
PS ARKISTO
Koskela moittii epärealistista hallituspolitiikkaa: Hallitus osaa asettaa tavoitteita, mutta ei anna mahdollisuutta saavuttaa niitä
Opetusministeri Li Andersson on ehdottanut erityisopettajamitoitusta helpottamaan perusopetuksen haastavaa tilannetta ja inkluusion aiheuttamia ongelmia. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää erikoisena, että hallituksessa ei edelleenkään ole opittu, että pelkkä tavoitteiden ja mitoitusten asettaminen ei helpota ongelmaa, vaan voi jopa pahentaa tilanteita entisestään.
– Sote-puolella jo nähtiin, että pelkkä mitoituksen säätäminen lakiin ilman riittävää rahoitusta lähinnä heikentää palveluja. Yksityiset palveluntarjoajat ovat joutuneet pitämään asiakaspaikkoja tyhjinä, jotta lakimääräinen mitoitus toteutuu, huomauttaa kansanedustaja Jari Koskela.
Koskelan mielestä on tietysti hyvä, että erilaisia tavoitteita asetetaan, mutta niiden pitää olla realistisia etenkin, jos tavoitteet kirjataan lakitekstiin. Pelkkä erityisopettajamitoitus ei tulisi parantamaan peruskoulutuksen tilannetta, koska koko julkisella sektorilla on krooninen rahoitusvaje. Vajaa rahoitus ja vajaalukuinen henkilöstö asettavat kuntien eri viranhaltijat mahdottomaan asemaan, kun heidän pitää pyrkiä toimimaan lain kirjausten mukaan, vaikka keinoja ei olisi.
Uusi ilmastolaki on katastrofi
Erityisen suurena virheenä kansanedustaja Koskela pitää uuteen ilmastolakiin kirjattuja tavoitteita hiilineutraaliudesta ja päästövähennyksistä. Erityisesti uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa näiden toteutuminen ei ole realismia.
– Jo ennen Venäjän aloittamaa sotaa tiedettiin, että Suomen hiilineutraaliustavoite vuonna 2035 on käytännössä mahdoton toteuttaa. Lakia kesällä hyväksyttäessä tiedettiin, että kivihiiltä ja turvetta tullaan tarvitsemaan juuri tässä hetkessä lisää, Koskela korostaa.
Koskelan mukaan hallituksen pitäisi nyt pakittaa jo lakiin kirjatuista tavoitteista, kuten hoitoalan henkilöstömitoituksessa on osin tehtykin, ja vähintäänkin olla asettamatta uusia kunnianhimoisia mitoituksia ennen kuin voidaan varmistaa julkisten varojen riittävyys.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- erityisopettajamitoitus hiilineutraalisuustavoite 2035 inkluusio henkilöstöpula rahoitusvaje päästövähennystavoitteet henkilöstömitoitus perusopetus Jari Koskela Kivihiili Ilmastolaki Turve Li Andersson Julkinen sektori
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen ja kurmuuttamisen lopettamista: Pakkolaki ei ole ratkaisu

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Oikeus kielsi myös kotihoidon lakon – eduskunnan enemmistö halusi silti näyttää hoitajille kaapin paikan

Perussuomalaiset: Suomessa tuhansien hoitajien vaje ja hyvinvointialueilta rahat jo loppu – hallitus on parantamassa vain laittomasti maassa olevien palveluita

Purra muistutti hyvinvointialueiden miljardiongelmasta: Hallitus kehuu itseään, vaikka palvelut heikkenevät

Hiilineutraali Suomi 2035 -ilmastostrategia perustuu vääriin laskelmiin ja on vaarallinen – Ranne: ”Kun skenaariot irtoavat todellisuudesta, ne muuttuvat arvottomiksi”

Perussuomalaiset: Kuntien hallintoa paisutetaan ilmastobyrokratialla
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









