Tagi: rahoitus

LEHTIKUVA

Suomi aloittaa puoli vuotta kestävän valmiusvuoronsa EU:n taisteluosastossa heinäkuussa noin 80 sotilaan voimalla. Tämä EU:n taisteluosasto on ollut operatiivisessa käytössä vuodesta 2007, mutta kertaakaan sitä ei ole käytetty – ei edes esimerkiksi Euroopassa tapahtuneiden vakavien terrori-iskujen jälkeen, kun valmiutta olisi pitänyt kohottaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen jätti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen koskien Suomen munuaistautirekisterin toiminnan tulevaisuutta. Munuaistautirekisterin tulevaisuus on uhattuna, sillä rekisteriltä puuttuu lakisääteinen asema, eikä rahoituksen jatkumisesta ole varmuutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen kertoo olevansa pöyristynyt omaishoitoon luvattujen rahojen kohtalosta. Reijonen kertoo, että tämä kummallinen kohtalo on käynyt ilmi THL:n (Terveyden – ja hyvinvoinninlaitoksen) kyselyssä.  Lue lisää >

Jyrki Kataisen valinta Sitran yliasiamieheksi poliittisin perustein muistuttaa hyvin siitä, kuinka Sitrasta on muodostunut uusia ajatuksia esiin tuovan monipuolisen ajatuspajan sijaan täysin yksipuolisesti vallitsevaa totuutta toitottava jättimäinen poliittinen hillotolppa, kirjoittaa perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra sanoo, että hallituksen tulisi huolehtia vastuullisesta talouspolitiikasta tilanteessa, jossa talouskasvu on hidastumassa ja myös maailmantalouden epävarmuuden kasvamisesta on nähty merkkejä. – Kansainvälisen talouden luisu on Suomelle uhkakuva. Meillä on jo aiempia haasteita kuten kestävyysvaje ja esimerkiksi julkisten menojen paisuminen väestön ikääntymisen takia.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Osa suomalaisuudesta pohjautuu luontoon ja luonnon läheisyyteen. Suomalaisella ympäristöllä on myös merkitys eri maan sisäisten kulttuurien kehityksessä. Tätä taustaa vastaan hallitusohjelman perusteella ympäristöministeriön saama lisärahoitus on hyvinkin perusteltua, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen.  Lue lisää >