hallitus

Valkoisten kuolemaa huutava mies käy naisten ja tyttöjen kimppuun Helsingissä – Antikainen: ”Tässä näkyy monikulttuurisuuden tulos”

Iltalehti julkaisi laajan artikkelin Samuel Muhiresta, helsinkiläisestä naisten ja tyttöjen potkijasta. 34‑vuotiaalla Muhirella on vuosien mittainen historia naisiin kohdistuvista pahoinpitelyistä ja seksuaalisista ahdisteluista. - Perussuomalaiset ovat varoittaneet jo pitkään, ettei rajoittamaton maahanmuutto kolmansista maista ja niin sanottu monikulttuurisuus toimi, kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo, ja muistuttaa, että juuri tämän vuoksi vuoksi perussuomalaiset ovat hallituksessa monin tavoin kiristäneet maahanmuuttopolitiikkaa.

04.08.2025 |11:19

Rydman: Olematon valtio ei muutu olemassa olevaksi sillä, että se ”tunnustetaan”

- Minulla on paljon sympatiaa itsenäisyyteen pyrkiviä valtiottomia kansoja kohtaan. Silti en pidä kuvitteellisten valtioiden tunnustamisia viisaana politiikkana, kansanedustaja Wille Rydman kirjoittaa.

31.07.2025 |23:30

USU: Suomesta poistettu tänä vuonna jo 1374 ulkomaalaista

Poliisi on poistanut Suomesta tämän vuoden tammi-kesäkuussa 1 374 ulkomaalaista. Määrä on 32 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Maastapoistettujen määrän kasvu tänä vuonna johtuu siitä, että poliisi on tehostanut ulkomaalaisvalvontaansa, mikä on samalla yksi hallituksen tavoitteista.

31.07.2025 |10:35

Ministeri Lulu Ranne muistuttaa kepun Kaikkosta: Hallitus on jo panostanut merkittävästi infran kehittämiseen turvallisuuden, sotilaallisen liikkuvuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kommentoi somekanavillaan keskustan puheenjohtajan, ex puolustusministeri Antti Kaikkosen ulostuloa. Kaikkosen mukaan kaikkia liikennehankkeita tulisi arvioida turvallisuuspolitiikka edellä, ja että isoimmissa liikennehankkeissa myös oppositio tulisi ottaa mukaan keskusteluihin. Ranne katsoo Kaikkosen olevan jälkijunassa pohdiskeluineen.

06.07.2025 |20:23

Ministeri Ville Tavio: Tämä hallitus leikkaa Suomen kehitysavusta 1 305 miljoonaa euroa vaalikauden aikana – ”Se on enemmän kuin mikään aiempi hallitus on koskaan leikannut”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion työn ytimessä on suomalaisten yritysten viennin edistäminen. Samalla pitää kuitenkin huolehtia myös koko yhteiskunnan kilpailukyvystä, Tavio sanoo. - Tästä hyvänä esimerkkinä on, että hallitus ei ole korottanut työn ja yrittämisen verotusta, vaan verotusta kevennetään.

15.06.2025 |18:43

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”

Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.

14.06.2025 |17:44

Perussuomalaiset puolustaa suomalaista työtä, turvallisuutta ja isänmaallisuutta

Perussuomalaisten mielestä hallituksen tekemät toimet ovat tärkeä suunnanmuutos kohti vastuullista, kestävää ja kansallista etua korostavaa politiikkaa. Perussuomalaiset seisoo hallituksen isänmaallisen linjan takana puolustaen suomalaista työtä, yrittämistä, turvallisuutta ja suomalaisia arvoja.

11.06.2025 |15:16

Garedew: “Jengit ja aseet eivät kuulu Suomen kaduille”

Eduskunta käsittelee tällä viikolla aserikosten rangaistusten kiristämistä.

10.06.2025 |15:15

Mäkelä: Kun työn tekeminen kannattaa paremmin, se tuottaa talouskasvua ja työllisyyttä pidemmällä aikavälillä

Suomi ei joudu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Komissio katsoo, että Suomen hallitus on sitoutunut julkisen talouden tasapainottamiseen vaikeasta talous- ja turvallisuustilanteesta huolimatta.

05.06.2025 |08:58

Eduskunta hyväksyi rajalain jatkamisen puolellatoista vuodella äänin 168–29

Eduskunta hyväksyi rajalain jatkamisen puolellatoista vuodella keskiviikon täysistunnossa äänin 168–29. Tyhjää ei äänestänyt kukaan. Poissa oli kaksi kansanedustajaa.

04.06.2025 |14:38

Riikka Purra välikysymyksestä: Kun oppositio joskus ymmärtää valtiontaloutemme todelliset haasteet, se kiittää hallitusta

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vastasi opposition välikysymykseen keskiviikkona iltapäivällä.

04.06.2025 |14:25

Purra: Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto tai sairaala

Hallituksen esitys laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden rajoittamisesta kiireelliseen hoitoon oli eduskunnan lähetekeskustelussa tiistaina. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nostaa asian esille sosiaalisessa mediassa.

28.05.2025 |19:50

Hallitus panostaa omaishoitajiin – ”On oikeudenmukaista, että heidän työlleen osoitetaan viimein enemmän arvostusta”

Hallitus on puoliväliriihessä päättänyt lisätä omaishoitajien rahoitukseen 16 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Sillanpää iloitsee siitä, että vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta omaishoitajien korvaamattoman arvokkaan työn tukemiseen panostetaan vahvasti.

24.05.2025 |10:15

PS-Nuoriso: Pakkopalautukset laittomasti maassa oleville – ”Ainoa maksuton palvelu laittomille on yksisuuntainen lentolippu kotiin”

Perussuomalainen Nuoriso kiittää hallitusta ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusoa päätöksestä poistaa laittomasti maassa oleskelevien oikeus kiireettömiin terveyspalveluihin.

22.05.2025 |09:08

Perjantaina vietetään kansainvälistä keliakiapäivää – hallitus tukee keliakiaa sairastavien arkea uudistamalla keliakiakorvausta

16.5. vietetään kansainvälistä keliakiapäivää. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin tietoisuutta keliakiasta, sen vaikutuksista ja hoidosta. Keliakia vaikuttaa kansallisesti kahteen prosenttiin suomalaisista, mutta jää osalta diagnosoimatta, koska oireet eivät ole yhtä selkeät jokaisella.

15.05.2025 |10:18

Hallitus kaksinkertaistaa lapsivähennyksen – kolmelapsiselle perheelle vähennys on 630 euroa

Hallitus tekee useita lapsiperheitä tukevia verouudistuksia.

12.05.2025 |09:58

Tynkkynen: Perussuomalaiset ei ala haavanlehtenä värisemään – ”Keskittykäämme nyt tekemään oikeita asioita”

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen rohkaisee puoluetta keskittymään perusasioihin, eli tekemään oikeita asioita ja viestimään niistä entistä paremmin. - Koska perussuomalaisilla on vaikeuksia tuoda omaa viestiään läpi perinteisessä mediassa, somessa tarvitsisimme jatkossa vieläkin isommat hartiat, Tynkkynen katsoo.

10.05.2025 |14:10

Riikka Purra: Suomesta saadaan turvallisempi, vauraampi ja suomalaisempi maa – ”Tukee samalla perussuomalaista linjaa”

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa, että perussuomalaisille ei ole muita vaihtoehtoja Suomen puolueympäristössä - Perussuomalaiset ajaa ja keskittyy moniin sellaisiin sellaisiin asioihin, kuten maahanmuuton ongelmiin, joihin muut puolueet eivät keskity.

10.05.2025 |12:58

Perussuomalaiset: Vahvistamme lapsiperheiden asemaa merkittävästi – ”Tämä hallitus kaksinkertaistaa lapsivähennyksen”

Merkittävät lisäpanostukset lapsiperheiden aseman vahvistamiseen on ollut perussuomalaisten pitkän ajan tavoite, jota on tuotu vahvasti esille puolueen linjauksissa sekä oppositiokaudella tehdyissä vaihtoehtobudjeteissa. Nyt nämä perussuomalaisten pitkäaikaiset tavoitteet toteutetaan.

09.05.2025 |15:24

Hallituksen uudet kiristykset turvapaikkapolitiikkaan läpi – Vigelius: Jos pakolainen lomailee lähtömaassaan, suojelu voidaan päättää

Hallitus rajoittaa kansainvälistä suojelua saaneiden oikeutta matkustaa takaisin kotimaahansa, josta he ovat ilmoittaneet paenneensa. Jos suojelua saanut henkilö matkustaa vapaaehtoisesti alkuperämaahansa, voidaan suojeluasema lakkauttaa.

07.05.2025 |16:06

Anne Rintamäki: Hallitus teki paljon oikeansuuntaisia päätöksiä – ”Nämä ovat todellisia kasvutoimia, ei vain pientä säätämistä”

Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Rintamäki on tyytyväinen hallituksen puoliväliriihen antiin. Hänen näkemyksensä mukaan moni perussuomalaisille tärkeä tavoite meni eteenpäin niin alueellisesti kuin kansallisestikin.

26.04.2025 |14:30

Mäenpää: Hallituksen kehysriihipäätökset edistävät turvallisuutta

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää pitää monia kehysriihen päätöksiä tervetulleina. Kiitosta häneltä saavat erityisesti Seinäjoen Penttilän sillan kunnostusaikeet, panostukset ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen, verotuksen keventäminen sekä yrittämisen toimintaedellytysten parantaminen.

25.04.2025 |10:26

Vigelius kehysriihestä: ”Työn verot kevenevät – kehitysavusta säästetään, juuri niin kuin pitääkin”

Kansanedustaja Joakim Vigelius antaa täyden tukensa hallituksen puoliväliriihessä tehdyille päätöksille, jotka keventävät työn verotusta yli miljardilla eurolla ja karsivat määrätietoisesti epäolennaisia menoja.

24.04.2025 |13:13

Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan

Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.

23.04.2025 |23:54

Rakennusteollisuus: Hallituksen verolinjaukset ja rahoitussääntelyn keventäminen auttavat asuntomarkkinoita elpymään

Rakennusteollisuuden mukaan hallituksen puoliväliriihessä tekemät päätökset tuloveron kevennyksistä ja rahoituksen sääntelyn muutoksista vahvistavat sekä asuntojen kysyntää että tarjontaa.

23.04.2025 |23:46

Hallitus madaltaa kynnystä uudelle talouskasvulle: Yhteisövero laskee 18 prosenttiin

Hallitus on päättänyt laskea yhteisöveron 18 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra vahvisti hallituksen kasvuriihen tiedotustilaisuudessa.

23.04.2025 |23:25

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen

Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

23.04.2025 |23:05

Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa

Kaupan liitto kehuu hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä järkeviksi. Ne vahvistavat talouskasvua, ostovoimaa ja palvelutaloutta.

23.04.2025 |23:00

Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille

Hallitus päätti puoliväliriihessä merkittävistä veronalennuksista, jotka kohdistuvat yrityksiin, pieni- ja keskituloisiin sekä korkeimpiin marginaaliveroasteisiin.

23.04.2025 |22:37

Saksan tuleva hallitus haluaa kieltää valehtelun ja viedä kansankiihottajilta oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa

Saksan kristillisdemokraattien ja demarien hallituskoalitio aikoo säätää desinformaation levittämisen rangaistavaksi teoksi. Valeuutisten levittämistä tehostavien verkkorobottien käyttö kielletään. Mediaa valvomaan se haluaa oman koneistonsa. Kritiikissä kysytään, aikooko mustapunahallitus perustaa myös totuusministeriön.

16.04.2025 |16:44

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää