

LEHTIKUVA
Immonen Isis-perheiden hakemisesta: Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille – he eivät ole tervetulleita Suomeen
Hallituksen ja ulkoministeri Pekka Haaviston ristiriitaista ja salailevaa tiedotuslinjaa toimista tuoda Isis-perheet al-Holin leiriltä Suomeen ei voi hyväksyä. Eduskunnan ja Suomen kansan olisi pitänyt saada jo aikoja sitten selkeät vastaukset avoimena velloviin kysymyksiin, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.
Uutiset ja Pekka Haaviston omat lausunnot ovat olleet pahasti ristiriidassa keskenään. Myös ulkoministeriön virkamiesten antamat lausunnot ja muutamat asiaa koskevat sähköpostiviestit antavat aiheen kysyä, onko ulkoministeri Haavisto tietoisesti kertonut vääristeltyä totuutta ja jättänyt kertomatta suunnitelmista eduskunnalle ja ulkoasiainvaliokunnalle.
– Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella virkamiestä on yritetty taivutella menettelemään lainvastaisesti ja virkamies on siirretty toisiin tehtäviin siksi, ettei hän ole totellut ministeriä. On epäselvää, onko ministeri Haavisto toiminut ministerilain vastaisesti. Asia täytyy selvittää, Olli Immonen vaatii.
”Näin tärkeitä asioita ei saa toteuttaa piilossa”
Immosen mielestä eduskunnalla ja Suomen kansalla on oikeus saada tietää erityisesti kansallista turvallisuutta merkittävällä tavalla heikentävistä hallituksen toimista.
– Näin tärkeitä asioita ei saa toteuttaa piilossa. Hallinnon läpinäkyvyys ja avoin tiedonsaanti kuuluvat olennaisena osana demokraattiseen oikeusvaltioon. Julkiselle vallalle on perusoikeuksien periaatteiden mukaisesti asetettu julkisuuslaissa velvollisuus toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa sekä tuottaa että jakaa tietoa. Avoimuuden tarkoituksena on pyrkiä ehkäisemään epäasiallisen, puolueellisen tai mielivaltaisen vallan käyttöä.
– Kaikkien viime aikaisten tapahtumien valossa näyttää siltä, että ministeri Haavisto on hallituksen tuella käyttänyt valtaa avoimuusperiaatetta rikkoen, Immonen sanoo.
Iso-Britannia peruutti kansalaisuudet
Immonen muistuttaa, että Isisin riveissä taistelleista henkilöistä tuli Suomen vihollisia sillä hetkellä, kun he päättivät kääntää selkänsä maallemme ja ryhtyä islamistiseen pyhään sotaan suomalaisia ja muita eurooppalaisia vastaan.
– Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille. Nämä henkilöt eivät ole tervetulleita Suomeen.
– Ison-Britannian salaisen palvelun mukaan Isisin riveissä toimineet henkilöt ovat todennäköisesti hankkineet taitoja ja yhteyksiä, jotka tekevät heistä hyvin vaarallisia. Iso-Britannia on kotiuttanut ainoastaan kolme orpoa ja viranomaiset ovat peruuttaneet kansalaisuuksia aikuisilta Isis-jäseniltä.
Muissakin maissa tiukka linja
Tanska on kotiuttanut yhden orvon ja yhden loukkaantuneen lapsen äidin suostumuksella. Tanskassa tuli lokakuussa voimaan lakimuutos, jossa kaksoiskansalaisilta voidaan viedä Tanskan kansalaisuus jopa ilman oikeuden päätöstä, mikäli he ovat matkustaneet taistellakseen terroristisissa ryhmissä.
– Saksa on kotiuttanut yhden äidin ja kolme lasta. Saksassa tuli voimaan huhtikuussa laki, jonka mukaan kansalaisuus voidaan peruuttaa niiltä kaksoiskansalaisuuden omaavilta henkilöiltä, jotka ovat osallistuneet taisteluihin terroristisissa tarkoituksissa.
– Hollannin oikeusministeri kieltäytyi syyskuussa ottamasta 10 hollantilaista Isisin toiminnassa mukana ollutta naista takaisin, koska hänen mukaansa heidän paluunsa olisi suora riski Hollannin ja muiden Euroopan maiden kansalliselle turvallisuudelle. Ranskan hallitus on kieltäytynyt tuomasta maahan jihadisteja ja heidän vaimojaan, mutta voi tuoda orpolapsia tapauskohtaisesti, Immonen luettelee.
Oleskeluluvat ja kaksoiskansalaisuus pois
Hallitukselta vaaditaan nyt vastuullisuutta.
– Suomen on päivitettävä terrorismilainsäädäntö sekä ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin Isisin toiminnassa mukana olleiden oleskelulupien peruuttamiseksi sekä kaksoiskansalaisten Suomen kansalaisuuksien poistamiseksi.
– Mitä puolestaan ministeri Haaviston toimintaan tulee, näen, että ministeri Haavisto on epäonnistunut ministeritehtävän hoitamisessa. Sen vuoksi kannatankin edustaja Halla-ahon tekemää epäluottamuslause-ehdotusta, jonka mukaan ministeri Haavisto ei nauti eduskunnan luottamusta, Immonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- al-Hol Isis-perheet lainsäädäntö oleskelulupa Pekka Haavisto Kansalaisuus Iso-Britannia Tanska Suomi Turvallisuus Hollanti Ranska Terrorismi Saksa hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kommentti: Lapsen sota-alueelle vieminen on huostaanoton peruste

Miten varmistetaan, että al-Holin leiriltä noudettavat ovat suomalaisia? Isis-lapsista ei välttämättä ole virallisia rekisteritietoja – äidit voivat estää dna-testauksen

Perussuomalaisilta lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus nostettava 10 vuoteen

Packalén kysyy al-Holin evakuoinneista: Miten lasten kansalaisuus on selvitetty?

Rantanen kysyy al-Holin leirin tilanteesta: ”Ei saa unohtua muun keskellä”

Etsitty Isis-terroristi kiinni Espanjassa – tuli pakolaisena veneellä Afrikasta

Myös ruotsalaiset Isis-vaimot ottivat hatkat al-Holin leiriltä – tietoja pantataan

Rantanen terrorismilainsäädännön kiristämisestä: ”Suomi tarvitsee tiukkaa lainsäädäntöä”

Leena Meri: Terrorismilainsäädäntöä kiristetään, mutta ei riittävästi – ”Laki ei puutu jatkossakaan Isis-vaimojen toimintaan”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












