Sosiaaliturva
Vigelius: ”Emme voi olla globaali sosiaalitoimisto”
Perussuomalaisten kannatus on noussut Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa kokoomuksen ohi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi. Varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kommentoi kannatuslukuja Ylen Aamussa torstaina. Hän otti kantaa myös eläkkeisiin, julkisen talouden sopeutukseen ja sote-menojen kasvuun.
Kela maksaa jo yli 400 miljoonaa euroa vieraskielisille – Pia Sillanpää vaatii sosiaaliturvan rajaamista vain suomalaisille
Vieraskielisille maksettavien sosiaalitukien voimakas kasvu huolestuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpäätä. Hän nosti eduskunnan budjettikeskustelussa esiin Kelan tilastot, joiden mukaan vieraskieliset saavat jo yli 40 prosenttia perustoimeentulotuesta.
Antikainen: Putinia rakastava kaksoiskansalainen osoittaa, miksi ministerien kansalaisuusvaatimusten on tiukennuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nostaa esiin Iltalehden haastattelun (20.9.) Suomessa asuvasta Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisesta Zinaidasta. Iltalehden mukaan Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia ja äänestäneensä Yhtenäistä Venäjää. Hän kertoi myös haaveilevansa muuttamisesta Pietariin, mutta jääneensä Suomeen sosiaaliturvan vuoksi.
Sisäministeri Rantanen haluaa selvittää Tanskan kotoutumismallin käyttöönottoa Suomessa – ”Kiinnostaa paljon”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa selvittää, voitaisiinko Tanskan kotoutumismallista ottaa käyttöön osia Suomessa. Rantanen kertoo käynnistävänsä selvityksen, jossa tarkastellaan, miltä osin tanskalainen malli voitaisiin tuoda Suomeen.
Kantokyky sosiaalietuuksiin on ylitetty – Strandman: ”Suomen rahakukkaro ei ole pohjaton”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii sosiaaliturvan perusteellista uudistamista. Suomen julkinen talous on tilanteessa, jossa jokaisen veroeuron käyttöä on tarkasteltava kriittisesti.
Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.
Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.
Antikainen kysyy demareilta: Missä kiristynyt maahanmuuttolinja oli eduskunnan äänestyksissä?
SDP on vastustanut eduskunnassa lähes kaikkia maahanmuuton kiristyksiä. Vaalien lähestyessä demarit kuitenkin yrittävät vakuuttaa äänestäjille, että heilläkin on tahtoa puuttua maahanmuuton ongelmiin. - Epäuskottavaa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Antikainen vastaa Virralle: ”Vaarallista on vihreiden maahanmuuttopolitiikka”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vastaa vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran väitteeseen, jonka mukaan sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin toiminta olisi vaarallista. Virta syytti Rydmanin järjestörälssileikkausten olevan vaarallista instagram päivityksessään.
Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.
Viikon 23/2026 luetuin
Maahanmuuttajien työttömyysturva leikkuriin – kannustin kieleen ja työhön
Hallitus tiukentaa otetta kotoutumisessa. Alle kolme vuotta Suomessa olleiden maahanmuuttajien työttömyystukea leikataan noin kymmenellä prosentilla. Tukea saa takaisin töitä tekemällä tai kotimaisen kielen taidon todistamalla.
SDP tuhoaa hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit – Tavio: ”Mikä demareita oikein vaivaa?”
Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio arvostelee sosiaalidemokraattien linjaa ja syyttää demareita työn ja yrittämisen edellytysten heikentämisestä. Tavio korostaa Facebook-videollaan, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut rahoitetaan vain työllä ja yrittämisellä.
Kansalaisuuskoe tulee osaksi kansalaisuudenhakuprosessia – Lehtinen: ”Jatkossa kansalaisuutta ei enää saada, vaan se ansaitaan”
Hallintovaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä kansalaisuuslain muuttamisesta, jonka myötä kansalaisuuskoe tulee osaksi kansalaisuudenhakuprosessia. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää uusinta muutosta kansalaisuuslakiin välttämättömänä.
Koponen vaatii Kelan hallitusta tarkistamaan kantaansa sosiaaliturvan väärinkäytöksissä: ”Tämä on täyttä hulluutta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen hämmästelee Kelan hallituksen päätöstä olla ottamatta mahdollisimman aktiivista roolia järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa sosiaaliturvan väärinkäytösten kohdalla.
Demaripomon väite, ettei hyvä sosiaaliturva houkuttele maahan turvapaikanhakijoita saa Saksassa täystyrmäyksen myös omilta puoluetovereilta
Saksan demaripuolueen toisen puheenjohtajan ja liittokansleri Friedrich Merzin (CDU) johtaman mustapunahallituksen työ- ja sosiaaliministeri Bärbel Basin (sd) liittopäivillä esittämä väite, jonka mukaan ”kukaan ei vaella maahan sosiaalijärjestelmämme takia” on nostattanut vastalauseiden myrskyn. Häntä syytetään silmien ummistamisesta tosiasioilta. Samaan aikaan saksalainen sosiaalijärjestelmä on ajautumassa pahaan rahapulaan.
Kun faktantarkistus muuttui työkaluksi: Yle muokkaa totuutta itselleen sopivaan muotoon
Yleisradion politisoitunut ”faktantarkistus” ei kaadu siihen, mitä Yle tarkistuksissaan löytää, vaan siihen, mitä se etukäteen päättää olla etsimättä. Sama kaava näkyy useimmissa tapauksissa, kun Yle ryhtyy tarkistamaan faktoja: hakukriteerit on rajattu kapeaksi ja konteksti on sangen valikoiva.
Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.
Aittakumpu: Suomi tarvitsee vahvan herätyksen – ”On aika lopettaa suomalaisuuden ja arvojemme häpeäminen ja vähättely”
Suomalaisia on peloteltu ilmastonmuutospuheilla ja syyllistetty autoilusta, syömisestä, elämisestä ja lasten vastaanottamisesta niin, että jotkut nuoret eivät halua enää edes lisääntyä. Kuitenkin tiedämme, että suomalaisten syömisillä ja elämisellä ei ole maapallon ilmastoon minkäänlaista olennaista vaikutusta ja että Suomen päästöt maailman päästöistä ovat VAIN noin 1 promille, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu.
Perussuomalaiset edustajat: Työperäisen maahanmuuton lisääminen on järjetön ratkaisu
Elinkeinoelämän keskusliitto esitti alkuviikolla, että Suomi tarvitsee vuosittain 45 000 työperäistä maahanmuuttajaa. Perussuomalaisten työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenet Mikko Lundén, Miko Bergbom, Jorma Piisinen ja Anne Rintamäki pitävät esitystä vastuuttomana etenkin tilanteessa, jossa työttömyyden kasvusta lähes puolet selittyy maahanmuuttajilla.
Lehtinen ehdottaa nollatuntisopimuksien lopettamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen esittää, että työsopimuksiin tulisi säätää vähimmäistyöaika, joka vastaa todellista työvoiman tarvetta. Nollatuntisopimuksista luopuminen olisi hänen mielestään oikea suunta kohti oikeudenmukaisempaa työelämää ja vahvistaisi työntekijän asemaa.
Mäenpään libanonilainen vieras ihmettelee Suomen kotouttamispolitiikkaa: ”Miten teillä on varaa tällaiseen?”
Maahanmuuttajien eläkkeet ovat nousseet puheenaiheeksi. Onneksi, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää, jolla oli ollut hiljattain vieraana eduskunnassa Libanonista Suomeen lomalle saapunut hyvä ystävä. Mäenpään libanonilaisystävä oli tutustunut suomalaiseen anteliaaseen kotouttamispolitiikkaan käytännössä ja ihmetellyt kovasti, miten Suomella on varaa tällaiseen.
EK lisäisi maahanmuuttoa rajusti – Vigelius: ’’Syrjäyttäisi suomalaisduunarin halpamaahanmuutolla’’
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkaisi tänään tavoitteitaan ensi vaalikaudelle. EK tahtoo seuraavan hallituksen jopa kolminkertaistavan työperäisen maahanmuuton ja esittää nyt yhteensä 72 esitystä maahanmuuton lisäämiseksi.
Aittakumpu EK:n ehdotuksesta: Syntyvyyden ulkoistaminen ulkomaille ei onnistu
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää Elinkeinoelämän keskusliiton ehdotukset työperäisen maahanmuuton reilusta kasvattamisesta ja kotihoidontuen lakkauttamisesta.
Kolumni: Politiikka on aina valintoja
Politiikka on aina valintoja rajallisten resurssien puitteissa, kirjoittaa perussuomalainen diplomi-insinööri Mika Merano kolumnissaan.
Reijonen vaatii muutoksia takuueläkkeisiin: ”Suomalaisten eläkeläisten asemaa ei saa heikentää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen ihmettelee, miksi takuueläkkeiden jakautumisesta ei ole keskusteltu aiemmin laajemmin. Tällä hetkellä yli kolmasosa maksetuista takuueläkkeistä eli noin 110 miljoonaa euroa menee ulkomailla syntyneille henkilöille. Reijosen mielestä tämä asettaa suomalaiset eläkeläiset epäoikeudenmukaiseen asemaan.
PS-Nuoriso: Kelan maksamat eläkkeet poistettava maahanmuuttajilta
Kelan maksamat eläkkeet maahanmuuttajille on jälleen yksi esimerkki maahanmuuton suurista kustannuksista suomalaisille. - Suomalaisten rahat kuuluvat suomalaisille ja etenkin vaikeassa taloustilanteessa ei ole mitenkään perusteltua, että myös ulkomaalaisille kustannetaan eläkkeet, sanoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Elias Rosengrén.
Vigelius vaatii muutosta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin: ’’Jos perustuslaki estää, on perustuslakia muutettava’’
Perussuomalaiset on jo pitkään ehdottanut perustuslain muuttamista ulkomaalaisten sosiaaliturvan rajaamiseksi. Myös muiden puolueiden on aika herätä tilanteen vakavuuteen, sanoo perussuomalaisten varapuheenjohtaja Joakim Vigelius.
Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.
Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.
Toimitus suosittelee
Maaliskuu 2026 luetuin
Viikon 10/2026 luetuin
Purra: Asumisperusteinen sosiaaliturva ja massasiirtolaisuus kehitysmaista eivät sovi yhteen
Suomen nykyisenkaltainen sosiaaliturvajärjestelmä vetää puoleensa sen kaltaista maahanmuuttoa, joka väistämättä muodostuu rasitteeksi julkiselle taloudelle. Perussuomalaiset esittää tulevaisuuden ratkaisuksi kansalaisuusperusteista sosiaaliturvan mallia, jolla järjestelmän väärinkäytöksiä on mahdollista estää.
Uusimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














































