävät maahanmuuttajataustaisten rikollisjengien kostoa. Poliisikaan ei ehdi apuun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ainakin 100 kahden eri maahanmuuttajaryhmän edustajaa oli mukana joukkotappelussa klaanien hallitsemassa Boråsin ongelmalähiössä. Väkijoukko otti levottomuuksien jatkuessa yhteiseksi vihollisekseen poliisin ja toimittajat. Tapahtumat osoittavat osaltaan sen, ettei segregaatio ole enää suurkaupunkien yksinoikeus.  Lue lisää >