Perussuomalaiset vaativat tänään kyselytunnilla hallitusta perumaan ruuhkamaksusuunnitelmat. Julkisuudessa olleiden laskelmien mukaan uudet maksut voisivat nostaa esimerkiksi työmatkakuluja yli tuhannella eurolla vuodessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset vaativat tänään kyselytunnilla hallitusta perumaan ruuhkamaksusuunnitelmat. Julkisuudessa olleiden laskelmien mukaan uudet maksut voisivat nostaa esimerkiksi työmatkakuluja yli tuhannella eurolla vuodessa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaiset tivasi suullisella kyselytunnilla hallitukselta vaikutusarviota EU:n uudesta 750 miljardin tukipaketista. Sellaista ei ole, myönsi valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.). Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaiset vaativat hallitukselta toimia työllisyyden parantamiseksi ja verotuksen keventämiseksi. Uusia työllisyystoimia on odotettu jo yli vuoden. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaati tänään kyselytunnilla hallitukselta toimia kotimaisten yritysten toimintaolojen parantamiseksi. Toimenpiteinä perussuomalaiset esitti muun muassa polttoaineverojen korotusten perumista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Valtiovarainministeriö on saanut valmiiksi budjettiehdotuksensa, jota tiedotustilaisuudessa esitteli valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk). Lopullisen budjetin hallitus neuvottelee budjettiriihessä syyskuun puolivälissä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen kysyi eduskunnan kyselytunnilla valtiovarainministeri Matti Vanhaselta, olisiko hallitus vihdoinkin valmis muuttamaan omaishoidon tuen kokonaan verottomaksi. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaiset vaati tänään hallitukselta polttoaineverokorotusten peruutusta ja ruuhkamaksusuunnitelmien heittämistä roskakoriin suullisella kyselytunnilla. Lue lisää >
PS ARKISTO
Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa on nyt kaikin keinoin pyrittävä turvaamaan vientiteollisuuden toimintaympäristö. Tällöin energian ja kuljettamisen kustannusten on oltava sillä tasolla, jolla yrittäminen pysyy kannattavana. – Se tarkoittaa realistista ja maltillista ilmastopolitiikkaa, eikä suinkaan maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa, Halla-aho sanoi MTV:n Uutisaamussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Jussi Halla-aho korosti Ylen A-Studiossa, että työttömyyden hoito tulee valtiolle erittäin kalliiksi. Halla-aho linjasi, että Suomessa on siksi huolehdittava siitä, että yritystoiminta on aina kannattavaa. – Näin yrityksillä on varaa työllistää. Palkansaajat puolestaan voivat ostaa palveluja ja siten työllistää palvelualoilla työskenteleviä ihmisiä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Keskusta on päättänyt esittää eduskunnan puhemies Matti Vanhasta uudeksi valtionvarainministeriksi. Katri Kulmuni jätti ministerin tehtävät viime perjantaina kalliin koulutuskohun saattelemana. Lue lisää >
Reilu viikko sitten pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi, että Suomessa on kyetty poikkeuksellisen yksituumaiseen yhteistyöhön. Esimerkiksi valmiuslain käyttöönotosta neuvoteltiin kaikkien puolueiden kesken yhdessä. Kuitenkin Uudenmaan sulku poistettiin yksipuolisesti. Hallitus vain ilmoitti asiasta muille eduskuntapuolueille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ollako vai eikö olla? Hyväksyäkö valehtelu vai olla hyväksymättä? Olennaisen äärellä ollaan. Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa pääministeri Antti Rinteen kujanjuoksusta. Lue lisää >