

LEHTIKUVA
Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”
Suurimman oppositiopuolueen perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää pääministeri Rinteen hallituksen uutta linjausta hakea Välimereltä laivalla pelastettuja siirtolaisia Suomeen vastuuttomana.
Kyseessä on suunnanmuutos Suomen maahanmuuttopolitiikassa.
Hallitus tukee ihmissalakuljetusta
Ville Tavio pitää hallituksen linjausta ihmissalakuljetusta tukevana.
– Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa. Rinteen hallituksen päätöksellä tätä kuviota lähdetään tukemaan sen sijaan, että siirtolaisten Välimeren ylitykset pyrittäisiin lopettamaan, Tavio toteaa.
– Käynnissä on ollut pitkään niin sanottu ”EU:n meritaksipalvelu”, jossa Eurooppaan pyrkivät laittomat siirtolaiset noudetaan Libyan rannikolta valtioiden toimesta tai valtioiden rahoittamien järjestöjen toimesta. Tämä tukee tuntemattomien laittomien siirtolaisten tulvaa Eurooppaan.
Suomi vesittämässä Italian toimet
Tavion mukaan taustalla on auttamisen halu ja sinisilmäisyys siirtolaistulvia kohtaan.
– Italia on pyrkinyt toimillaan estämään meritaksipalvelua ja laittomien siirtolaisten lähtemistä merimatkalle. Nyt Suomen hallituksen linja pyrkii osaltaan vesittämään Italian toimet, Tavio analysoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- siirtolaistulva Eurooppa Afrikka Ihmissalakuljetus Välimeri Ville Tavio Suomi perussuomalaiset Italia hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka toimii – elintasopakolaisten tulo loppunut

Junnila: Turvapaikkapäätökset menettävät merkityksensä – suurempi houkutus kuin Sipilän tarjoama talo

Peltokangas: Hallitusohjelma on suora kutsuhuuto koko Afrikan mantereelle ja kolmansien maiden elintasosurffareille

Halla-aho: Schengen-järjestelmää pitäisi uudistaa niin, että laittoman siirtolaisuuden torjunnasta tulisi laillinen peruste palauttaa sisärajavalvonta

Perussuomalaiset: Hallitus pimittää tietoja turvapaikkakustannuksista ja lappaa rahat ennemmin Afrikkaan kuin Suomeen

Kathimerini: Ihmissalakuljetus Kreikkaan kasvanut merkittävästi

Irakin ja Libanonin sekasorto enteilee taas kerran uutta pakolaisaaltoa

Tutkimus: Välimeren meripelastustoimet lisäävät hukkumisia ja hyödyttävät ihmissalakuljettajia

EU käynnistää uudistetun operaation Välimerellä
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

USA:ssa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa – Suomessa kuuluu vielä viimeisiä kuolinkorahduksia
Yhdysvalloissa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa. Tämä on pitkälti Trumpin ansiota, koska hän on presidenttikautensa alusta asti pyrkinyt kitkemään woke-hullutuksia ja "positiivista erityiskohtelua" pois valtionhallinnosta ja yliopistoista. Suomessa tiedostavat poliitikot ja toimittajat jaksavat vielä pöyristyä "vääristä" sanoista.

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Näkemiin, Woke! Maailman suurin varainhoitoyhtiö BlackRock kritisoi talouselämän politisoitumista – vetää tukensa yritysaktivismilta
Maailman suurin varainhoitoyhtiö BlackRock arvostelee jyrkästi talouselämän politisoitumista ja ilmoittaa lopettavansa aktivismin tukemisen. Amerikkalainen finanssijätti kritisoi sekä demokraattien että republikaanien pyrkimyksiä ujuttaa politiikkaa eläkevarojen hallinnointiin. Yhtiön mukaan talouselämän politisoituminen uhkaa aiheuttaa lisäkustannuksia ja heikentää asiakkaiden tuottoja. Yhtiö on ilmoittanut peruneensa tuen lähes kaikelle aiemmin tukemalleen yritysaktivismille. Yli 12 000 miljardin dollarin varallisuutta hallinnoivalla BlackRockilla on globaalia poliittista valtaa omistajaohjauksen kautta. Yhtiön linjamuutos merkitsee ratkaisevaa käännettä 2020-luvun alun woke-kapitalismin hulluista vuosista.

Veronmaksajien rahaa palaa vammaisten ”työllistämiseen” – hankehumppaa ilman konkreettisia tuloksia
Vates-säätiö on yksi monista julkisilla varoilla rahoitettavista yhteisöistä, joiden missiona on edistää vammaisten pääsyä työelämään. Konkreettisia tuloksia, kuten lukuja työllistyneiden vammaisten määristä, ei kuitenkaan Vatesin vuosikertomuksesta löydy.