Perussuomalaiset julkaisi tänään uuden talouspoliittisen ohjelmansa puheenjohtaja Riikka Purran ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajan, Lulu Ranteen johdolla. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset julkaisi tänään uuden talouspoliittisen ohjelmansa puheenjohtaja Riikka Purran ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajan, Lulu Ranteen johdolla. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Matalapalkkamaahanmuutto ja sen hillitseminen on noussut jälleen puheenaiheeksi Ruotsissa, jossa uuden pääministerin, moderaattien Ulf Kristerssonin johtama hallitus on valmistellut työperäisen maahanmuuton minimipalkkojen merkittävää nostamista. Ruotsin keskustapuolue on kuitenkin asettunut elinkeinoelämän rinnalle vastustamaan uudistusta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus päätti istunnossaan torstaina 15. joulukuuta ottaa vastaan eteläisistä EU-maista sisäisenä siirtona 175 uutta turvapaikanhakijaa. Vain 13 EU-maata osallistuu tähän ”solidaariseen” vapaaehtoiseen siirtomekanismiin. Esimerkiksi Tanska ja Ruotsi eivät osallistu. Lue lisää >
PS ARKISTO
Suomen julkinen terveydenhuolto on ajautunut kriisiin riittämättömien resurssien ja hoitajapulan vuoksi. Esimerkiksi Helsingissä päivystykseen voi joutua odottamaan jopa 20 tuntia. Samaan aikaan Suomea uhkaa maahanmuuttajataustaisten jengien väkivalta ja kaduilla rehottava rikollisuus. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuvaa, että Suomen nykytilanteen seuraaminen oppositiosta käsin on tuskallista. – On karmeaa katsella kun hallitus tekee vääränlaisia päätöksiä ja ajaa... Lue lisää >
PS ARKISTO
Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että julkisen talouden leikkaukset tulevaisuudessa ovat täysin välttämättömiä, jotta suomalaista hyvinvointijärjestelmää voidaan ylläpitää jatkossakin. Toisin kuin kokoomus perussuomalaiset jättäisi kuitenkin sosiaaliturvan rauhaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomessa sanotaan olevan työvoimapula, mutta suurilla puolueilla on keskenään hyvin erilaisia keinoja tilanteeseen vastaamiseksi. Perussuomalaiset korjaisi järjestelmätason ongelmia, kuten työn heikkoa kannustavuutta. Puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että myös perusduunarialoille tarvitaan kunnianpalautus. – Kaikkien ei tarvitse mennä korkeakouluun, vaan työmarkkinoille tarvitaan myös osaavia ihmisiä, jotka valmistuvat ammatillisesta koulutuksesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra käy blogissaan läpi pääministeri Sanna Marinin viimeperjantaista heittoa kolmen tonnin kuukausipalkoista, joka voidaan laskea samaan jatkumoon kuin Antti Rinteen kuuluisa vappusatanen. – Saahan kukin höpötellä, mitä haluaa. Ongelmaksi asia muuttuu vasta, kun valta annetaan suomalaiselle lehdistölle, Purra kirjoittaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kokoomuksen linja ailahtelee ja poukkoilee eduskuntavaalien alla. Kokoomus näyttää ottaneen strategiaksi sen, että puheet pidetään tarvittaessa kovalla tasolla koskien niin taloutta kuin haittamaahanmuuttoa, mutta eduskunnan äänestyksissä linja myötäilee vihervasemmiston politiikkaa. Lue lisää >
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK järjesti perjantaina eduskuntavaalitentin, johon osallistui puolueiden puheenjohtajia sekä eduskuntaryhmien johtajia. Perussuomalaisten Riikka Purra huomautti hallitukselle, että työllisyysasteen numeroiden sijaan olisi erityisesti katsottava, mihin työpaikat ovat syntyneet, ketkä ovat työllistyneet ja miten työtunnit ja bruttoansiot ovat kehittyneet. – Valitettavasti tällä hallituskaudella näissä asioissa ei ole nähty kehittymistä, Purra sanoi. Lue lisää >
PS ARKISTO
Jokapäiväisten kulujen kanssa taisteleminen koskettaa yhä useampia suomalaisia, mutta usein huomiota kiinnitetään vain kaikkein pienituloisimpiin ja kaikkein suurituloisimpiin siten, että edellisille halutaan antaa lisää ja jälkimmäisiltä ottaa pois. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa tuoreessa kolumnissaan esille keskiluokan, joka joutuu tällä hetkellä elämään kädestä suuhun. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset vastustaa hallituksen esitystä laajentaa entisestään pitkäaikaisen niin sanotun D-viisumin käyttöä muun muassa opiskelijoihin ja tutkijoihin. Perussuomalaiset jättivät eilen asiasta vastalauseen hallintovaliokunnassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Polttoainehinnat ovat edelleen huimalla tasolla, ja perussuomalaiset huomautti eduskunnan kyselytunnilla, että hallitus nostaa edelleen polttoaineveroja vuodenvaihteessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso huomautti, että vaikka pahin hintapiikki on toistaiseksi taitettu, hinnat jäivät kahden euron paikkeille per litra ja ylikin. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Eilisessä A-studiossa perussuomalaisilta ja vihreiltä kuultiin hyvin erilaiset näkemykset ratkaisuiksi Suomessa rehottavaan katujengirikollisuuteen. Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela antoi ymmärtää, että jengirikollisuutta voitaisiin ennalta estää sosiaalipolitiikan ja kotoutumisen kaltaisilla pehmeillä keinoilla. Perussuomalaisten Leena Meri huomautti, että vihreiden ratkaisut eivät ole toimineet tähänkään mennessä. Lue lisää >