Tagi: Vesa-Matti Saarakkala

LEHTIKUVA

Eduskunnassa keskusteltiin ruoka- ja kehitysavusta. Keskustelun edetessä nähtiin kova riita rahojen suuntaamisesta kehitysmaiden ja kotimaan omien köyhien välille. SDP:n Tuula Väätäinen sanoi ensin pitävänsä jopa edesvastuuttomana perussuomalaisten esitystä siirtää kehitysavun maksaminen yksityisille kansalaisille. Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala (kuvassa) vastasi tähän, että kehitysavulla on ilman muuta oma roolinsa ja hän oli samaa mieltä ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) kanssa siitä,...  Lue lisää >

Koko Jyrki Kataisen hallituksen kausi on ollut käytännössä yhtä eurokriisin hoitamista. Kaikki suuret panokset ja valtavasti sekä ajallisia, poliittisia että taloudellisia resursseja on sitoutettu kriisinhoitoon. Eduskunnalle kuuluvaa toimivaltaa on eduskunnan toimesta siirretty toistuvasti maamme rajojen ulkopuolelle, eli hintaa, joka eurokriisistä on maksettu, ei voida mitata pelkästään taloudellisina vastuina. Eduskunnassa vain perussuomalaiset on vastustanut yksiselitteisesti kriisinhoidossa...  Lue lisää >

heikki saukkomaa

Eduskunta säätää lakia, joka kieltää terroristiksi kouluttautumisen. Eduskunta käsitteli hallituksen esitystä keskiviikkona lähetekeskustelussaan ennen asian lähettämistä valiokuntakäsittelyyn. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kuvasi terrorismia vakavaksi uhaksi, joka täytyy huomioida myös rikoslainsäädännössä. Esitys säätäisi terroritekoihin kouluttautumisen rangaistavaksi teoksi, josta saisi sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta. Koulutus käsittäisi räjähteiden, ampuma- tai muiden aseiden tai myrkyllisten tai muuten...  Lue lisää >

Markku Ulander. Arkistokuvaa.

Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) mukaan kehysriihipäätökset ovat lapsiperheiden kannalta taloudellisesti negatiivisia, ja niillä on myös kielteisiä väestörakenteeseen liittyviä välillisiä vaikutuksia. Valtiovallan viesti on hänen mukaansa omiaan lisäämään epävarmuutta harkittaessa perhekoon kasvattamista. – On pelättävissä, että yhä useampi nuori kokee, ettei yhteiskunnan mielestä perheen perustaminen ja sen koon kasvattaminen ole valtiovallan näkökulmasta tärkeimpien asioiden joukossa. Perheen taloudellinen...  Lue lisää >

Martti Kainulainen

Perussuomalaiset vaativat hallitusta hautaamaan karille menneen sote-uudistuksen eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Ryhmä tarjosi hallitukselle yhteistyön kättä, jotta uudistus voitaisiin rakentaa uudelleen yhdessä alusta asti. Hallitus kieltäytyi yhteistyöstä jälleen. Torstaina kului myös umpeen määräaika kuntien lausunnoille hallituksen sote-uudistusesityksestä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen ulkomaalaisille diplomaattiautoille kirjoitettujen parkkisakkojen perinnän tehostamisesta. Vuonna 2013 Helsingin alueella kirjoitettiin ulkomaalaisille diplomaattiautoille 534 parkkisakkoa. Diplomaateille määrätyistä sakoista saatiin suoritus ainoastaan joka viidennessä tapauksessa, mitä voidaan pitää jokaisen yksilön tasavertaisen rikosvastuun toteutumisen kannalta hyväksymättömänä asiaintilana. Tyypillisessä sakotustilanteessa ulkomaalaisen diplomaatin auto on pysäköity maksulliselle paikalle väitetyn perusteen ollessa...  Lue lisää >

Martti Kainulainen Lehtikuva

Torstain Iltalehden selvityksen mukaan perussuomalaiset ovat kunnostautuneet eduskunnassa valtiopäivätoimien tekijöinä. Tällaisia ovat muun muassa kirjalliset kysymykset, talousarvio-, laki- ja toimenpidealoitteet. Lehden mukaan koko eduskunnan aktiivisin valtiopäivätoimien tekijä on Pirkko Ruohonen-Lerner 212 valtiopäivätoimellaan. Ruohonen-Lernerin huima tulos selittyy osittain sillä, että yhteiset ryhmäaloitteet on kirjattu hänen nimiinsä. Kakkostilalle ylsi Arja Juvonen 149 toimellaan. Muita kärkikymmenikköön yltäneitä perussuomalaisia...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suuren valiokunnan perussuomalaiset eivät hyväksy pankkien suoraa pääomittamista EVM:n kautta. Perussuomalaisten mielestä kansallisvaltioiden on nykyisen kriisin ratkaisussa itse vastattava omien pankkisektoreidensa mahdollisesta pääomittamisesta, sillä myös valvonta on ollut kansallisvaltioiden vastuulla silloin kun kriisiin johtaneet virheet on tehty. – EVM:n suoran pääomittamisen alkaminen yhteisen pankkivalvonnan käynnistämisen jälkeen ei millään muotoa siirtäisi vastuuta vanhoista virheistä. EVM:n käyttö...  Lue lisää >

Perussuomalaisten valiokuntaryhmä perustuslakivaliokunnassa ei nähnyt yksityiskohtaisessa mietintökäsittelyssä perustetta sille, että sellaiselle EU:n kansalaiselle, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa, mutta joka asuu Suomessa, myönnettäisiin nykykäytännöstä poiketen äänioikeus Suomessa järjestettävissä eurovaaleissa. Kotikunta on perussuomalaisten mielestä edellytys äänioikeudelle. Valiokuntaryhmä päätyi jättämään vastalauseen, jossa se esittää, ettei hallituksen antamaa lakiehdotusta hyväksytä. Kyse on periaatteesta, jossa ei myönnetä erivapauksia esimerkiksi...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala jätti hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän esittää rikoslain soveltamiskäytäntöjen tehostamista sekä suojelupoliisin aktivoimista äärivasemmistolaisen vihapuheen ja terrorismin kitkemiseksi. – Europolin tänä vuonna julkaiseman terrorismin tilaa ja trendiä käsittelevän raportin mukaan äärivasemmiston tavoitteena on mellakoissaan aiheuttaa mahdollisimman suurta materiaalista tuhoa joskus jopa tuliaseisiin turvautuen, Saarakkala muistuttaa. Suojelupoliisin vuoden 2012 toimintakertomuksessa laiton...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien EU:n harjoittamaa ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeutta rajoittavaa direktiivitehtailua ja sen suhdetta EU:n läheisyysperiaatteeseen. Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkalan mielestä EU-komission käynnistämä ja sinänsä tarpeellinen REFIT-hanke ei välttämättä täysin vastaa niitä toiveita, joita jäsenvaltioilla ja niiden kansalaisilla sekä jäsenmaissa toimivilla yrityksillä on EU-säätelyn purkamiseksi, koska hankkeen keskeisenä toimijana on direktiiviehdotuksista vastaava...  Lue lisää >

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala jätti tänään oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää tiukennuksia vankeusrangaistusten ns. ensikertalaisuuskäytäntöön Rikoslain mukaan vanki, joka ei rikosta edeltävinä kolmena vuotena ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vankeuteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet. Alle kahtakymmentäyhtä ikävuotta nuorempana tehdystä rikoksesta voidaan henkilö päästää ehdonalaisuuteen tämän kärsittyä vasta yhden...  Lue lisää >