Kehitysyhteistyö
Hallitus esittää uudistusta kehittyvien maiden tuettuihin investointiluottoihin – lakiin on tulossa suomalaisen intressin vaatimus
Hallitus esittää uutta lakia kehittyviin maihin myönnettävistä tuetuista investointiluotoista. Tavoitteena on parantaa suomalaisten yritysten edellytyksiä osallistua kehittyvien maiden julkisiin investointihankkeisiin sekä vahvistaa tuen valvontaa ja oikeusvarmuutta. Esitys tukee myös Suomen osallistumista Ukrainan jälleenrakentamiseen. Lakiuudistus on valmisteltu ulkoministeriössä perussuomalaisen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion johdolla.
Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Oikeusministeri Leena Meri vaatii kehitysavun lakkauttamista kokonaan: ”Meillä ei ole varaa heitellä rahaa korruptiohankkeisiin”
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri haluaa lakkauttaa kehitysyhteistyön ja saada näin aikaan 500 miljoonan euron säästöt. Meri tyrmää velkarahalla maksettavan kehitysavun ja suuntaisi rahat kotimaan tarpeisiin sen sijaan, että Suomen kipeästi tarvitsemat varat lähetetään toiselle puolelle maapalloa erilaisiin korruptiohankkeisiin. Jatkossa perussuomalaiset sallisi ainoastaan tarkkaan harkitun kriisiavun, kuten Ukrainan tukemisen.
Strandman: Kehitysyhteistyöstä 500 miljoonan euron säästöt – suomalaisen veronmaksajan veroeurot kotimaan tarpeisiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii Suomea lopettamaan kehitysyhteistyön rahoituksen ja keräämään näin 500 miljoonan euron säästöt. Strandman painottaa, että valtio ei saa ottaa lainaa muiden maiden kehityksen rahoittamiseen samaan aikaan, kun veronmaksajien taakka kasvaa ja Suomi kohtaa rajuja säästöjä. Hänen mukaansa Suomen täytyy huolehtia ensisijaisesti omien kansalaistensa peruspalveluista, koulutuksesta ja turvallisuudesta.
Kehitysjärjestö Fingo ryhtyi kielipoliisiksi – haluaa kieltää toistakymmentä vakiintunutta sanaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kehottaa uudessa oppaassaan luopumaan sanoista kehitysapu ja kehitysmaa. Ohje koskee kieltä, jota käyttävät myös toimittajat ja poliitikot. Fingon toiminta on pääosin ulkoministeriön rahoituksen varassa.
Tavio: ”Laitamme kehitysavun lainsäädännön kuntoon”
Hallitus antaa eduskunnalle esitykset kehityspoliittisia sijoituksia ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundia koskevista laeista. Ulkoministeriö valmisteli lait perussuomalaisen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion johdolla. Lakiesitykset määrittävät kehitysavun periaatteet ja menettelyt.
Tavio suurlähettiläspäivillä: ”Aika on ajanut perinteisen kehitysavun ohi”
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio puhui eduskuntaan kokoontuneille Suomen suurlähettiläille suurlähettiläspäivillä. Puheessaan ministeri linjasi hallinnonalansa molemmista sektoreista eli ulkomaankaupasta ja kehitysyhteistyöstä ja kertoi hallituskauden tuloksista sekä Suomen tilanteesta.
Tavio: Lentoturvallisuushanke Indonesiassa avaa ovia suomalaiselle teknologialle
Indonesiaan toimitetaan suomalaisia sää- ja lentoturvallisuusjärjestelmiä hankkeeseen, jolla parannetaan maan lentotoiminnan turvallisuutta vahvistamalla ilmailumeteorologian palveluja. Hankkeen toimittaa Vaisala Oyj yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Vaisalan keskeinen tuotanto on Suomessa Vantaalla. Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio pitää hanketta hyvänä esimerkkinä ratkaisusta, jossa yhdistyvät kehittyvän maan tukeminen ja suomalainen taloudellinen intressi.
Nyt säästetään oikeista kohteista: kotoutus, kehitysapu ja järjestötuet vihdoin kuriin
Valtiovarainministeriö julkaisi tänään ensi vuoden budjettiesityksen. Esitys ei tuo uusia leikkauksia eikä yllätyksiä. Yhteensä noin 4,8 miljardin euron sopeutustoimet toteutuvat suunnitellusti.
