Tagi: Kokoomus

LEHTIKUVA

Kokoomuksesta juuri eronnut, perussuomalaisten ehdokkaana kevään eduskuntavaaleihin lähtevä kansanedustaja Wille Rydman kertoo, että suuri ratkaisu kypsyi monivaiheisen prosessin ja harkinnan tuloksena vuodenvaihteessa. Rydman katsoo, että hän voi erinomaisesti jatkaa vaikuttamista ja politiikkaa perussuomalaisissa, jossa hänet on aina otettu hyvin vastaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kokoomuksen linja ailahtelee ja poukkoilee eduskuntavaalien alla. Kokoomus näyttää ottaneen strategiaksi sen, että puheet pidetään tarvittaessa kovalla tasolla koskien niin taloutta kuin haittamaahanmuuttoa, mutta eduskunnan äänestyksissä linja myötäilee vihervasemmiston politiikkaa.  Lue lisää >

KUVITUSKUVA

Eduskunta äänesti perjantaina toimeentulotukea koskevasta hallituksen esityksestä. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen esittivät esitykseen tarkennusta siitä, ketkä ovat oikeutettuja toimeentulotukeen. Kokoomus lähti mukaan perussuomalaisten vastalauseeseen vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta saliäänestyksessä kokoomuksen tuki loisti jo poissaolollaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Viisi Tähteä -ravintolamedian päätoimittaja Eeropekka Rislakki avaa sisältä käsin karun näkymän työvoimapulaksi kutsuttuun tilanteeseen ravintola-alalla, joka pyörii pitkälti halpatyöntekijöiden varassa. Yllättäen nykytilanne, jossa alalle vaaditaan työntekijöiksi vähään tyytyviä tekijöitä ulkomailta, hyödyttää sattumalta sekä keskustaa, kokoomusta että vasemmistopuolueita.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Vaikka Suomessa ei ole pulaa työvoimasta, kokoomus ja vihreät ovat valmiita haalimaan Suomeen uutta halpatyövoimaa ulkomailta, selvisi Pörssisäätiön kansanedustajille järjestämässä tulevaisuuskeskustelussa. Perussuomalaiset keskittyisi mieluummin korjaamaan työmarkkinoiden järjestelmätason ongelmia, kuten kannustimia ja vääränlaista koulutuspolitiikkaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kun venäläisten turistiviisumeilla maahantulo lopulta saadaan keskeytettyä, on Suomella edessä jo uusi ongelma, eli suojelua maastamme hakevat henkilöt. Perussuomalaisten kanta on kuitenkin selvä: kenellekään Venäjältä saapuvalle ei pidä tarjota suojaa. – Vastaavan päätöksen on tehnyt esimerkiksi Latvia, eli yksikään liikekannallepanoa pakeneva venäläinen ei saa turvapaikkaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sekä kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelevät muun muassa kokoomuksesta, SDP:stä ja vihreistä tulevia kommentteja, joiden mukaan armeijakomennusta pakoileville venäläisille voisi myöntää turvapaikan Suomesta.  Lue lisää >