

MATTI MATIKAINEN
Peltokangas: Hallitusohjelmaa kasattiin jo viime syksynä – ”Millä tämä tuhannen ja yhden yön satu rahoitetaan?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas uskoo, että hallitusneuvottelut olivat pelkkä kosmeettinen toimenpide. – Väitän, että ohjelmaa alettiin kasaamaan jo viime syksynä, kun demareiden vaalimenestys alkoi gallupien mukaan näyttämään todelta.
– Väitän myös, että näitä ohjelmia on rustattu useampia, eri hallituspuoluekoalitioiden mukaan, mutta tietysti ilman perussuomalaisia. Eihän perussuomalaisia voitu edes ajatella otettavan mukaan hallitusneuvotteluihin, eikä myöskään mihinkään muuhunkaan päätöksentekoon, mikäli se mitenkään oli mahdollista, Mauri Peltokangas toteaa.
Rinne pitää huolta vain omista sidosryhmistään
Mallia otettiin Peltokankaan mukaan naapurimaa Ruotsista, jossa ruotsidemokraatit jätettiin vaalituloksesta huolimatta kaiken päätöksenteon ulkopuolelle.
– Matkitaan malli sieltä, kun oma älli ei muuhun riitä ja toimihan se hyvin siellä, miksei siis myös täällä. Case closed.
– Itse ohjelmahan lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, paitsi yrittäjälle, duunarille ja haittaveron piirissä eläville ja monelle muulle. Se taho, jonka verorahoilla Suomea pyöritetään, joutuu jälleen pelkän maksumiehen rooliin, onhan Antti Rinteellä monen monituisen sidosryhmän edut hoidettavanaan.
Hallituskaverit pidetään tyytyväisinä
Peltokankaan mielestä moni asia ohjelmassa on puolittain ajateltu, jos edes niinkään pitkälle.
– Tärkein niistä lienee, millä tämä tuhannen ja yhden yön satu rahoitetaan. No, se on sivuseikka, kunhan muut hallituspuolueet pidetään tyytyväisenä mahdollisimman pitkään ja hallitus kasassa. Katsotaan sitten vaikka vuoden päästä, miten on mennyt ja kuinka paljon velkaa lisää otettu.
– Hallitusohjelman lupausviidakon viides kohta ”lupaus syrjimättömyydestä” on itsessään jo sellainen paradoksi, että pahoin pelkään lupauksen toteutumista tulevalla hallituskaudella, kun se ei toteutunut ennen sitäkään.
”Hiekkalaatikon tuolileikit on leikitty”
Peltokangas viittaa hallituspuolueiden mantraan ”meidän Suomessamme on nollatoleranssi kiusaamiselle ja rasismille”.
– Niinpä niin, mutta ei koske kaikkia eikä käänteistä rasismia lasketa, kun sillä ei saa sulkia hattuun eikä pääse hyvesignaloimaan. Hiekkalaatikon tuolileikit on leikitty, nyt alkaa työ. Perussuomalaiset huudelkoot oppositiosta, ei me leikitä kuitenkaan niiden kanssa, sanoo hallitusohjelma mitä hyvänsä kaunista yhteistyöstä, Peltokangas toteaa.
– Tuleva nelivuotiskausi tulee todellakin olemaan mielenkiintoinen ja nähtäväksi jää, mihin suuntaan Rinteen ja kumppaneiden bussi lopulta ajaa. Voisin vaikka väittää, että kauaa ei nafta Rinteen bussissa riitä ja uutta hallitusta pukataan jo vuoden kuluttua. Sitä odotellessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalilupaukset haittaverot duunarit yrittäjät rahoitus Mauri Peltokangas Hallitusohjelma Ruotsidemokraatit Antti Rinne perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen: Duunarin pussista on hyvä ottaa tuloveroa, bensaveroa, terveysveroa ja tietulleja – ”Afrikka on hallitusohjelman ainoa voittaja”

Tynkkynen: Rinne otti kehitysapupolitiikan painopisteeksi kokonaisen mantereen – “Voi kun tämä olisi vitsi”

Ronkainen arvostelee kotitalousvähennyksen leikkaamista: ”Harmaa talous lisääntyy”

Kansanedustajat Puisto ja Immonen: Vihervasemmistohallitukselta luvassa velkapolitiikkaa

Tavio: Vihervasemmistohallituksen ohjelma on karua luettavaa – hallitus aikoo elää velaksi, myydä valtion omaisuutta ja lähettää myynnistä saadut rahat Afrikkaan
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Antikainen: Putinia rakastava kaksoiskansalainen osoittaa, miksi ministerien kansalaisuusvaatimusten on tiukennuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nostaa esiin Iltalehden haastattelun (20.9.) Suomessa asuvasta Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisesta Zinaidasta. Iltalehden mukaan Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia ja äänestäneensä Yhtenäistä Venäjää. Hän kertoi myös haaveilevansa muuttamisesta Pietariin, mutta jääneensä Suomeen sosiaaliturvan vuoksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












