Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Junnila: Terroristiryhmään kuuluminen rangaistavaksi – elinkumppanit tuomiolle osallisuudesta

21.12.2020 |12:46

Suomi on jälleen tuonut maahan aikuisia henkilöitä, jotka ovat oleskelleet jihadistiseen tarkoitukseen perustetussa niin kutsussa Islamilaisessa valtiossa. Tuomitsemisen sijaan heitä kohdellaan pääosin uhreina, vaikka suojelupoliisi on lukuisia kertoja maininnut heitä seuraavasta turvallisuusuhkasta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila jätti maanantaina toimenpidealoitteen, jotta terroristiryhmään kuuluminen ja toimintaan osallistuminen määritettäisiin pikaisesti rangaistavaksi teoksi.

– Rikollisjärjestöön osallistuminen on kriminalisoitu rikoslaissa, jossa enimmäisrangaistukseksi on asetettu viisi vuotta. Siten ei ole perusteltua syytä sille, miksi terroristiryhmään kuuluminen tai sen toimintaan osallistuminen olisi niin vaikea määritellä, ettei sitä saada terrorismilaeissa rangaistavaksi teoksi. Esimerkiksi Saksassa on tuomittu naisia terroristijärjestöön kuulumisen vuoksi, Junnila kertoo.

Isis-naisilla merkittävä rooli

Toimenpidealoitteessa mainitaan, että naisten osallisuutta mahdollisiin rikoksiin on ollut vaikea sellaisenaan todistaa, vaikka on yleisellä tasolla tiedossa, että heillä on ollut toiminnassa suuri rooli.

– Myös terroristien perheenjäsenet ja elinkumppanit pitää olla mahdollista tuomita osallisuudesta rikokseen, jos he ovat suojelupoliisin arvion perusteella oleskelleet terroristiseen toimintaan tarkoitetuilla leireillä tai vastaavilla alueilla, Junnila kirjoittaa aloitteessaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää