Tagi: Yleisradio

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Useat Euroopan maat ovat alentaneet polttoaineiden verotusta kansalaistensa talousahdinkoa helpottaakseen. Samaan aikaan Yleisradio tekee kaikkensa kertoessaan huolellisesti valikoitujen asiantuntijoiden suulla, miksi suomalaisten nyt vain pitää opetella tankkaamaan maailman kalleinta bensaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Yleisradion esittämään tilitystarinaan sateenkaariavioliiton vuoksi irtisanotusta miehestä saatiin lisävalaistusta tällä viikolla, kun työnantajaosapuolen sisäinen selvitys tapauksesta valmistui, eikä selvityksessä työsuhteen purkamiselle koeajalla löytynyt syrjiviä perusteita. Sosiaalisen median käyttäjät antavat nyt tylyä palautetta Ylen tarinajournalismille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen pääministeri Sanna Marin on matkustanut loppuviikoksi Yhdysvaltoihin osallistuakseen maailman mahtihenkilöiden harvalukuisessa joukossa huippusalaiseen Bilderberg-tapaamiseen. Pääministeri tiedotti reissusta ensin Instagram-tilillään, mutta ei avannut tarkemmin matkan tarkoitusta tai syytä. Marin ei myöskään maininnut, keitä henkilöitä hänen on tarkoitus tavata. Bilderberg-kokoustamiseen Marin sai kuitenkin sopivasti tukea Yleisradiolta, joka tapojensa mukaisesti kiirehti julkaisemaan kritiikittömän ja intoa hehkuvan ylistysartikkelin....  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Varma kesän merkki on se, että Elokapina-ryhmän jäsenet ilmaantuvat istuskelemaan pääkaupungin tieväylille estämään liikennettä, metelöimään, tanssimaan ja mussuttamaan pizzaa. Yleisradio on viime viikkoina tarjonnut anarkistiryhmälle huomattavan paljon tilaa eri alustoilla sisällöissä, jotka eivät enää muistuta journalismia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eilisessä Ylen A-studiossa aiheena oli hoitajien työtaistelu ja hallituksen kehittelemä potilasturvallisuuslaki. Lakia kutsutaan myös pakkotyölaiksi, sillä laki käytännössä olisi murskaamassa hoitajien lakko-oikeuden. Huomiota herättävästi lähetyksessä aiheesta oli puhumassa yksinään vastuuministeri Aki Lindén (sd). Ratkaisu on erikoinen, sillä hoitajapuolen näkökulma jäi puuttumaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Viime päivinä keskustelu Ylen ympärillä on käynyt kuumana. Keskustelu lähti liikkeelle, kun Yle vaati poistettavaksi nuorisopoliitikko Joakim Vigeliuksen julkaiseman videon tekijänoikeuksiin vedoten. Video sisälsi materiaalia Ylen Jälkiviisaat-ohjelmasta ja osoitti siinä esitettyjen näkemysten ristiriitaisuuden. Ylen poistovaatimuksia ihmetteli Twitter-päivityksessään myös perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen, joka lähestyy aihetta nyt uudesta näkökulmasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Edes yli puoli miljardia euroa vuodessa ei enää riitä Yleisradiolle polyamorian ja intersektionaalisen feminismin lobbaukseen sekä tiedon pimittämiseen. Vaikka tyytymättömyys Yleisradion toimintaan kasvaa kansan keskuudessa, Sanna Marinin hallituksesta väläytellään Yle-veron korottamista. Samaan aikaan esimerkiksi Iso-Britannia harkitsee lähivuosina ajavansa alas BBC:n julkisen rahoituksen.  Lue lisää >