Razmyar ja Vigelius kiivaina Espanjan kriisistä – ”SDP levittää laittomille siirtolaisille punaista mattoa”
Marokosta saapui vuorokaudessa yli 60 000 siirtolaista Espanjan Ceutaan. Perussuomalaiset vaativat Espanjan sulkemista Schengen‑alueen ulkopuolelle, kun taas SDP:n Nasima Razmyar ehdottaa lähtöalueiden olojen parantamista. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius tyrmää Razmyarin puheet epärealistisina.
Nyt selvitetään kehitysavun tuloksellisuutta – Tavio: Suomen kansallinen ja kaupallinen intressi etusijalla
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on antanut ulkoministeriön virkakunnalle tehtäväksi selvittää suomalaisen toiminnan edistämistä kehitysyhteistyössä.
Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia
Julkisen talouden heikko tila voidaan korjata vain menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla. Kaikki tietävät tämän, ja kaikki, poislukien vasemmaisin laita, sitoutuvat korjaamaan asian. Taloutemme pelastaminen edellyttää rajuja toimenpiteitä. Suomi muuttuu ja kasvaa omilla jaloillaan seisovaksi aikuiseksi. Tehtävä on vaikea, muttei mahdoton, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
Tavio uudisti kehitysyhteistyörahoitusta, ay-liikkeen tukia leikattiin – Saskin toiminnanjohtaja järkyttyi
Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio teki merkittävän linjauksen kehitysyhteistyörahoituksesta supistamalla ammattiyhdistysliikkeen kehitysyhteistyöjärjestö Saskin rahoitusta 6,5 miljoonalla eurolla ja ohjaamalla rahat muille järjestöille, kuten Kirkon Ulkomaanavulle ja Punaiselle Ristille. Saskin toiminnanjohtaja Juska Kivioja on Helsingin Sanomien artikkelin mukaan "järkyttynyt" Tavion päätöksestä. Myös ulkoministeriön ulkoasiainneuvos Juha Savolainen ja SAK vastustavat päätöstä.
Tavio Kiovassa: Suomi tukee Ukrainan väestönsuojarakentamista – suomalaisilla yrityksillä vahva osaaminen
Venäjän hyökkäyksestä kärsivässä Ukrainassa on huutava pula väestönsuojista. Hiljattain pommituksissa kymmeniä ihmisiä menetti henkensä, jotka olisi voitu pelastaa riittävillä suojilla. Kiovassa vieraillut perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kertoo Ukrainan pyytäneen Suomen apua väestönsuojien rakentamisessa.
Suomi säästää yli sata miljoonaa euroa Afrikkaan suuntautuvasta kehitysavusta – Tavio: Yhteensä kehitysapu pienenee tällä vaalikaudella 1 305 miljoonaa euroa
Suomen hallitus hyväksyi esityksen, joka pienentää Afrikan kehitysrahaston lahjaosuuden 45 miljoonaan euroon ja lopettaa lainarahoituksen kokonaan. Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio painottaa, että ratkaisu tuo Suomelle 112 miljoonan euron säästön ja linjaa kehitysavun uudelleen hallituksen strategisten painopisteiden mukaisesti. Afrikan kehitysrahaston rahoittamisen pienentäminen on osa laajaa kokonaisuutta, jossa Suomi säästää kehitysavusta tällä vaalikaudella yhteensä 1 305 miljoonaa euroa.
Suomi keskeytti Tansania-kehitysohjelman edistämisen levottomuuksien vuoksi
Suomi on pysäyttänyt uuden Tansaniaa koskevan kehitysyhteistyöohjelman etenemisen viime päivien väkivaltaisuuksien takia. Opposition mukaan satoja ihmisiä on kuollut vilpillisten vaalien jälkeisissä yhteenotoissa, joita turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet kovin ottein.
Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia: ”Emme halua raiskaajia, pedofiileja tai jengipomoja Ruotsista Mogadishun kaduille”
Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia Ruotsista. Hänen mielestään rikolliset ruotsinsomalit ovat Ruotsin oma ongelma, jota ei pidä siirtää Somaliaan. Ruotsi on tehnyt Somalian hallituksen kanssa salaisen sopimuksen pakkopalautettavien Somalian kansalaisten vastaanottamisesta. Vastineeksi Ruotsi on ohjannut kehitysapurahoja hankkeisiin, jotka hyödyttävät Somalian pääministerin lähipiiriä.
Viikon 41/2025 luetuin
Perussuomalaiset: Ukrainan tukea ja Euroopan puolustusta on vahvistettava
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut lähes neljä vuotta aiheuttaen valtavan määrän tuhoa sekä inhimillistä kärsimystä. Perussuomalaiset näkee Ukrainan taistelevan koko Euroopan turvallisuuden puolesta ja katsoo Ukrainan vahvistamisen olevan myös Suomen turvallisuuden etu.
