Taloustutkimus
Rostila: Rajat auki vasemmiston äänestäjille?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kysyy, miten maahanmuuttajien, erityisesti kasvavan muslimiväestön, äänten kalastelu vaikuttaa vasemmiston kantoihin.
PS-Nuoriso: SDP tuo uudet äänestäjänsä ulkomailta – sinun verorahoillasi
Suomen Perusta teetti Taloustutkimuksella kyselyn, jonka mukaan jopa 49,2 % vastanneista vieraskielisistä äänestäisi SDP:tä seuraavissa eduskuntavaaleissa ja seuraavaksi suosituimman vaihtoehdon kannatus oli vain 12,3 %. Perussuomalaisten Nuorten mielestä on siis syytä epäillä, että SDP ajaa massamaahanmuuttoa puhtaasti poliittisen hyödyn vuoksi.
Reijonen kritisoi SDP:n monikielisiä vaaliohjelmia: ”Ei yllättänyt”
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen arvostelee SDP:n vaaliohjelmien käännöksiä useille kielille, kuten arabiaksi ja somaliksi. Hänen mukaansa monikielisyys kertoo puolueen vahvasta kannatuksesta vieraskielisten keskuudessa ja liittyy laajemmin keskusteluun tulkkauskustannuksista sekä sosiaaliturvan kohdentamisesta.
Perussuomalainen politiikka tuottaa tulosta – EVAn kyselytutkimus: Suomalaisten arviot yhteiskuntaan kohdistuvista uhista lieventyneet
Suomalaisten käsitys yhteiskuntaan kohdistuvista uhista on lieventynyt lähes kaikilla mittareilla, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuore kyselytutkimus.
Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista kannattaa irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta
Ajatuspaja Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus paljastaa, että yli puolet suomalaisista haluaa Suomen irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Riikka Purra blogissaan: Suomen kovaäänisin oppositio on perinteinen media, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin
Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa blogissaan tuloeroista, hallituksen vastustuksesta ja kovaäänisen median propagandasta, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin. Sosiaalisen median keskusteluissa on ihmetelty viime päivinä, miksi uuden kyselyn mukaan suomalaisten suurin huolenaihe on kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu. Syytä onkin ihmetellä, sillä tuloerot eivät todella ole Suomessa ongelma.
SAK:n puheenjohtajan julkaisu viestipalvelu X:ssä kuohuttaa – Bergbom: Pitääkö Eloranta todella perussuomalaisia äärioikeistolaisena puolueena?
Kysely: Lähes puolet suomalaisista valmiita lopettamaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen
Suomen Perusta: Kaksi kolmesta suomalaisesta käännyttäisi turvapaikanhakijat takaisin Venäjälle
Lulu Ranne toteaa: ”Vain Uruguaylla on Suomea kireämpi ilmastopolitiikka”, johon tutkimusjohtaja Juho Rahkonen vastaa: ”Suomi on Euroopan Kuuba”
Perussuomalaisten esitys sähköveron alennuksesta vähentäisi hyvinvointialueiden energiakustannuksia ja tuottaisi vuodessa jopa 11 miljoonan säästöt
Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku
Toimitus suosittelee
Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä, etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille
Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia
Tutkimus selvitti: Autoilevat omakotitaloasujat joutuvat hallituksen ilmastotoimien maksajiksi
Yle-pomot eivät halua keskustella nuorisolle rakentamansa vaalikoneen johdattelevasta ja punavihreää propagandaa tarjoavasta sisällöstä
Ylen puoluekannatusmittaus: Kokoomuksen marginaali Sdp:hen sulanut 0,2 prosenttiyksikköön
Halla-aho: Enemmistö ottaisi käännytyspäätöksen saaneet heti säilöön – ”Puolueiden on nyt syytä kuunnella kannattajiaan”
Taloustutkimus: 25-50-vuotiaat kriittisimpiä maahanmuutolle – ”eniten menetettävää”
Toimitus suosittelee
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää