

LEHTIKUVA
Meri: Perussuomalaiset laittavat asiat tärkeysjärjestykseen, ja suomalainen voittaa
Eduskunnassa käsiteltiin tänään valtion talousarvioesitystä vuodelle 2022. Hallituspuolueiden edustajat kehuskelivat tekevänsä ratkaisuja, joita mikään muu hallitus ei kykene tekemään. Kansanedustaja Leena Meri on samaa mieltä: hallituksen suomalaisia kurjistavaa politiikkaa voi todellakin pitää ainutlaatuisena. Perussuomalaisten vaihtoehdossa suomalainen tulee ensin.
– On totta, että hallitus todellakin tekee asioita, joita mikään muu hallitus ei tekisi. Esimerkkinä mainittakoon selvitys, jolla edistetään laitonta maahanmuuttoa ja suorastaan kannustetaan siihen. Tätä voidaan pitää varmaankin eräänlaisena maailmanennätyksenä, kansanedustaja ja perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri totesi täysistunnossa.
Hintojen nousu uhkaa ajaa perheitä köyhyyteen
Hallituspuolueet pitävät perussuomalaisten esittämiä vaihtoehtoja mielikuvituksellisina ja ”maailman köyhimmiltä riistämisenä”, kun perussuomalaiset esittävät kehitysapuun leikkauksia.
– Vihervasemmisto kysyy, missä maailmassa perussuomalaiset elävät. Me elämme Suomessa, jossa polttoaineiden hinnat ja asumisen kustannukset uhkaavat ajaa tavallisia perheitä köyhyyteen. Eikö hallitus ole huomannut, että täällä on työttömyyttä, mielenterveysongelmia ja ruokajonoja? Tästä syystä perussuomalaisille on tärkeää parantaa suomalaisen veronmaksajan asemaa joka rintamalla.
Jokaiselle suomalaiselle enemmän rahaa käteen
Perussuomalaiset parantaisivat suomalaisten ostovoimaa muun muassa keventämällä työn ja polttoaineiden verotusta.
– Perussuomalaisten arvovalinta on, että suomalaisten verovarat käytetään suomalaisten hyväksi, eikä rajallisia resursseja hukata maailmalle. Meillä kaikki suomalaiset voittavat kaikissa tuloluokissa. Otetaan esimerkiksi kahden aikuisen kotitalous, jossa on lapsia. He saavat vaihtoehdossamme 319 euroa vuodessa enemmän käteen kuin hallituksen esityksessä.
– Perussuomalaisten vaihtoehdossa jokaiselle suomalaiselle jää siis enemmän rahaa käteen. Meille on itsestään selvää, että suomalainen tulee ensin, Meri toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ruokajonot ostovoiman kasvattaminen polttoaineiden verotus mielenterveysongelmat talousarvioesitys ostovoima polttoaineiden hinta työn verotus veronmaksajat veronkevennykset vihervasemmisto laiton maahanmuutto Asumisen hinta Leena Meri perussuomalaiset hallitus talousarvio kehitysapu työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Hallituksen tontut jakavat joululahjoja leväperäisesti – ”Elvytyshana on ollut auki”

Junnila talousarvioesityksestä: ”Kuulostaako nousukaudella otettu lähes 7 miljardin lisävelka vastuulliselta ja suhdannetilanteen edellyttämältä?”

Perussuomalaisten sydän sykkii suomalaisille – Ranne: ”Suomen rahat eivät riitä Suomesta ja suomalaisista huolehtimiseen, jos emme pistä asioita tärkeysjärjestykseen”

Perussuomalaiset: Hallituksen työllisyyspolitiikka ei vastaa edes keskeisimpiin haasteisiin – ”Mikromanagerointi pahentaa tilannetta entisestään”

Antikainen: Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitoa ei voi siirtää koronan jälkeiseen aikaan – monen lapsen ja nuoren kohdalla oikeasti henki kyseessä

Kehitysapu ylläpitää korruptiota ja tappaa talouden kehittymisen mahdollisuudet – Koponen: ”Kukaan ei tunnu oikeasti tietävän, mihin nämä valtavat rahavirrat käytetään”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää