

LEHTIKUVA
Vihervasemmisto ja kokoomus väläyttävät turvapaikkojen myöntämistä venäläisille – perussuomalaisille ei käy: ”Itäraja voidaan ja se täytyy sulkea ensisijaisena toimenpiteenä, kun tilanne kärjistyy”
Kun venäläisten turistiviisumeilla maahantulo lopulta saadaan keskeytettyä, on Suomella edessä jo uusi ongelma, eli suojelua maastamme hakevat henkilöt. Perussuomalaisten kanta on kuitenkin selvä: kenellekään Venäjältä saapuvalle ei pidä tarjota suojaa. – Vastaavan päätöksen on tehnyt esimerkiksi Latvia, eli yksikään liikekannallepanoa pakeneva venäläinen ei saa turvapaikkaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.
Hallituspuolueista ja kokoomuksesta on juuri viestitetty, että liikekannallepanoa ja sotimaan lähtemistä pakeneville venäläisille pitäisi mahdollistaa kansainvälinen suojelu, vaikka virallisesti nämä eivät ole edes perusteita turvapaikalle.
– Turistiviisumeihin verrattuna tämä asia on huomattavasti vaikeampi, sillä siinä vastakkain on oikeus hakea turvaa ja kansallinen turvallisuus ja Suomen etu. Venäläiset ovat muutenkin yksi yleisimpiä turvapaikanhakijaryhmiä, mitä monet kansalaiset eivät varmastikaan tiedä.
– Koska venäläisistä toisinajattelijoista ollaan yhtäkkiä niin huolissaan, hallitus on jopa valmis tuomaan aivan uudenlaisen viisumin, humanitaarisen viisumin, heidän avukseen. Toteutuessaan viisumi ei toki olisi rajattu vain venäläisiin vaan kaikenmaalaisiin ihmisiin, joiden olisi hallituksen mukaan hyvä saada anottua turvaa jo lähtömaastaan käsin. Onneksi ministeriöstä on viestitetty, että humanitaarista viisumia ei ehditä valmistella enää tämän kauden aikana, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.
Venäläisten enemmistö tukee sotaa
Varsinaisten toisinajattelijoiden tai hallinnon vastustajien, puhumattakaan sodan vastustajien, seulominen tulijoista on tietenkin täysin mahdoton tehtävä, kuten kaikki tietävät.
– Suomalainen järjestelmä ei ole koskaan kyennyt seulomaan turvapaikanhakijoista huijareita, onnenonkijoita tai rikollisia eikä se pysty siihen venäläistenkään kohdalla, Purra sanoo.
Hän muistuttaa, että venäläisten enemmistö tukee sotatoimia Ukrainassa, vaikka he eivät itse rintamalle haluaisikaan.
– Perussuomalaisten kanta on selvä. Meidän ei pidä tarjota suojaa kenellekään Venäjältä nyt saapuvalle. Vastaavan päätöksen on tehnyt esimerkiksi Latvia – yksikään liikekannallepanoa pakeneva venäläinen ei saa turvapaikkaa.
– Ensinnäkään meidän ei pidä helpottaa Putinin mahdollisuuksia toimia millään tavalla. Toisekseen saapujissa hyvin mahdollisesti on paitsi erikseen lähetettyjä eli nykytermein välineellistettyjä turvapaikanhakijoita, jotka ovat turvallisuusuhka jo itsessään, myös henkilöitä, joita Venäjä myöhemmin hyödyntää edistääkseen intressejään täällä. Vaikka virallinen Venäjä on tällä hetkellä liian kiireinen muualla, ei se tule aina sitä olemaan, ja silloin huomio kääntyy muualle.
Rajalaki mahdollistaa rajan sulkemisen
Uudistettu rajalaki, joka hyväksyttiin vaikean väännön jälkeen heinäkuussa, tarjoaa mahdollisuuden sulkea tarvittaessa koko itäraja.
-Perusteet tälle löytyvät kansallisesta turvallisuudesta ja laajamittaisesta tai välineellistetystä maahantulosta. Laki hyväksyttiin viime tingassa, ja olen erittäin tyytyväinen, että pitkäaikainen työ tuotti tulosta. Mikäli uusia pykäliä laissa ei olisi, tällä hetkellä tilanne olisi huomattavasti pahempi, Purra sanoo.
