Timo Soini
Perussuomalaisetko muka populistinen puolue? No ei sinne päinkään – Jussi Halla-aho muistuttaa, että perussuomalaiset etenee politiikassa johdonmukaisuudella
Perussuomalaisia on toisinaan kuvattu populistiseksi puolueeksi. Mielikuva juontanee juurensa aikaisemman puheenjohtajan, sittemmin perussuomalaisista poistuneen Timo Soinin aikoihin. Uudessa elämäkertakirjassaan Jussi Halla-aho puntaroi puolueensa suhdetta populismiin tänä päivänä.
Halla-aho romahti henkisesti vuoden 2019 vaalimenestyksen jälkeen ja oli vähällä menettää uskonsa politiikkaan – sitten akkuun löytyi lisää virtaa uusista tehtävistä
Vuosikymmenen taitteessa Jussi Halla-aho pohti synkkämielisesti politiikkaa ja jopa omaa jatkoaan politiikassa. Tekemiseen löytyi kuitenkin jälleen mielekkyyttä, ja pessimismi alkoi väistyä toisaalta uusien tehtävien kautta. Halla-aholle oli myös helpotus nähdä seuraajansa Riikka Purran saaneen hyvän otteen puolueen johtamisesta.
Uutuuskirja: Jussi Halla-aho kertoo nyt ne syyt, miksi hän luopui perussuomalaisten puheenjohtajuudesta vuonna 2021
Juhannuksen alla vuonna 2021 Jussi Halla-aho pudotti uutispommin ilmoittaessaan, että hän ei enää pyri jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana. Perustelut ratkaisulleen Halla-aho lupasi tuolloin kertoa vasta kymmenen vuotta myöhemmin eli vuonna 2031. Tuoreessa Markku Heikkilän kirjoittamassa elämäkertakirjassa Halla-aho kuitenkin aikaistaa perustelujaan ja avaa nyt syynsä puheenjohtajuudesta luopumiselle.
Kun SDP lähti mukaan viherhumppaan, Matti Putkonen siirtyi perussuomalaisiin: ”Sain heinänuhan, enkä voinut olla demareissa enää sen pidempään”
Turkkila: Näin Suomea hallitaan – kolme valtaryhmää, kolme mediaryhmittymää (video)
Mäkelä: Suuri joukko maita vetäytyy YK:n maahanmuuttosopimuksesta – ”Suomi jäämässä EU:n viimeiseksi hölmöläksi”
Perussuomalaiset kyselytunnilla: GCM-siirtolaissopimus tuotava eduskunnan päätettäväksi
Perustuslakiasiantuntija Martin Scheinin on väärässä – Soinilla oli perustuslain määrittelemä oikeus osallistua omaan luottamusäänestykseensä
Perussuomalaiset: Sanavapaus on Soinia suurempi asia – siinä perustelut äänestyspäätökselle
Kysely: Jussi Halla-aho on alle 50-vuotiaiden suomalaisten toiseksi eniten arvostama poliitikko
Toimitus suosittelee
Johan oli keskustelu – PS esitti rikkaiden säätiöiden ja yhdistysten verollepanoa, Petteri Orpo turvautui karkeaan ivaan
Veteraanitoimittaja Unto Hämäläinen kehuu Lauri Nurmen kirjaa: ”Lukiessa tuli välillä herkälle mielelle”
Avoin kirje Kaj Turuselle: Etkö ymmärrä rakentavasi uutta tuulivoimatukea, vai yritätkö peitellä asiaa?
Raimo Vistbacka puuhasi perussuomalaisten paikallisosastojen siirtoa “uuvattien” taakse – piirivaikuttaja kertoo mönkään menneestä operaatiosta
Vistbacka uhoaa vetävänsä tukisäätiön pois perussuomalaisten taustalta – asiantuntijalta tyrmäys: ”On vaikea kuvitella perusteita”
Ville Tavio: ”Soinilaiset” tunnustelivat jo ennen puoluekokousta, ketkä olisivat valmiit nousemaan Halla-ahoa vastaan
Pääkirjoitus: Tämän syyn vuoksi eduskuntaryhmä hajosi
Toimitus suosittelee
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää