

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsalaiset Isis-naiset kurdiviranomaisten kuulusteltavina
Kurdiviranomaiset ovat aloittaneet Syyrian vankileireillä olevien ruotsalaisten Isis-naisten kuulustelut. Ruotsin ulkoministeri ei pidä ruotsalaisnaisten kotiuttamista ajankohtaisena, vaan haluaa odottaa, että kurdiviranomaiset saavat tutkinnan suoritettua loppuun. Norjassa Isis-vaimo sai vankeustuomion pelkästä lasten ja kodin hoitamisesta. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka haluaa noutaa kaikki Isis-leireillä olevat naiset ja lapset kotiin.
Paikalliset viranomaiset ovat aloittaneet Syyrian vankileireillä olevien ruotsalaisten Isis-naisten kuulustelut, uutisoi Ruotsin yleisradio SVT. Syyrian leireillä arvioidaan olevan parikymmentä Ruotsin kansalaisuuden omaavaa naista ja kolmisenkymmentä lasta.
– He keräävät tietoa siitä, mitä me olemme tehneet ja missä me olemme olleet. Sellaista tietoa, jota voidaan käyttää oikeudenkäynnissä meitä vastaan, kertoo SVT:n haastattelema ”Emma”.
Emma lähti Isis-kalifaattiin vuonna 2015. Hänellä on kaksi pientä poikaa. Emma kertoo, että häntä tapaamassa on aiemmin käynyt Ruotsin ulkoministeriön virkamies, joka tarjosi hänelle mahdollisuuden lähettää lapsensa Ruotsiin. Sama mahdollisuus on tarjottu kaikille leireillä oleville ruotsalaisnaisille, mutta kukaan ei ole siihen tarttunut.
Ruotsin ulkoministeri: Nyt ei ole oikea aika kotiuttaa
YK on kritisoinut Ruotsia siitä, että maa ei halua kotiuttaa kaikkia kansalaisiaan Syyrian leireiltä, vaan ottaisi vastaan vain lapset ilman äitejään. Sosialidemokraatteja edustava Ruotsin ulkoministeri Ann Linde on kuitenkin sitä mieltä, että juuri nyt ei ole oikea aika keskustella naisten kotiuttamisesta, vaan pitää odottaa rikostutkintojen valmistumista ja mahdollisten oikeudenkäyntien tuloksia.
– Kuten olen aiemmin sanonut, naisten kotiuttaminen Syyrian leireiltä ei ole nyt ajankohtaista. Paikalliset viranomaiset tutkivat heitä rikoksista ja yhteistoiminnasta Isis-järjestön kanssa, totesi ministeri Linde eduskunnassa äskettäin.
Kurdien itsehallintoalueen ulkosuhteista vastaava edustaja vieraili Suomessa jo yli vuosi sitten keskustelemassa ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa suomalaisten Isis-naisten asettamisesta syytteeseen Syyriassa mahdollisista rikoksistaan. Asian etenemisestä ei ole tarkempaa tietoa.
Suomi haluaa tuoda kaikki kotiin
Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka pyrkii aktiivisesti noutamaan kaikki Suomen kansalaisuuden tai pysyvän oleskeluluvan omaavat naiset lapsineen pois leireiltä. Operaatiota johtava ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tanner kertoi äskettäin Huvudstadsbladetin haastattelussa olevansa huolestunut siitä, että mitä pidempään lapset ovat Syyrian leirien ”radikalisoituneessa ja näköalattomassa ympäristössä”, sitä suurempi turvallisuusriski heistä tulee Suomeen palattuaan.
Isis-perheiden noutamisesta veronmaksajille kertyvä lasku on paisunut jo lähes 400 000 euroon. Tiedot rahojen tarkemmista käyttökohteista saattavat jäädä salaisiksi jopa vuosikymmenien ajaksi, koska ulkoministeriö on päättänyt salata asiakirjat ja kuluihin liittyvät tositteet.
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri kysyi ulkoministeriltä kirjallisessa kysymyksessä tarkempaa tietoa kustannuksista erityisesti aikuisten osalta. Ulkoministeri Pekka Haavisto ei kuitenkaan suostunut erittelemään kustannuksia tarkemmin, vaan totesi vain, että valtioneuvosto pyrkii kotiuttamaan ainakin suomalaiset ja ”suomalaisiin rinnastuvat” lapset.
Kotiäitejä vai aktiivisia terroristijärjestön jäseniä?
Suomen keskusrikospoliisi on Helsingin Sanomien tietojen mukaan tutkinut ainakin kahta Syyrian al-Holin leiriltä palannutta naista epäiltynä ihmiskaupasta. Toinen esitutkinta on jo lopetettu näytön puuttumisen vuoksi, mutta toinen jatkuu edelleen. Myös muita esiselvityksiä on käynnissä.
Eurooppaan palanneet Isis-naiset ovat yleensä pyrkineet antamaan itsestään kuvan pullantuoksuisina kotiäiteinä, jotka eivät ole osallistuneet terroristijärjestön toimintaan millään tavalla. Mutta esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa viranomaiset ovat saaneet haltuunsa naisten itse ottamia kuvia, jotka antavat aivan erilaisen kuvan heidän arjestaan Isis-alueella. Joissakin kuvissa naisten lapset poseeraavat aseet kädessä häväistyjen ruumiiden ja irtileikattujen päiden keskellä – hymyssä suin.
Norjassa tuomio Isis-kotiäidille
Pakistanilais-norjalainen Isis-vaimo sai äskettäin kolmen ja puolen vuoden vankeustuomion osallisuudesta terroristijärjestön toimintaan. Norjalaistuomioistuin katsoi, että vaikka nainen ei ollutkaan tehnyt muuta kuin hoitanut lapsiaan ja kotia, hän oli tällä tavoin mahdollistanut sen, että hänen kolme peräkkäistä aviomiestään olivat pystyneet aktiivisesti osallistumaan taistelutoimintaan.
Tuomarin mielestä nainen ei ollut passiivinen sivustakatsoja, vaan Isis-järjestön tukija, joka kasvatti isisläisten uutta sukupolvea. Nainen ja hänen kaksi lastaan kotiutettiin al-Holilta, koska toinen lapsista tarvitsi hoitoa vakavaan sairauteensa. Päätös johti Norjassa hallituskriisiin, kun edistyspuolue erosi hallituksesta protestiksi siitä, että aikuinen Isis-nainen tuotiin Norjaan.
Sveitsi suojelee maataan suomalaisilta Isis-naisilta
Sveitsi antoi äskettäin maahantulokiellon kolmelle Isis-naiselle, jotka ovat palanneet Suomeen Syyriasta. Yksi heistä on korkea-arvoisen Isis-päällikkö Nero Saraivan entinen vaimo.
Sveitsin poliisi ei halunnut kommentoida sitä, ovatko naiset mahdollisesti yrittäneet matkustaa Sveitsiin. Päätös perustuu lakiin, jonka mukaan maahantulo voidaan kieltää, jos henkilöä epäillään yhteyksistä terrorismiin tai väkivaltaiseen ekstremismiin.
– Tarkoituksena on suojata Sveitsiä tällaisilta henkilöiltä, sanoi Sveitsin liittovaltion poliisin edustaja Christine Caron Ilta-Sanomille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nero Saraiva Ann Linde Jussi Tanner al-Holin vankileiri maahantulokielto Isis-naiset kalifaatti Isis-lapset Isis-vaimot Leena Meri Pekka Haavisto Syyria Ruotsi Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ihmettelee, miksi hallitus toi Isis-naisia Suomeen: ”Monilta muilta mailta on hyvin onnistunut se, että vain lapset tuodaan”

Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – ”Käveleviä aikapommeja”

Isis-naisia saapumassa taas Ruotsiin – Boråsin kunta on odottanut innolla jo kaksi vuotta terroristijärjestöstä palaavia

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Halla-aho: ”Pandemia ei ole hillinnyt Ohisalon ja kumppaneiden vimmaista projektia maahanmuuttolainsäädännön rikkomiseksi”

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Ruotsiin saapuneet Isis-naiset ovat terroristijärjestön kovaa ydintä – epäily kansanmurhasta

Isis-nainen vangittiin Ruotsissa todennäköisin syin epäiltynä vakavista sotarikoksista
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää