

LEHTIKUVA
Hallitus vahvistaa perusopetusta vaalikauden aikana 200 miljoonalla – korkeakoulutukseen tulossa lisää aloituspaikkoja
Eilisessä budjettiriihessä hallitus teki päätöksiä, joilla otetaan merkittävää vastuuta koulutukseen panostamisessa. Jo ensi vuonna peruskoulutuksen rahoitusta nostetaan 50 miljoonalla eurolla. Lisäksi korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen kohdennetaan 11,7 miljoonaa euroa.
Suomen hallitus kantaa vastuuta koulutukseen panostamisessa tällä hallituskaudella. Eilen päättyneessä budjettiriihessä hallitus teki päätöksen vahvistaa peruskoulujen rahoituksen tasoa pysyvästi vaalikauden aikana kaikkiaan 200 miljoonalla.
Vuonna 2024 peruskoulutuksen rahoitusta nostetaan 50 miljoonalla eurolla. Lisäksi panostetaan ruotsin- ja saamenkielisiin oppimateriaalien saatavuuteen.
Koulutuspanostuksilla pyritään nostamaan Suomen osaamistasoa, mikä osaltaan tukee talouden kasvua.
Korkea-asteen koulutuksen saavutettavuus paranee
Myös korkea-asteen koulutuksen saavutettavuus paranee, sillä hallitus kohdentaa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen 11,7 miljoonaa euroa vuonna 2024. Lisäksi kesäyliopistojen määrärahoja vahvistetaan miljoonalla eurolla suhteessa valtiovarainministeriön talousarvioesitykseen.
Talousarvioesitykseen sisältyy myös 10 miljoonan euron lisämääräraha oppimisen tuen järjestelmän kehittämiseen toisen asteen koulutukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – ”Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”

Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna

Hallitukselta merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen ja katurikollisuuden torjuntaan: Poliisin määrärahoihin tuntuva korotus

Edellisen hallituksen tekemät menolisäykset ja velanotto sekä korkomenojen kasvu paisuttavat julkisen talouden alijäämää vielä vuosia

Hallituksen tavoite on lisätä pelkän peruskoulun varassa olevien opiskelua ja työllistymisedellytyksiä

Valtiovarainministeri Purra: Veronalennuksista on hyötyä talouskasvulle ja toimeliaisuudelle

Peltokangas: Hallitus ei tingi turvallisuudesta

Hallitus laskee autoilun kustannuksia ja kannustaa työhön veronalennuksilla – ”Tavoitteena työhön kannustava sosiaaliturvajärjestelmä”

Rehtori-kansanedustaja rajoittaisi oppilaiden puhelimien käyttöä – työrauha on palautettava kouluihin
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












