

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Taistelulle jengirikollisia vastaan ei näy loppua: Mafia murskattiin Södertäljessä – uusi sukupolvi täytti heti tyhjiön
Poliisi vei syksyllä tuomiolle useita Södertäljen vanhan liiton mafiapomoja. Aseet eivät vaienneet, vaan esille astui Expressenin mukaan rikollisten uusi sukupolvi. Jengit ovat ajautuneet valtataistelun myötä anarkiaan ja kaikki ovat nyt toistensa vihollisia.
Södertäljen 100 000 asukkaasta yli puolet on syntynyt ulkomailla. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajataustaista väkeä on myös viljalti. Suomalaistakin sävyä kaupungista löytyy, sillä meikäläiset suunnistivat 1960- ja 1970-luvuilla sankoin joukoin Södertäljeen Scanialle töihin.
Kaupunkilaisten toimenkuvat ovat osin kovin erilaiset kuin vielä 50 vuotta sitten. Södertäljen poliisin raportti syksyn viikolta 47 kertoo Expressenin siteeraamana nuorisojoukkojen tekemistä useista ryöstöistä, kilojen huumetakavarikoista ja erityyppisistä pahoinpitelyistä. Aseita käytettiin satunnaisiin ammuskeluihin ja niitä, kuten myös ammuksia takavarikoitiin. Myös autojen katalysaattoreita ja moottorisahoja varastettiin vilkkaasti.
Jengitunnukset kadonneet
Vielä viime kesänä Södertäljen alamaailmaa johti verkosto, jolla oli selkeä, mafiatyyppinen hierarkia. Syksyllä poliisi jahtasi tehokkaasti paikallisia rikollisia ja laittoi telkien taakse useita jengien johtohenkilöitä. Samalla Södertäljen alueelle muodostui tyhjiö, jonka rikollistulokkaat pyrkivät täyttämään nopeasti ja väkivaltaisesti.
Tänään jengirikollisuuden kuva on toinen kuin vielä kesällä ja poliisi puhuu paremminkin kymmenkunnasta löysästä yhteenliittymästä, joilla on satunnaista yhteistyötä.
– Ennen rikollisryhmien tunnistaminen kävi helpommin, kun saman jengin jäsenillä oli samanväriset pusakat tai jengin tunnukset selässä, kertoo Södertäljen poliisipäällikkö Max Åkervall.
”Rikolliset ovat hämmästyttävän nuoria”
– Nämä rikolliset ovat hämmästyttävän nuoria, useimmat ovat syntyneet 1990-luvun lopulla ja osa 2000-luvulla. On aivan selvää, että heillä on kunnianhimoa ja he haluavat osoittaa sen käyttämällä väkivaltaa.
Södertäljessä ovat nyt niskan päällä tuoreen yhteenliittymän jäsenet, jotka ovat päättäneet kulkea omia teitään. Se on poliisipäällikön mukaan varma keino saada aikaan yhteenottoja eri rikollisryhmien välillä. Tuoreen jengin pomo sai muistutuksen kuolevaisuudestaan, kun hänen autonsa räjäytettiin kappaleiksi.
– Meillä on kovat ajat edessämme, Åkervall ennustaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- oman tiensä kulkijat jengitunnukset yhteenliittymä hierarkia moottorisaha katalysaattori anarkia ulkomailla syntyneet ammuskelut jengirikolliset Södertäljenätverket Södertälje pahoinpitelyt Mafia murhat järjestäytynyt rikollisuus siirtolaiset huumekauppa maahanmuuttajat Pommi-iskut
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsingin johtoon pyrkivä Halla-aho tahtoo kaupungista viihtyisän ja turvallisen omille asukkailleen – antaa kritiikkiä nykyiselle pormestarille: ”Maahanmuutto on hänelle sokea piste”

Halla-aho Helsingin katuväkivallasta: Tilanteen paheneminen lopetettava heti – ”Voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikan keinoilla”

Tukholmassa kymmeniä selvittämättömiä jengimurhia, mafiakulttuuri tukkii suut – demariministeri: ”Rikollisjengit ovat asettuneet taloksi”

Demarikansanedustaja vähätteli huonon maahanmuuttopolitiikan osuutta jengiväkivaltaan – Purra: ”Humanitaarinen maahanmuutto lopetettava kokonaan”

Mäkynen: Kaduilla riehuvat maahanmuuttajanuoret eivät halua sopeutua Suomeen – ”Vuosikausien rahan lappaaminen ei ole tuottanut, eikä tuota jatkossakaan haluttua tulosta”

Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Rantaselta kirjallinen kysymys poliisin oikeudesta sosiaaliviranomaisen asiakastietoihin: ”Poliisilla tulee olla pääsy kaikkeen tarvitsemaansa tietoon terrorismin ehkäisyssä”

Poliisi murtautui ammattirikollisten käyttämiin viestintäpalveluihin – koodisanojen yleisin kieli on arabia
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














