Tagi: Helsingin Sanomat

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Espoon kaupunginvaltuutettu Simo Grönroos pitää maahanmuuttoon ja väestöpolitiikkaan liittyviä kysymyksiä kohtalonkysymyksinä niin Espoossa, Suomessa kuin muuallakin länsimaissa seuraavien vuosikymmenien aikana. Espoon kaupunginvaltuustossa eilen puhunut Grönroos vaatii Espoota tunnustamaan, ettei maahanmuuttajien kotoutuminen nykyisellä politiikalla onnistu.  Lue lisää >

Wikipedia

Turkin presidentti Erdoğan on syyttänyt Suomea terroristien tukemisesta. Onko väitteessä perää? Tavallaan, mikäli tarkastellaan vaikkapa Suomesta lähteneiden Isis-sotureiden määrää tai ulkoministeri Haaviston kiihkeitä yrityksiä Isisin naisjäsenten palauttamiseksi. Lainsäädäntömme ei sanktioi terroristijärjestöön kuulumista. Maailmanpolitiikan kyyhkynä aiemmin toiminut Suomi on niin höveli, että jopa Turkin presidentti Erdoğanille syntyy vipuvartta syytöksilleen. Entä onko Kurdistanin työväenpuolue terroristijärjestö?  Lue lisää >

PS ARKISTO

Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa tuottavan YTHS:n ajanvaraus on pahasti ruuhkautunut, uutisoi Helsingin Sanomat. Opiskelijat ovat joutuneet hakeutumaan lääkäriin joko julkiselle tai yksityiselle puolelle jo viime vuoden tammikuusta alkaen, sillä lääkäriaikoja ei ole lainkaan varattavissa. Kansanedustaja Ari Koponen on tyrmistynyt.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Edellisen Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin aiempi kaukonäköinen varoittelu Saksan riippuvuudesta venäläiseen kaasuun on keväällä 2022 osoittautunut varteenotettavaksi uhaksi ja ongelmaksi. Helsingin Sanomat nyrpisteli perään ja vihjaili, että Venäjän sijaan Euroopan ongelma olisikin Trump itse.  Lue lisää >

Ukrainassa on viime vuosien aikana selkeästi tuettu kansallistunnetta nostattavaa kulttuurituotantoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula peräänkuuluttaa Suomessakin kansallistunnetta vahvistavaa kulttuurituotantoa, joka vaalisi myös kansakunnan yhtenäisyyttä kriisiaikojen varalta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Helsingin Sanomien tänään julkaistussa erikoisessa pääkirjoituksessa on onnistuttu taitavasti peittelemään ja olemaan mainitsematta Suomen ja Euroopan johtavien demaripoliitikkojen valtiojohtotasoisia Venäjä-kytkentöjä. Sen sijaan Hesari selostaa lukijoilleen muun muassa italialaisen europarlamentaarikon vanhan t-paitakuvan merkityksiä. Perussuomalaisetkin hesari totta kai saa kirjoitettua mukaan tekstiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho antaa nyt vähän palautetta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ulkoministeriön toiminnasta koskien ”fasilitointia” Rotenbergin oligarkkisuvun Yhdysvaltain vuoden 2014 Venäjä-pakotteiden kiertämiseksi. Lisäksi hän vaatii Suomea pikaisesti muuttamaan kansainvälisesti ristiriitaista viisumipolitiikkaansa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset ei hyväksy hallituksen tavoitetta kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisesta, vaan pitää kehityspolitiikan ylivaalikautista selontekoa puutteellisena ja vääristä lähtökohdista laadittuna. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää esitti perussuomalaisten vastalauseen selontekoon tiistain täysistunnossa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan Helsingin Sanomien uusimmasta puoluekannatusmittauksesta ja Hesarin tarkoitushakuisesta uutisoinnista perussuomalaisten kannatukseen liittyen. Luukkasen mukaan gallupkiehunnassa on kyse armottomasta poliittisesta pelistä eduskuntavaalien alla.  Lue lisää >