Hän muistuttaa, että toisaalta lakipykälät eivät itsessään suojele rajojamme, vaan niiden mahdollistamat päätökset pitää tehdä valtioneuvostossa.
– Toivottavasti siihen ei mene yhtä kauan kuin turistiviisumien kieltoon, vaikka perustuslakifundamentalistit, verorahoilla toimivat pakolaisetujärjestöt ja eduskunnan utopistit huutaisivat kurkku suorana vastaan.
– Itäraja voidaan ja se täytyy sulkea ensisijaisena toimenpiteenä, kun tilanne kärjistyy. Turvapaikkahakemuksia ei tarvitse ottaa vastaan rajanylityspaikoilla, jotka siis suljetaan kokonaan, mutta ei myöskään maastorajoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että metsän kautta pyrkiviä ei päästetä lähestymään. Heitä voidaan fyysisesti estää.
Kaksoiskansalaisuuksista luovuttava
Purra alleviivaa, kuinka tärkeää on, että Suomella on nyt käytössä lainsäädännön tarjoama mahdollisuus sulkea itäraja.
– Tilanne, jossa virkamiehet ja ministerit voivottelisivat oikeusperustan puutetta mutta kertoisivat olevansa huolestuneita, kun nuorta miestä marssii jonossa rajan yli hakemaan Suomesta turvapaikkaa, ei voi toteutua. Minä luotan rajavartiolaitokseemme sataprosenttisesti. Se tarvitsee toimiakseen lainsäädännön ja nyt sellainen on. Hallitus toivon mukaan on hereillä.
Eräs huolenaihe liittyy myös siihen, että Suomessa asuvia venäläisiä lähtisi sotimaan Ukrainaan.
– Uhka ei toivottavasti ole suuri, mutta se on otettava huomioon, kuten se otetaan huomioon muissakin maissa, joissa on suuri määrä Venäjältä saapuneita ihmisiä tai kaksoiskansalaisia.
– Viron pääministeri on todennut, että jos Viron venäläinen lähtee sotimaan Ukrainaan, hän ei pääse enää takaisin. Toivon, että Suomen hallitus tekee samanlaisen linjauksen. Maanpetossääntelyä on syytä näiltä osin uudistaa vastaamaan muuttunutta tilannetta. Asiassa auttaa myös kaksoiskansalaisuusoikeudesta luopuminen, jonka linjasimme tavoitteeksemme elokuussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajalaki viisumikielto liikekannallepano venäläiset hyökkäyssota sinisilmäisyys maahantulo rajojen sulkeminen Latvia turvallisuusuhat turvapaikkajärjestelmä Rajavalvonta Kaksoiskansalaisuus Vladimir Putin Ukraina hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turistiviisumiasia saatiin kuntoon poliittisen paineen ansiosta – ”Perussuomalaiset olivat koko ajan oikeassa”

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”

Perussuomalaiset: Suomi on venäläisten huvimatkailijoiden portti Eurooppaan – hallituksella ei todellista tahtoa estää tilannetta

Junnila: Pääministeri Marin ei voi kädet heiluen piiloutua Euroopan unionin tai virkamiesten selän taakse

Muut EU-maat saavat Venäjän-rajansa kiinni, Sanna Marinilta ei vain onnistu – miksi hallitus jatkuvasti kompuroi rajakysymyksissä?

Perussuomalaiset esittää uudessa ohjelmassaan toimenpiteitä suomalaisen elämänmuodon ja sivistyksen puolustamiseksi

Perussuomalaiset vaatii pakkoruotsista luopumista – ehdoton ja aukoton ruotsin pakollisuus ei vastaa suomenkielisten tarpeita

Demareiden Tuomioja tarjoamassa suojaa Venäjältä pakeneville miehille – perussuomalaiset haluaa pitää ihmismassat itärajan takana
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














