Tagi: pandemia

LEHTIKUVA

Saksa teki aikanaan hätiköidyn päätöksen, kun se päätti sulkea maan ydinvoimalat vuoteen 2022 mennessä. Energiaa oli pakko saada ja vastaus oli venäläinen maakaasu. Saman kaltainen tilanne saattaa olla edessä nyt EU:n rokotesekoilun jälkeen, arvio Eurointelligence-sivusto. Saksa saa venäläistä rokotetta, jos Nord Stream 2 -kaasuputki viedään maaliin häiriöttä.  Lue lisää >

Twitter, LEHTIKUVA

Kolmentoista EU-maan ulkoministerit ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa EU-komissiota vaaditaan järjestämään koronarokotteita myös EU:n itäisille naapurimaille niistä rokotekiintiöistä, jotka EU on omaan käyttöönsä tilannut. Vetoomuksen mukaan EU:n tulisi itselleen tilaamistaan rokotemääristä hoitaa rokotteita myös Länsi-Balkanin maille sekä EU:n itäisille kumppanimaille, jotka ovat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä. Lisäksi vetoomuksessa viitataan siihen, että EU:n tulisi...  Lue lisää >

SU. Kuvituskuvaa

Ruotsin uusien koronarajoitusten mukaan maahantulo Tanskasta kielletään kaikilta henkilöiltä, joilla ei ole siihen erityisen pakottavaa syytä. Määräykset astuivat voimaan 22. joulukuuta ja jo ensimmäisen viikon aikana takaisin Tanskaan käännytettiin lähes 3 000 henkilöä, kertoo SVT. Perinteinen turvapaikkaturistin tie Euroopasta Suomeen on nyt poikki.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Jönköpingin alueen ruotsidemokraatit vaativat leikkauksia turvapaikanhakijoiden etuuksiin. Täysimittaisiin terveyspalveluihin olisivat oikeutettuja vain Ruotsin kansalaiset ja maassa pitkään asuneet, kertoo SVT. Sen sijaan kovilla olevan hoitohenkilökunnan hyvinvointiin pitäisi panostaa ja vapauttaa heidät sairausajan karenssipäivistä.  Lue lisää >