

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen harjoittamaa politiikkaa: ”Verotus kiristyy, velka ja menot kasvavat, ostovoima ja kilpailukyky heikkenevät”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio suomi tänään valtiopäivien avajaiskeskustelussa kovin sanoin Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitettua politiikkaa.
Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron valtiopäivien avajaiskeskustelussa pitänyt Ville Tavio katsoo, että harjoitettu politiikka on vienyt Suomea väärään suuntaan, kun paisuvan EU-liittovaltion jaloissa on opittu elämään velaksi.
– Valtiovarainministeriön tuoreen raportin mukaan Suomi on jäänyt taloudessa jälkeen muista Pohjoismaista. Suomessa julkinen velkaantuminen jatkaa arvion mukaan kasvuaan koronakriisin jälkeenkin, samalla kun taas monien verrokkimaiden julkinen talous paranee, Tavio totesi.
Haitallinen maahanmuutto ei paranna tilannetta
Hallitus on hakenut Suomen kansantalouden pelastusta maahanmuutosta. Suomen maahanmuuttopolitiikka ei kuitenkaan Tavion mukaan perustu korkeasti koulutettuihin asiantuntijoihin, vaan kouluttamattomien ja kielitaidottomien kehitysmaalaisten houkutteluun eri vetovoimatekijöin.
– Konsepti Suomesta koko maailman sosiaalitoimistona ja hyväntekijänä on täysin epäonnistunut, mutta vihervasemmisto apupuolueineen jatkaa Suomen kansallisvaltiota tuhoavalla tiellä ideologisista syistään.
Perussuomalainen kasvu perustuu kotimaisuuden suosimiseen
Uutena villityksenä hallituspolitiikassa on ollut liioiteltu toivo siitä, että ilmastonmuutoksen varjolla Suomeen synnytetään valtava uusi vientimarkkina. Perussuomalaiset kuitenkin uskovat, että tuokin uusi markkina tulee olemaan kansainvälisesti hyvin kilpailtu, ja että suomalaisten teknologiatuotteiden vienti vaatii nykyistä parempaa kilpailukykyä.
– Perussuomalaiset näkevät, että Suomen talouskasvua on pikaisesti ryhdyttävä parantamaan kilpailukykyä kasvattamalla ja kotimaisuutta korostamalla. Perussuomalaiset uskovat, että myös kevään kuntavaaleissa on pitkälti kyse siitä, mitkä puolueet asettavat politiikassaan Suomen etusijalle.
– Kotikaupunkiini Turkuun tilattiin hiljattain torin pinnan kivetys kiinalaista kiveä. Vaikka siis kotimaistakin oli saatavilla. Vastaavasti Turun ja Helsingin seudulle hankittiin kiinalaisia sähköbusseja samaan aikaan kun suomalainen bussitehdas lopetti tuotantonsa Lahdessa. Valitettavasti näitä esimerkkejä on Suomi täynnä. Tulevaisuuden näkymät parantuvat huomattavasti, kun perussuomalaisella politiikalla asetamme Suomen etusijalle ja alamme panostaa kotimaisuuteen, Tavio sanoi.
Kasvava verorasite kurittaa – työllä ei tule toimeen
Suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen on pidettävä yllä näinä vaikeina aikoina. Perussuomalaiset eivät usko, että jatkuva velkaantuminen ja perustarpeiden kustannusten kohottaminen valaisivat uskoa valoisaan tulevaisuuteen. Ihmisiä on nyt kannustettava työntekoon ja yrittäjyyteen. Oman työn tuloksilla pitää voida hankkia kunnollinen asunto ja ajoneuvo ilman, että joutuu elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa siitä, mitä veroja ja maksuja vihervasemmisto seuraavaksi keksii.
– Viime elokuussa voimaan astunut bensiinin ja dieselin valmisteveronkorotus oli kovempi kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosituhannella. Kasvava verotus haittaa teollista kilpailukykyämme. Kasvavat logistiikkakustannukset ajavat tuotantoa pois Suomessa. Esimerkiksi Suomelle tärkeä metsäteollisuus kärsii suoraan Sanna Marinin hallituksen veronkorotuksista.
– Ainaisten veronkorotusten sijaan kuntien ja valtion tuhlailu on saatava aisoihin. Julkisen rahankäytön lisääminen ei ole kestävä tie elvyttää taloutta, vaan parempana keinona olisivat veronkevennykset. Työntekijöiden, eläkeläisten ja yrittäjien ostovoiman kasvattaminen luo hyvinvointia, kilpailukykyä ja uusia työpaikkoja, painotti Tavio.
Suomalaisten rahoja lahjoitetaan EU:n kriisimaille
Tavio kertoi Suomen olevan nyt suuressa tienhaarassa Euroopan unionin kanssa. Suomen on pakko määritellä oman itsenäisyytensä suhde EU:hun tai muut tekevät sen Suomen puolesta, kuten EU:ssa on tähänkin asti tehty. Suomessakin ollaan jo niin pitkällä, että liittovaltion kannattajat ovat valmiita pakottamaan suomalaiset veronmaksajat tekemään lahjoituksia muille kriisimaille.
– Suomen kansa ei hyväksyisi tulonsiirtounionia, mutta hallitus pelkää kansaa eikä uskalla järjestää EU:n tukipaketista kansanäänestystä.
– Perussuomalaiset eivät hyväksy EU-politiikan varjolla tapahtuvaa veronmaksajien ryöstöä, Tavio painotti.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-tukipaketit julkiset varat liittovaltiokehitys ostovoima veronmaksajat vihervasemmisto Yrittäminen Ville Tavio ilmastopolitiikka Suomi perussuomalaiset hallitus talous työllisyys Kilpailukyky maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät kannattaa EU-verotusta ja Italian talouden tukemista – Huhtasaari: ”EU on laittomuuden tilassa”

Valtiovarainministeri Vanhasen mielestä EU-elvytys on järkevää, vaikka Suomi saa yhä vähemmän ja maksaa entistä enemmän – Tavio: ”Kuulostaa aina vaan surkeammalta”

Perussuomalaisten Halla-ahoa lukuun ottamatta kaikki suurimpien puolueiden puheenjohtajat tukevat sitä, että Suomi kippaa 6,6 miljardia euroa EU-elvytykseen

EU-elvytysrahastosta valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ”Koskee suoraan Suomen suvereniteettia ja itsenäisyyttä”

PS valmistautuu välikysymykseen EU:n tukipaketista – hallitus pitää pakettia edelleen Suomen edun mukaisena

Perussuomalaiset ympäristövaliokunnassa: EU:n elvytyspaketti ja ”vihreä siirtymä” sammuttavat Suomesta viimeisetkin valot

Suomen talouden ongelmilla yhteinen nimittäjä: euro – Tuomas Malinen kertoo Neuvottelijat-kanavalla miksi

Euron pelastamiseksi liittovaltiohinkua – Miten se vaikuttaisi suomalaisten arkeen?

Suomen kunnat entistä riippuvaisempia valtionosuuksista – miten käy kuntatalouden, kun koronakriisin jälkeen väistämättä joudutaan sopeuttamaan valtiontaloutta?
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











