Tagi: Martti Mölsä

Heikki Saukkomaa Lehtikuva

Hallitusneuvotteluissa neuvotellaan vihdoin suurista rahoista. Taloustyöryhmä sekä strategiset työryhmät miettivät parhaillaan, millaisista osista yhteensä 10 miljardin euron suuruinen sopeutusvaje koostuu ja millä keinoilla siitä selvitään. Tämä tarkoittaa vääntöä sen välillä, kuinka suuri osa sopeutuksesta hoituu toimintatapojen uudistuksilla ja kuinka suuri osuus säästöillä. Jos talouskasvu lähtee käyntiin, voidaan osa keinoista hoitaa ehdollisina – eli leikkaustarve vähenisi. –...  Lue lisää >

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) myönsi eduskunnan kyselytunnilla perussuomalaisille, ettei yhteisöveron laskeminen 20 prosenttiin ole elvyttänyt taloutta toivotulla tavalla. Hallitus on yrittänyt eri keinoin saada investointeja ja talouskasvua vauhtiin ja tehdä erilaisia rakenteellisia muutoksia. – Yhteisöveron alentaminen on ollut yksi keino siinä. Sillä ei ole ollut toivottua vaikutusta, Rinne vastasi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jari Lindströmin kysymykseen....  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Martti Mölsä (kuvassa), Jari Lindström ja Juha Väätäinen ovat jättäneet valiokunnassa ainoana ryhmänä vastalauseen lakiehdotuksesta, jossa esitetään Suomeen uuden ilmastolain säätämistä. Vastalauseessaan he esittävät, että lakiesitys hylätään. Aiemmin ovat sekä talousvaliokunnan että maa -ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jättäneet eriävän mielipiteen lausuntoihin. Perussuomalaisten mielestä esitys ei tue hallitusohjelman tavoitteita suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja investointihalukkuuden...  Lue lisää >

joulukuu 05, 201414:22

Niinistölle harvinainen kunniamerkki

lehtikuva Timo Jaakonaho

Suomen itsenäisyyspäivänä muistetaan jälleen isänmaan palveluksessa ansioituneita Suomen kansalaisia kunniamerkein. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistölle on tänä vuonna myönnetty harvinainen kunnia, Vapaudenristin ritarikunnan 2. luokan Vapaudenristi kansalaisansioista. Vuonna 1918 perustetun ritarikunnan kunniamerkkejä on sotien jälkeen myönnetty vain muutamia tuhansia henkilöille, jotka ovat toimineet ansiokkaasti puolustusvoimien, maanpuolustuksen ja erityisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen sekä Suomen turvallisuusaseman hyväksi. Tällä...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Fortumin mukaantulo Fennovoimaan oli merkittävä asia, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi tänään eduskunnassa. – On merkittävää, että Fortum lähti mukaan. Vesivoima on päästötön, ja varmaankin Fortum tuo talvella varmaan korvausinvestoinnin päätettäväksi. Ja miksei toisi, koska Fortumin ydinvoimalat ovat toimineet erinomaisen toimitusvarmasti, Soini kehui. Soini: Raha ei tule seinästä Soini nälväisi aiemmin puhunutta ympäristövaliokunnan puheenjohtajaa Martti...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan ympäristövaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Martti Mölsä, Jari Lindström ja Juha Väätäinen eivät kannata Euroopan komission esittämää jätedirektiiviehdotusta. Kolmikko tyrmää suoralta kädeltä tänään valiokunnassa käsittelyssä olleen esityksen ns. kiertotalouspaketista, johon he jättivät eriävän mielipiteensä. – Jäteraaka-aineen käyttäminen minkä tahansa kokonaan uuden tuotteen tai hyödykkeen valmistamiseen tulisi aina katsoa kierrätykseksi. Polttoainetta uutena tuotteena ei voi perustellusti...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtio ottaa Talvivaaran kaivostoiminnan jatkamisen harteilleen. Hallitus kertoi asiasta eduskunnalle pääministerin ilmoituksella ja sen jälkeisellä eduskunnan eduskunnan kyselytunnilla. Hallitus jatkaa kaivoksen toimintaa konkurssipesässä samalla, kun kaivoksen toiminnalle etsitään uutta jatkajaa. Myös aktiiviset työllisyystoimenpiteet käynnistetään heti. Kainuun Ely-keskus valvoo kaivoksen ympäristöasioita tiiviisti. 700 työpaikkaa katoaa Kaivoksen toimintaa ei voida lopettaa, koska se voisi aiheuttaa ympäristöongelmia. Vesi...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Martti Mölsä on huolissaan Sastamalassa toimivan Patria Landin liiketoiminnan yksikön lopettamisesta. Yksikkö valmistaa raskaita ampumatarvikkeita ja ammusten kuoria pääasiassa Suomen puolustusvoimien käyttöön. – Yksikkö työllistää 23 ammattilaista, jotka vastaavat laadullisesti korkeatasoisten tuotteiden valmistuksesta, mm. aihioiden puristamisen ammuskuoriksi (puristimet ovat tässä kokoluokassa ainoat Suomessa) ja jatkokäsittelyn eli lämpökäsittelyn, koneistuksen, maalauksen, laadun seurannan, kokoonpanon sekä...  Lue lisää >

syyskuu 25, 201413:41

Mölsä: Kalliiksi tuli!

MATTI MATIKAINEN

Ympäristöministeri Ville Niinistö lähti, mutta hänen ja puolueensa aiheuttamien vaurioiden korjaus kestää vielä pitkään. Tässä oli hyvä esimerkki siitä, mitä pitkillä hallitusohjelmilla voidaan saada aikaiseksi, jos ja kun korjausliikkeitä ei voida kesken kauden tehdä. Kun vihreät otettiin hallitukseen, he saivat vahvan otteen suomalaisen ympäristö- ja energiapolitiikan romuttamiseen.  Ratkaisevaa tämän päivän tapahtumiin tässä oli se, että...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset ympäristövaliokunnan jäsenet jättivät tänään valiokunnassa sekä vastalauseen Euroopan unionin ympäristömerkistä että eriävän mielipiteen Euroopan unionin rikkidirektiivistä. Valiokuntaryhmä sanoo olevansa täysin tietoinen siitä, että kyse on EU-direktiivin kansallisesta toimeenpanosta. – Olemme kuitenkin tämän sisältöisiä esityksiä johdonmukaisesti vastustaneet valiokunnassa sekä istuntosalissa,  ympäristövaliokunnan perussuomalaiset Martti Mölsä, Juha Väätäinen ja Jari Lindström sanovat. Yritykset ja kansalaiset kärsivät Perussuomalaisten valiokuntaryhmä näkee...  Lue lisää >