Järjestöpamput lobbaavat leikkauksia vastaan säilyttääkseen omat ökypalkkansa
Budjettiriihessä käsitellään muun muassa leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin. Järjestöt tietenkin vastustavat kaikkia leikkauksia saamiinsa julkisiin rahoihin. Monet järjestöt ovat palkanneet veronmaksajien rahoilla kovapalkkaisia lobbareita, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta järjestöt saisivat lisää rahaa.
Toimitus suosittelee
Ministeri Tavio ei kannata ajatusta gazalaisten tuomisesta Suomeen sairaalahoitoon – ”Ei vaikuta loukkaantuneiden lasten kannalta optimaaliselta ratkaisulta”
Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio vastustaa gazalaisten lasten tuomista Suomeen sairaalahoitoon.
Tavio tapasi Sambian presidentin – kehitysyhteistyö palvelemaan Suomen taloudellisia intressejä
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio vieraili suomalaisen yritysdelegaation kanssa Sambiassa kehitysmaiden tulevaisuusfoorumissa.
Kaisa Garedew: Verorahojen lappamiseen kehitysmaihin vihdoin tolkkua – 1,2 miljardin euron leikkaus kehitysapuun
Eduskunta keskusteli tänään ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä liittyen kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selontekoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa, että kehitysyhteistyön määrä on suhteutettava oman maamme talouden tilanteeseen.
Hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä – perussuomalaiset: Vastikkeeton tuki tullut tiensä päähän
Perussuomalaiset jatkaa hallituksessa johdonmukaista linjaansa kehitysyhteistyön sitomisesta selkeisiin ehtoihin, vastavuoroisuuteen ja avun tehokkaaseen hyödyntämiseen. Hallitus vähentää kehitysyhteistyön määrärahoja asteittain sekä kytkee kehittyville maille annettavan tuen kansainvälisen sääntöperustaisen järjestyksen vahvistamiseen ja palautettavien kansalaisten vastaanottamiseen lähtömaissaan.
Perussuomalaiset: Suomen huolehdittava ensisijaisesti omasta kansallisesta edusta – ”Pelkkä kehitysapu ei ratkaise kehitysmaiden ongelmia”
Perussuomalaisten mielestä Suomi ei voi yksin ratkaista kaikkia maailman ongelmia eikä maailmanparantamista voida tehdä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Perussuomalaisten mukaan Suomessa tulee aina huolehtia ensisijaisesti omasta kansallisesta edusta ja suomalaisten hyvinvoinnista.
Ministeri Tavio: Kehitysyhteistyön lainsäädäntöön suuri remontti
Kehitysyhteistyön lainsäädäntöön tehdään tällä vaalikaudella suurin uudistus vuosikymmeniin. Säädösvalmistelun taustalla on kehitysyhteistyötä säätelevien lakien vanhentuminen ja puutteellisuus.
Sisäministeri Rantanen Somaliassa: ”Suomen prioriteettina on toimivien paluujärjestelyjen vakiinnuttaminen”
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen vieraili Somaliassa tiistaina 21.1. ja tapasi siellä pääministeri Hamza Abdi Barren ja sisäisen turvallisuuden ministeri Abdullahi Sheik Ismailin. Rantanen kertoo Somalia-maaohjelman saavan uutta rahoitusta sen jälkeen, kun maiden välisissä paluujärjestelyissä on tapahtunut kehitystä.
Vigelius tyrmää opposition esitykset kehitysavusta: ’’Haukkuvat kotimaan joululahjarahat, mutta itse lähettäisivät rahat kehitysmaihin’’
Eduskunta äänesti keskiviikkona vuoden 2025 talousarviosta. Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto esittivät runsaita lisäyksiä kehitysyhteistyön rahoitukseen, jota hallitus on leikannut. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kutsuu opposition esityksiä ’’vastuuttomaksi rahanjakopolitiikaksi’’.
Suomi jatkaa Ukrainan jälleenrakentamisen tukea – monille suomalaisyrityksille avautumassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Ulkoministeriö on tänään julkaissut toisen osan Suomen kansallisesta Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmasta. Suomen tuki sisältää kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua ja materiaaliapua. - Kuten hallitusohjelmassa olemme todenneet, Suomi tukee Ukrainaa niin kauan kuin on tarpeen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio sanoo.
Somalian maaohjelma keskeytetään – Rostila kiittää historiallista linjanmuutosta
Kehitysavun ehdollistaminen on merkittävä perussuomalainen saavutus.
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













































